Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Kolmanten päivän Kaver ol ”tilant” miul kiertoajelu, ja ihanaa, Pallakselha myö mäntii. Siel ol iha mahottomast autoi, ja kas kummaa, siel ol kans Eteläpää pussi, mut iha outoi immeisii siihe pakkaantu, ei juostu perrää kyselemmää mist hyö olliit.

Myö mäntii siihe uusittuu luontokeskuksee tutustummaa. Se ol miul kyl kauhee pettymys. Olha siin vähä tuulesuojaa ja ulkoo päi sopi kyl tunturi rinteesee, vaa ei siel ennää olt immeisii töis, ei minkäälaist luontomyymällää tai näyttellyy, pelkkä katto turistiin pääl.

Miuta himotti kovast rinteesee, siit on miul vielkii mieles se ens kerta, ko miul ol vaa liukaspohjaset kumisaappaat, ja lunt sato silmät suut täytee, ja polu merkkikeppei ei ennää näkynt, ja miu ol palattava takas alas… on sen jälkee monest tult mentyy iha ylöskii ast, ja viimekskii pari vuotta sitte viel lenkuti keppei kans uuvistetu lyhye polu.

Kaver lähti nyt miu tueks, ko siin on muutama töyssy, jotka ois rolla kans vaikeit, ja nii myö mäntii. Voi, mite mie oli onnei kukkuloil koko aja, en voint oikee uskoo et oon oikeest tääl! Ja aurinko paistaa… Takkaa kuulu kepi kopsetta, ja kas vai, saatii seuralaine!

Hää kerto olevasa liikunna-opettaja, nyt toipumas polve alapuolise sääre amputoinnist, ja vaimolt, joka ei olt täs mukan ol just leikattu lonkka… Täst tulkii varsi hauska rollareissu, hää keksi jot myö ollaa nyt niiko paralympialaisis, voijjaa jakkaa kokemuksii, ja valmentajakkii meil on mukan. Mukavast se män vaik pakko  myöntää, et rolla kulk tunturikuppees yhtä vastetahtosest ko kotipihaskii, mis joka käpy ja ruohotupsu halluu muuttaa kulkusuuntaa.

Hotellikahviin jälkee myö jatkettii matkaa toisee toivepaikkaa. Särkitunturil, joka on yks vaikeimmi löyvvettävä paikka – tiel ei oo minkäälaisii opasteit, mut parkkipaikkoi tok on rakennettu hyvi. Lettuteltta siel ol nytkii paikal, viimestä päivää, niiko viimekskii, nyt tok saatii viel lettukahvitkii,viime kerral ei ennää olt ko kalentereit myytävän. Kyl mie sen seurakunna kalenteri nytki osti, siin on vuoje päivät ja kauniit kuvat.

Mutta se juttu! Sielpä olkii Eteläpää pussi! Mut iha outoi immeisii. Mie kysymää mist työ ootta, no Parikkalastha myö, paitti yks on Savitaipaleelt! Ei hyö tuntenneet kuka se ois, eikä taas Parikkala Piikoikaa olt kyyvis, jot aateltii, et ei sit oo tuttui… ja just sillo kuulu ään polu pääst: ”No joha mie aatteli, et outoo jos tääl ei tuttui nää, kirkkokuorokaver..”

Ja sit hää jo ehti selittämmää miu kamera tarkotust ja kaikkee, ja niihä myö siin sit haasteltii, hää istaht kuski vieree nuotiol, ja kuskikkii ol Leväsist, jote hukkaa ei mänt tääkää kiertoajelu.

Kohtha se ol taas jatkettava matkaa, ja ko mökkii päästii ni mie aatteli, et nyt het mie kerro siul kaik päivä ihanat jutut… Oli jo akia pitkäl, ko emäntä tuli haastelemmaa, ja meil hupsaht aikaa melko pitkää. Miul ol läppäri kans jäänt auk, ja nyt ko yriti jatkaa juttuu nii ees ol vaa musta ruutu. Kone ei totelt minkäälaist pyyntöö tai käskyy, irootteli johtoi ja liiti taas kokkeili kaik altkuut ja muut metkut, mut kone ol ja pysy vait. Viel seuraavam aamunkii kokkeili suostuuks se yhteityöhö, vaa pimmeenä jökötti, vai aku sinine valo palo.

Siihe loppu miu pikaviestitykset, ja koiti olla murehtimatta mite täst etteepäi….

Jatkuu