Tätä kirjoitettaessa lauantai-iltana puhaltaa kolea luoteistuuli, Eukkomammalla on villasukat jalassa ja kesäflunssa keuhkoputkessa. Kesäkuun alku on perinteisen kylmä, vaikka aurinko paistaa. Ylioppilasjuhlien puutarhakekkereitä ei taidettu kovinkaan paljoa tänään viettää, ja kylmä kangistaa varomattoman ylioppilaan, kun hän jatkoilta kotiin palaa.Mutta kaikkea muuta kuin koleaa oli aamulla Lemin koulukeskuksen kevätjuhlassa – tunnelma täpötäydessä liikuntasalissa oli lämmin, kuten koko koulun henki. Rehtori muistutti, että henkeä osaltaan luovat pienet opetusryhmät, joissa oppilaille on aikaa, ja jotka myös tuottavat tuloksia.
Pisa- ja muu menestys ei ole tullut tyhjästä. Kiitos rehtorin mukaan kuuluu kunnan päättäjille, jotka ovat antaneet resursseja sekä pieniin ryhmiin että ”ylimääräisiin”oppitunteihin, jotka antavat lemiläisoppilaille huomattavasti normipituista yhdeksää vuotta pitemmän peruskoulutuksen, vaikka koulua käydään samat yhdeksän vuotta.
Niinpä Lemin opetussuunnitelmissa on jo paljolti päästy siihen, mistä valtakunnan tasolla nyt keskustellaan, kun uusia opetustavoitteita sorvataan.
Samaa pienen koulun lämpöä, yhteishenkeä ja tehokkuutta on myös naapurissa Savitaipaleella, jonka piskuinen lukio nousi taas kohisten valtakunnallisessa vertailussa. Helsingin Sanomien tilastossa pakollisten aineiden puoltoäänien keskiarvoista Savitaipaleen lukio oli nyt sijalla 34, edellään vain kaksi maaseutulukiota, ja takanaan mm. kaikki Lappeenrannan lukiot. Mikähän sija olisi jos vielä jollain kertoimella otettaisiin huomioon se, että Savitaipaleen lukioon ovet ovat avoinna matalammalla keskiarvolla kuin useimpiin nyt tilastossa edellä olevilla?
Tuota tilastoa varmasti hehkutettiin Savitaipaleen lakkiaisissa. Se antaa mielekkyyttä ja tärkeän näkökulman myös paljon kädenvääntöä aiheuttaneille kouluinvestointipäätöksille.