Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Hurjat savut leijjuivat pikkuhiljaa metsään kummankin aloituslaukauksen jälkeen Vilkjärven kesäpäivässä. Puna-asuinen komea tykistöupseeri  kertoi, että pelkkiä paukkuja olivat, mutta kotona on vielä muutama …kovempia, erikoislupia vaativia, jos eukko oikein kuuli.

Väkeä oli jo tutkimassa vanhoja autoja, moottoripyöriä, paloautoja ja monenlaisia muita vempaimia, ja tapahtuman parkkipaikoiksi varatut pellot ja tienvieret olivat täyttyneet uudemmista kulkupeleistä. Jopa joku alapelto oli täynnä autoja, ja kuuluivat ihmettelevän miten sieltä pois pääsee, jos alkaa satamaan… 

No, ei alkanut. Tuttuun  tapaan paikalla oli monenlaista arvontaa, sai arvata upeimman vanhan kulkupelin, tai kahdella eurolla saattoi saada pihaan komean jäniksen, jota moottorisahataiteilija Eskelinen metsän laidassa huolella muotoili.

Tai voi yrittää heittää hevoskenkiä heiluvaan alumiini-ämpäriin. Haastettuina (kuullakseni) oli kaupunginjohtaja Sallinen, poliitikko Kopra, laulaja Hannu Palo, ja Saipastakin edustus. Ei ihan helpolla osunut, kolahteli vain.

Makkarateltta oli toisessa päässä kenttää, kaikkea muutakin tietysti, myös mansikoita, herneitä ja savukalaa. Ja tanssilavalle, joka ei suuren suuri ollut tuli päivän mittaan jopa tungosta, kun Hannu Palo säestäjineen alkoi musiikin. Tuttuja vanhoja hyviä tanssikappaleita saatiin kuulla.

Vain yksi puuttui, se ihana kappale, joka aina sai eukon kyyneliin,mutta ei nyt muistanut sen nimeä, eikä muista vieläkään…

Hannu Palo on nykyään pääasiassa maanviljelijä, asuu Taipalsaarella, ja viljelee  heinää, sillä vaimolla on melkoinen hevoslauma. Keikkailu jatkuu myös, eikä sanoja tai nuotteja tarvitse katsoa. Aikaisemminkin hän on tässä tapahtumassa esiintynyt, ja lupasi tulla taas toistekin,joskus. (kuva 9474)

Vanhat autot ovat ihania. Kun katsoo upeasti kiiltävää mustaa lopputulosta, ja vertaa sitä kuvaan romusta, josta sen uudelleen synnyttäminen on alkanut, niin voi vain arvailla sitä työtuntien määrää, mikä harrastukseen on uponnut. Mutta upeita ne ovat. Tässä on näytillä vierekkäin yksi valmis  ja yksi vasta uudistuksen alkuvaiheilla oleva…

Pieni sievä sininen söpöläinen oli takapenkin täyttänyt leikkilemmikeillä, ja pitsinen päivänvarjo koristi kuljettajan ovea. Yleisössä nähtiin sateenvarjojen haittapuoli: jos eturivissä levittää valtavan varjon yllensä, niin takana ei kukaan näe mitään, kannattaisi vähän ajatella ensin…

Näytteillä oli myös vanha Land-Rover, josta taas tuli muistoja mieleen… purjekoneita vedettiin Utissa ilmaan vinssillä, ja kentällä ajettiin silloin lujaa tämän tapaisilla, albumissa löytyy kuva siitäkin ,kun Mäntyperän eukko keikkuu kyydissä… 

Monilla muillakin muistoja tuli mieleen. Punainen pieni kiitäjä toi Rahikaisille mieleen omia, juuri tällainen oli isännällä Juhalla ennen ollut. Kyllä tuolla söpöläisellä kyyti varmaan Anne-vaimolle vieläkin kelpaisi!

Hupainen punainen oli sellainen, että isäntä joutui istumaan lattialla, eikä varaa juuri ollut katossakaan, jokainen kuoppa kopsahtaisi päähän. ”Tästä tulis silloin avoauto”, tuumasi mies. Moottoritila oli sivuilta auki, ei auttaisi pupujussin sinne vauhdissa hypätä! Hauskoja ja erikoisia virityksiä oli monia, eikä eukko ymmrtänyt ensinkään, kun Kaveri koitti kertoa kahdesta sivuputkesta jonkun kulkupelin kyljissä…. 

Paljon tuttuja tällä reissulla myös näki, harpistista lähinaapureihin ja kuopuksen koulukaveriin. Lemikin oli hyvin edustettuna. Poislähdön aikaan portilla starttasi myös tosi hauskasti pukeutunut traktorityttö, hiukset hulmuten ajolasit päässä, tuumasi, ettei laki vaadi tässä kypärää. Ei vaatinut meiltäkään, kun lähdimme toiseen suuntaan…

Pikakahvit (?) Pulsassa

Koko kesän oli tuumattu, että Pulsassa olisi kiva pistäytyä, ja nythän se oli siinä lähellä. Tarkoitus oli löytää ensin vessa ja sitten hyvät kahvit, mutta kun lähestyttiin  pihaa huomattiin,että suurin etsiminen olisi parkkipaikassa. Löytyihän se, mutta aika kaukaa, joten aateltiin että jätetään muut etsimiset ja tyydytään kahviin ja leivonnaisiin.

Jonoa oli ulkona noin viisi metriä… päätettiin, että eukko etsii pöydän, ja Kaveri jonottaa kahvit. Jono kasvoi koko ajan, se kiemurteli jo pitkin pihatietä.

Mäntyperän eukko istui ison lehmuksen alla ja ihmetteli touhua. Jossain mies yritti nukuttaa rattaissa potkiskelevaa pienokaista, toisaalla lapsukainen hermostui jonossa, ja äiti lähti työntelemään rattaita puutarhaan… Kaveri oli päässyt ehkä kymmenen askelta eteenpäin. Pihalla käveli reippaasti edestakas hyvin nuori tyttönen työasussa ja hymyili aina hakiessaan lähipöydältä astiat tiskiin.

Sanoin, että sinä se jaksat juosta! ”ikskjuuksmee….”ja niinpä jatkoimme englanniksi. Hän tunsi talon väen, oli kesälomalla ja oli tullut vain auttamaan tänne. Tykkäsi kovasti, eikä väsyttänyt… ihan varma en ole kotimaasta, mahtoiko olla Sveitsi…  Hymyjä ehdittiin vaihtaa vielä moneen kertaan, vauhdilla meni juna ohi raiteita myöten pitkä rivi valkoisia säiliövaunuja perässään ,

Ja talon isäntä kiersi kahvipannuineen puutarhapöydissä tuttu hymy kasvoillaan. Lopulta Kaveri tuli herkkutarjottimineen ja kertoi, että jono oli mutkilla vielä sisälläkin, eikä hän oikein osannut valita mitä ottais, ni tämmöset tuli – ihana suklaakakun pala, ja toinen vaaleanpunainen hyytelökakkua, valtavat palat! Maistettiin ja pantiin puoliksi sopivasti, kummallekin molempia herkkuja.

Kohta isäntä tuli kysymään halutaanko lisää kahvia. Eukko siinä ihmettelemään, että miten teillä riittää kaikki, ja kuinka pärjäätte tässä tohinassa. Isäntä selitti rauhallisesti hymyillen, että tiedettiin Vilkjärven tapahtuma, niin arvattiin tämä. Meillä on koko ajan kaksi ihmistä leipomassa lisää kakkuja, ja työväkeä on tarpeeksi. Kaikki toimii… ja rauhallisesti hymyillen toivotti hyvää päivän jatkoa,ja siirtyi pannuineen toiseen pöytään.

Hymyt ja hyvät mielet mukanamme jatkoimme kotiin asti… yhden vessan taktiikalla.