Järvenpääläinen Markku Nikunen on kirjoittanut kirjan keväällä 1918 teloitetusta isoisästään Antti Nikusesta.
Tosiasioita ja kuviteltua yhdistäen Markku Nikunen kuvaa isoisänsä viimeisiä elonpäiviä: joutumista valkoisten vangiksi ja teloittamaksi huhtikuussa 1918. Hän kirjoittaa sukutarinan, josta vaiettiin vuosikymmeniä suvun sisälläkin. Antti Nikusen saama pilkkanimi Punaisten lukkari oli raskas taakka myös hänen lapsilleen sisällissodan jälkeisinä vusosina, jopa vuosikymmeninä.
Antti Nikunen oli rauhaa rakastava viiden pienen lapsen isä, pienen tilan viljelijä. Hän ei halunnut sotia sen paremmin punaisten kuin valkoisten puolellakaan. Pelätessään punaisten punaisten pakko-ottoja hän piiloutuu ensin metsään, mutta päättää sitten hakeutua valkoisten joukkoihin.
Valkoisten silmissä Nikunen kuitenkin oli epäilyttävä, olihan hän johtanut veisuuta lankonsa Oskar Nikamaan hautajaisissa. Seurakunnan lukkari ei suostunut tulemaan valkoisten surmaaman työväenyhdistys-aktiivin hautajaisiin, joten lukkarin tuurauksia aiemminkin tehnyt Nikunen aloitti veisuun.
Siitä saatu liikanimi Punaisten lukkari oli sinetti, joka merkitsi Nikuselle kuolemaa. Oikeudenkäynti ilman puolustusta ja puolustuksen todistajia oli lyhyt ja karu, eikä valitusoikeutta ollut.
Markku Nikunen kuljettaa lukijansa Tevaniemen metsiin ja Savitaipaleen maantielle, Kärnäkosken ja Partakosken maisemiin ja edelleen Suomenniemen nuorisoseuran talolle. Paikat ja nimet tunnistava lukija havahtuu miettimään, kuinka lyhyt aika sata vuotta on, kuinka äsken tuo kaikki tapahtui.
Nikunen kirjoittaa tapahtumista myös isoäitinsä ja isänsä näkökulmasta. Miina Nikunen eli viikkoja epävarmuudessa, kun ei tietänyt miehensä kohtaloa. Hän käy sitä kirkollakin kyselemässä ja kohtaa retkellään mustan näyn: poroksi palaneen pappilan talousrakennuksineen ja mustuneita hirsiä paikalla, jossa ennen seisoi kellotapuli.
Viisi, kuusi vuotta myöhemmin kymmenvuotias Toivo Nikunen aloittaa koulun. Innostus koulunkäyntiin laantuu heti, kun poikaa haukutaan punikin pojaksi. Koulun johtajaopettaja puolustaa haukkujia, ei Toivoa.
Toivo ei kuitenkaan siitä lannistu, ja ahkerana ja hyvämaisena hän saa elämänsä järjestykseen. Isän kohtalo askarruttaa häntä kuitenkin läpi elämän.
Kun Toivo Nikunen kuolee 90-vuotiaana talvella 2004, kirkkoherra Lauri Vaalgamaa hakee tuomiokapitulilta luvan siunata samalla myös tuntemattomaan paikkaan haudattu Antti Nikunen. Vasta myöhemmin selviää, että Nikusen ruumis oli haudattu joukkohautaan Suomenniemen kirkonkylän lähelle Hiekkaniemeen.
KAIJA LANKIA
Markku Nikunen: Punaisten lukkari. Books on Demand. 168 sivua. Kirja tilattavissa BoD-kirjakaupasta hintaan 19,90 euroa.
Hienon kirjan vaikeasta asiasta on Markku Nikunen kirjoitanut.Eilen juhlimme hänen ja parin muun kirjoittajan kirjoja Järvenpään opiston kurssin päätteeksi.
Onnittelut Markulle!
Hei !
Voisko tätä kirjaa saada pienen erän tänne Lemille myyntiin joko Pappilaan tai Taikalyhtyyn.
Hei!
Henrin toivomus on otettu vakavasti:-). 20 kpl kirjoja on tulossa Taikalyhtyyn viikolla 22.
Hei!
Sain juuri viestin, että Taikalyhty avautuukin vasta juhannuksen jälkeen!
Lähetän muutaman kappaleen myös Pappilaan, jossa niiden pitäisi olla alkavan viikon (21) lopulla.
Hänellä oli sama nimi kuin isoisälläni, mutta ilmeisesti ollaan vain kaukaista sukua. Kiinnostava tarina. Isoisäni Antti oli punaisissa, mutta lunastettiin vankileiriltä kun ei ollut ”oikea punikki”.
Hei Minna!
Jos isäsi on Erkki Antinpoika, niin isoisäsi Antti Antinpojan isä, Antti Tuomaanpoika oli minun isoisäni pikkuserkku.
Eli aika kaukaisia sukulaisia olemme.
Hei Markku!
Huomasin viestisi vasta nyt. Kaukaisia sukulaisia, mutta sukua kuitenkin. Isäni on tosiaan Erkki Antinpoika. Eli yhteinen sukulainen olisi sitten kai Heikki Eliaanpoika.
Tai yhteisiä sukulaisiahan on, mutta Heikki ehkä sitten molempien esi-isä.
Hei Minna! Pitkästä aikaa!
Palailen vielä tuohon sukaisuuskysymykseen: Mikäli olen oikein lukenut Lemin Nikusten sukutauluja, (lähimmät) yhteiset esivanhempamme olivat Maria Eliaantytär Nikunen ja Elias Matinpoika Muukka. Sinulla 6, minulla 5 polvea sitten.
Näyttää siltä, että aikoinaan, 1700-1800 -luvuilla sukunimi on määräytynyt talon mukaan: muutenhan emme olisi Nikusia lainkaan, vaan Muukkia!
Hei Markku, Muukka oli kotivävy, mutta talon takia pitivät Nikusen. Eliaksen veli kuulemma muutti Varis-lavolaan Variksen taloon ja piti Muukan. Muukan suhteen on vähän epävarmuutta, koska esi-isämme oli Muukan lesken poika leskeytymisen jälkeen. Nikunen on siinä mielessä varmempi sukulinja.