Loppuviikosta yksi jos toinenkin tuttava, jolle syksyllä oli siunaantunut Lemin kirjavan siementä, kertoi olleensa istutuspuuhissa, ja joillakuilla taimet olivat jo kauniilla alulla. Mutta missä olivat eukkomamman kirjavat siemenet, ne viimeiset mukulat, jotka hän itselleen säästi?
Löytyihän pussi ja pussissa oleva muovirasia kellarin nurkasta, sieltä minne sen oli jättänytkin – ja unohtanut. Eikä se ollut vaikea löytää, kun idut tarmokkaasti tunkivat maailmalle, kohta kai olisivat tulleet ovesta itse ulos.
Eukkomamman Lemin kirjavat näyttivät enemmänkin lankavyyhdeltä.
Vaikka idut näyttivät lankavyyhdeltä, solmuun ne eivät sentään olleet menneet, joten ne oli helppo selvittää. Ja omassa pienessä pussissaan olleet Laihalan kirjavat olivat paljon enemmän siemenperunan näköisiä; Laihalan kirjava on Lappeelta saatua kantaa, joka kuitenkin on virallisesti todettu ihan aidoksi Lemin kirjavaksi sekin.
Eukkomammakin ryhtyi siis istutuspuuhiin, ja jos tätä tarinaa vielä lukee joku oikeaoppinut potaatinviljelijä tai viljelyneuvoja, kannattaa lopettaa tähän, sillä tämänkeväinen perunanistutus ei missään muotoa noudata kenenkään viljelyoppeja, vaan on täysin kokeellista.
Laihalan mukuloista eukkomamma laittoi kaksi isoon kesäkukkaruukkuun saunan päätyyn ja loput pari kolme kuoppasi syyshortensian alle – yksi reikä osui vahvasti hiekkaiseen maahan, toiset vähän multavampaan.
Pikkuruisille lemiläisille löytyi kaksi kukkaruukkua, joihin mahtui yksi siemenperuna kuhunkin. Ituvyyhtien hautaaminen mahdollisten yöpakkasten varalta oli vähän ongelmallista, kun joutui sen laittamaan melkoiselle kiepille. Ruukut paistattelevat oikean kesän alkaessa talon seinustan auringossa.
Loput noin viisitoista siementä eukkomamma kätki pitkin tonttia: nurmikon laitamille, leikkimökin seinustalle, perennapenkkeihin… Kesän mittaan pitää katsella tonttia sen mukaan, missä mahdollisesti nousee esiin perunanvartta, ja syksyllä se vasta jännää onkin, onko pesissä perunaa.
Vaikka kasvupaikat ovat outoja, viljely on ehdottoman luomua, sillä eukkomamman tontti ei viiteentoista vuoteen ole nähnyt muuta lannoitetta kuin tuhkaa ja kompostia. (Sen se on näköinenkin, voisi joku sanoa paikoin kituliasta kasvustoa katsellessaan…) Eli jos satoa saadaan, se on varmasti syötävää.
Onneksi Lemin kirjava on levinnyt laajalti oikeisiinkin perunapeltoihin. Eukkomamma jää odottamaan kasvukuulumisia ja -kuvia.