Siirry suoraan sisältöön

KISU NÄKEE UNTA , OSA 1

Teksti ja kuva: Miranda Honkanen

Kisua haukotutti ja silmiä särki. Hänen piti mennä nukkumaan tunti sitten, mutta hän oli saanut postissa täytettävän lomakkeen, jonka hän muisti viime hetkellä.

Niin Kisu alkoi täyttää sitä. Lomake oli lemmikkien tukiverkostosta, ja täyttämällä lomakkeen voisi auttaa kaukaakin kodittomia eläimiä. Lomakkeen täyttämiseen meni viisitoista minuuttia.

Kisu muisti, että lomakkeen voisi lähettää myös valokuvana, joten hän otti lomakkeesta kuvan emännän kännykällä ja lähetti sen lemmikkien tukiverkoston numeroon. Kisu päätti odottaa vastausta, ja siinäkin kesti viisitoista minuuttia.

Nyt hän oli lemmikien tukiverkoston kaukainen jäsen. Yhtäkkiä Kisu huomasi emännän kirja hyllyssä uuden kirjan, joka näytti kiinnostavalta. Kisu luki sitä puoli tuntia. Siinä sitten olikin kulunut tunti, ja Kisu oli ihan poikki.

Kisu mätkähti sänkyynsä. Yöstä oli tulossa lämmin, joten Kisu veti ylleen vain ohuen peiton. Kisun ei tarvinnut laskea lampaita kauan, kun hän jo nukahti. Avatessaan silmänsä, Kisu oli ihan toisessa paikassa. Pimeässä, pyöreässä huoneessa, jossa ei ollut lainkaan ovea tai ikkunaa.

Miten Kisu voisi päästä sieltä pois?

Miten Kisu voisi päästä sieltä pois?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *