Siirry suoraan sisältöön

Museoteitä ja liikennevaloja

Eukkomamman puhelimeen tupsahti keskiviikkoaamuna valokuva ja viesti: ”Lemillä on liikennevalot. Teitä kunnostetaan joka suuntaan tapulin ristiltä.”

Lemin melkein ensimmäiset liikennevalot ilmestyivät kirkonkylän maisemaan keskiviikkoaamuna. Kuva: Markku Peutere.

Lemi oli siirtynyt liikennevalojen aikaan, sai eukkomammakin kohta huomata, kun lähti kauppa-asioille. Olisi ollut postiinkin asiaa, mutta postin pihaan ei oikein selkeää reittiä ilmaantunut, joten isäntä oli jalkautettava, ja sitten olikin helppo oikaista kunnantalon pihan kautta pankille.

Pankkiautomaatilla eukkomammaa valistettiin, että eivät valot ihan ensimmäiset ole – ne kaikista ensimmäiset kun ovat Jehun eteisessä. Tai no – on niitä taidettu minikoossa nähdä kunnan- ja pankinjohtajien ovillakin.

Mutta Lemin liikenneolot ovat viime viikkoina olleet valojen ohella muutenkin jännittävät, kun koskaan ei ole tiennyt, mistä kohtaa ja miltä tieltä on asvaltti kuorittu. Yllättävän syviäkin vallihautoja on teihin kaivettu ilman sen suurempia varoituksia,  joten kytkin- ja jarrujalan on pitänyt olla herkässä vireessä. Polkupyöräilijöiden ja mopoilijoiden eritoten on täytynyt opetella varovaisuuteen.

Onpa maanteitse Lemiä lähestyessä ehtinyt jo useamman kerran tulla mieleen, että kotiseutuyhdistyksen kaavailema nostalgiatiehanke on ottanut varaslähdön – soratietä on kyllä ilmestynyt muuallekin kuin Iitiän suuntaan.

Mutta tämän aamun asvalttiaktiviteetit näyttäisivät siltä, että juhannusta Lemille viettämään tulevat saavat sorapintojen sijasta ajaa silkkisen hienolla päällysteellä. Varovainen kannattaa kuitenkin olla – panssarikaivantoja saattaa olla vielä peittämättäkin.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *