Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Mitäpä sitä hyvää konseptia muutamaan! Puolipilvinen sää oli tilattu viimevuotiseen malliin, oli katumaalausta ja ja myyntitelttoja, oli taidenurkkaus ja nurmikolla monenlaista touhua.

Sumopaini alhaalla esiintymislavan vieressä näytti olevan kovasti suosittua.

Rollan kanssa liikkuva Mäntyperän eukko pani merkille, että ukrainalaistenkin myyntipiste oli; taskussa kun poltteli vielä tornien taistelun muutamat ukrainan hyväksi jätetyt kolikot, ajatteli jossain vaiheessa käyvänsä tarkemmin katsomassa mitä ostettavaakin löytyisi.

Aika kului kuin siivillä, ja niinhän siinä kävi, että kohta jo kuulutettiin illan pää-esiintyjä rannan lavalle. Olin toivonut, että saisin pikku juttuhetken laulavan karjakon kanssa, pikkusen samoissa kuvioissa kun on ollut itsekin. Olisi ollut todella mukavaa  oikein ajan kanssa pohtia miten paljon karjakon hommat ovat  60-luvun alkupuolelta tähän päivään muuttuneet.

Muusikoita on ihmetellyt joskus ennekin, mutta nyt nähtiin taas, miten loistavasti yhteistyö sujuu näin kylmiltäänkin, ilman yksiäkään harjoituksia! Maria Tyysteriä illan tansseissa säestävä orkesteri selvisi loistavasti laulavan karjamiehen ohjelmistosta, ihailtavaa ammattitaitoa jokaiselta! 

Tanssiakin sai, tosin kivetykselle kovin moni ei tohtinut, mutta arvokkaasti vanhempi herrasmies kutsui parinsa tanssiin, kohotti komeasti hattuaan ja kumarsi, ja sitten tanssittiin.

Nuoremmat antoivat askelilleen enemmän vauhtia, ja pyörähtelivät  niin. että helmat hulmahtelivat rytmin tahtiin.

Jos eukko kuvitteli todella jutustelevansa setin jälkeen kahden karjakon juttuja, niin eihän siitä mitään tullut. Kun kerroin olevani karjakko -60-luvulta, niin Aki tokaisi, jotta silloin taisi olla kuusi lehmää navetassa, oikasin, että tusina minulla oli.

Toki kysyin laulaako hän lehmille – joka päivä, oli vastaus – ja sain hädin tuskin kerrottua, että itse hain nuorkarjankin metsälaitumelta laulamalla talveksi navettaan… kiireesti jo vedettiin laulavaa karjakkoa toisen luota pois. Aurinkoisen potretin ehdin sentään napata kimaltavaan laulajan paitaan pukeutuneesta miehestä .

Minun karjakko-aikoinani navetoihin tuli monessa paikassa radiot, tietysti ihmisiä, mutta todellakin myös lehmiä varten. Oli huomattu todeksi vanha viisaus, lehmät tykkää musiikista. Olihan niille kautta aikojen laulettu kutsuhuudot kotiin! Muistan vieläkin ihanat vastausynähtelyt aamutervehdyslauluihin…. 

No tällä välin oli tapahtunut paljon. Useimmat myyntiteltat oli purettu pois, myös se kaipaamani Ukrainan pöytä. Väki alkoi valua kahteen suuntaan, osa vaelsi mäkeä ylös autoilleen, ja suuri osa illan tansseihin, talolle, jossa ilmastointi temppuili. Laulavaa  Mariaa odottivat kertausharjoitukset, joten entisenä uttilaisena mielenkiintoisia juttuja olisi ollut tämänkin musiikin ammattilaisen kanssa…

Ahtaassa porstuassa joimme toki kahvit Ullan pullien kera, ja taivalsimme ylös torille katsomaan torin uutuutta, lettukioskia. Se muuten kannatti, katsopas millaiset letut siellä odottivat ottajaa, pöytään kannettuina, oikealla kermalla höystettynä! Mäntyperän eukko sai puolet ihanuudesta vielä tänään aamukahvinsa kanssa…Jos on mahtavat jäätelötötteröt taipalsaaren kirkon kupeessa, niin mainetta riittännee näille lettusillekin, ole hyvä!