Yöllä taivas oli aivan pilvetön. Olisi kuulema mahdollisuus nähdä revontulia, vaan eipä tuota jaksa valvoa. Mutta joka kerta, kun hereille havahtui, yritti kyllä kurkistella joka ikkunasta näkyisikö taivasta tuuheitten koivujen lomasta. Tuikkihan siellä tähtiä. Kamala, jos se pukkaisi nyt pakkasen, kun pitkästä aikaa tällä eukolla rehottaa tosi mahtavasti kurkkupenkki. Pakkanen näet tekee aina ensivierailunsa juuri eukon kasvimaan kohdalle.
Taivas oli selkeä vielä aamullakin. Katseli tuota eukkonen tyytyväisenä, ehkä nyt nurmikko sen verran kuivuu, että pääsee pitkän heinän ajamaan, vaan äläs mitiä. Kohta jo nousi eteläiselle taivaalle tummansininen rintama, hitaasti hiipi kohti komeaa kotia, uhkaavasti levittäytyi laajemmalle. Pimeni juuri valjennut aamu, tummaksi tuli tupanen ja eukolla alkoi jälleen sisähommat.
Tapansa mukaan ihana kesä on karannut käsistä. Syksyn tuntua on ilmassa. Sade on painanut perunan varret maata vasten, haavan lehdet alkavat saada väriä, tammi kasvattaa terhoja ja hernepenkki on päässyt paksuista paloistaan.
Rastaat ovat riipineet marjapuskien maahan asti roikkuvat runsaat herkkupalat ja talitiaisen hassunkirjavat poikaset etsivät einettä vanhempain tiukassa koulutuksessa keittiön ikkunalta. On eukko siihen vähän kauraryyniä ja pähkinän murskaa jo ripotellutkin, mutta enimmäkseen tuossa istuu orava, hännällään huitoo pois muut ruokavieraat, vaikka nämä kuinka tiuskivat, miullekkii, miullekkii!
x x x
Mustikkaa on metsät täynnä. Tai oli ainakin. Reippaat matalat miehet kaukaa muualta tulleet ovat kulkeneet hyttyshattuineen myös lähimetsät. Vaikka eukko ajattelee, että on se vaan kovaa hommaa, ja hyvä että marjat tulee kerättyä, ja täytyyhän näiden ihmisten palkkansa saada, niin kyllä se vaan ensimmäisenä tulee kuitenkin mieleen, että voi ei, miun marjat!
Pari vuotta sitten kuvitteli korjaavansa maanrakoon vajoavaa talouskäyräänsä marjoja poimimalla, mutta tänä vuonna huomasi, että kolme litraa korkeintaan pystyy kerralla keräämään, ja tuskallinen on joka kumarrus. Joten siinä ne tienestit. Silti, miun marjat männöö!
x x x
Mutta miten ihana hiljaisuus metsässä nyt vallitseekaan. Tai samahan se on omassa pihassa. Oikein henkeä pidätellen sitä kuuntelee. Voi siinä hiljalleen henkäillä tuuli, havisuttaa hiukan haavanlehtiä, kohahduttaa kaislikkoa, voi hyristä hyttynen, marjoja peratessa kuulee ne ensimmäiset sadepisarat pihapöydälle, tip, tip.
Korkeaksi kasvaneessa ruovikossa joutsenpari jutustelee hyvin hiljaa, kuin kuiskailemalla. Yhtäkkiä rajut sadekuurot keskeyttävät marjanperkuun pihalla, sisälle on mentävä.
Ja se siitä hiljaisuudesta. Eukko yrittää saada puhelimen välityksellä tietoa kaverille, kuulepas, kuinka täällä sataa! Vaan muutaman kymmenen kilometrin päässä ei sada, ei vaikka kuinka autoa pesisi, ja kaivo tuppaa jo kuivumaan. Mikä kumma se on, ettei täällä sada, tuumaa kaveri, kyllä miekii vettä tarvitsisin, miulla on potunvarret kuivuuttaan keltaiset!
x x x
Eukon potut ovat kyllä kasvaneet, mutta helleaikaan tulikin kannettua jokainen tiskivesitippa kasvimaalle. Enimmäkseen kyllä kukkapenkkiin, kuten tällaiset ei niin järkevät ihmiset tekevät. Saa siinä sitten köyhyyttään valitella jos potun sijaan vain kukkia kastelee, mutta onneksi Luoja piti huolta potuista.
Niitä on muuten kuutta eri lajia. Timo on jo melkein syöty. Voi mikä riemu tyttösillä oli pottua kaivaessaan, vuorot piti laittaa, että kumpikin saa nostaa yhtämonta vartta, anna miekii, miun vuoro!
Seuraavaksi on kaivettu Fontainea ,ja Folva, van Gogh ja Lemin kirjava odottavat vuoroaan. Pohjoiseen lähtiessään eukko pani vielä maahan Norjan punaista, siis heinäkuun alussa, ja nyt varret ovat tosi komeita. Jos vaan pakkanen armahtaa, siitä saa myöhään syksyllä vielä uutta perunaa…
Niin, Lemin kirjavan penkkiä eukko aikoo hiukan katsoa jo tänään, suurella jännityksellä!
x x x
Aukon laitamalla pesineet hiirihaukat ovat saaneet poikaset siivilleen. Lentoharjoitukset ovat vielä aika paikallisia, mutta sitäkin riemukkaampia. Ja taivaan täyttää liitoon lähdön iloiset huudot, kato äiti miekii, miekii! Ihan kuin lapset äidilleen.
Miten tuossa tulikaan mieleen tapaus vuosien takaa. Pienen miehen vessareissu, niin pienen, että mummun piti vielä olla vieressä turvana. Siinä keikkui kakalla kaveri, irroitti toisen käden otteen ja sanoi: ” mie olen lohkee”, irroitti toisenkin, ja kädet levällään kuin nuo haukanpojat riemuitsi pieni mies pytyllä: ”nyt mie oon uhkalohkee…”
SL
