Vaikka sunnuntaina Lemin museotuvalla keskityttiin syömään pottuja ja voita, oli ainakin yhdessä pöydässä puheena myös särä. Mirja Heininen, Timo Lairi ja Reino Talka muistelivat 60 vuoden takaista säräateriaa, johon he yhdessä ottivat osaa.
Timo Lairi (vas.) Mirja Heininen ja Reino Talka söivät nyt yhdessä perunoita, 60 vuotta sitten tarjoiluun kuului myös särää.
Reino Talka oli kertonut kirkkoherra Niilo Kattelukselle särästä, jota tämä pohjanmaalaisena ei tuntenut ja jolle lemiläiset eivät tohtineet kaukalossa paistettua ruokaa eteen laittaa. Kattelus kiinnostui ruuasta ja nuori taksiautoilija (tuolloin 23-vuotias) vei hänen perheensä syksyllä 1951 Väinö ja Helvi Lairille säränsyöntiin. Kutsun saivat myös kanttorin ja opettajan perheet.
Saman särän ääreen istuivat silloin siten myös seitsenvuotias Mirja Kattelus ja isäntäväen 12-vuotias poika Timo. Pikku-Mirjalle särä oli ensimmäinen, mutta Timo oli saanut sitä kyllästymiseen asti – tai ainakin särän tuoksua.
– Kun lammasta viikkoja paistettiin, alkoi sen haju tuntua vastenmieliseltä. Paisteihin emme saaneet kuitenkaan kajota, vaan ne käärittiin puuvillakankaaseen ja vietiin aittaan. Jouluna isä sitten niillä vaihtoi kaupungissa joulutavaroita. Silloin saimme itsekin paistia, Timo Lairi muisteli sunnuntaina.
Historiallisessa säräkohtaamisessa oli myös Vetjan koulun opettaja Anni Pöllä, joka oli Vetjan marttakerhon puheenjohtaja. Hän ihastui särään siinä määrin, että kolmea vuotta myöhemmin hänen johdollaan marttakerho järjesti ensimmäisen säräjuhlan Oiva Koukun talossa. 75 hengen porukalla syötiin särää ja muita lemiläisiä perinneruokia.
Pian sen jälkeen kotiseutuyhdistys otti särän osaksi toimintaansa, ja vuonna 1972 se valittiin yhdeksi Suomen seitsemästä matkailuihmeestä. Ihmeen alku oli kuitenkin Lairin säräaterialla 60 vuotta sitten, on historia tulkinnut.