Sadun Lemin murteella kirjoitti Heljä Kärmeniemi.
Kuulu sipatusta, supatusta, vikineä ja puhinoa. Turvallisest isokive juurii, kukkii somistamoa ruohikkuu ol rakenneltu pyöriä, pehmiä hyväst viimeistelty kot. Sen omist harmoapukune onnelline hiirperhe.
Ol puolepäivä aika, just oliit syöniet murkinase, viherieä salaattia liha keral. Sit ol vatat täyn, tul iha kylläine olo. Murkina jälkii ol mukava köllähteä päiväunille. Kaik perhiejäsenet, Sipinä-äit, Vikinä-isä ja kuus lasta: Hipsu, Nipsu, Ripsu, Sipsu,Tipsu ja Vipsu käivät omille sijoillie pienes kojissoa.
Aurinko paisto täyvel noamalloa, heittel säteiteä alas moaha. Niist osa tunkeis hiirperhie kotiikii, ol siel sit lämmä nukkua. Äit ja isä keänteliit kylkieä unissoa, ne tuns turkissoa mite ol var. Hiirlapset nukkuit sikiämmäst.
Päivänokosii jälkii ol suunitelmas lähtiä viemeä viestiä kylä hiirille sukukokouksest. Sit ku ol torkut otettu, ni valmisteltii lähtyä varte. Ku asjat ol reilas, ni kaik ol valmiit lähtyy. Männä vipelsiit sitä vauhtia ku voa hiirejaloist läks.
Kulkiit pitkät matkat yl kivie ja kantoje, välil pit uija ojii yl, rahistella pitkäs heinikos, kiivetä koatuneije puije peält ja hyppiä hiireloikkia poteroije yl. Ol siin hiirperhe kovil enneku koko suvulle viesti saivat perille.
Koukkasiit viel kaupunki kauttakii voateostoksil. Voateliike Mäyräsel ol näyteikkunas konavimma näköset voattiet. Sinne perhe painu ovest siseä.
Ite kauppias Mäyräne ol palveluvuoros, nii ystävälline kohtelias ku olkii. Siel nuuskittii, soviteltii, mallailtii ja tinkittii. Vanhemmat ostiit hiirpojille lämpsäpöksyt sekä tytöille rimpsuhamiet.
Kaupahyllyi välis käi vipinä ku koko hiirperhe hyöri siel. Kauppias kohentel silmälasioa nenälleä ja kysy: ”Mistäs päin noin eloisan näköinen perhe on kotoisin?” Isä hiir rykäis arvokkoast ja virkko et: ”Tuoltha myö Lemi eteält iso kive takoa olloa. Siel meil o soma kotpesä.” ”Isokive takoa” sano kauppias Mäyräne. ”Teillä on varmasti siellä turvallista ja luonnonläheistä asustella.””Aivokii on” sano isä hiir sekä jatko: ”Tervetulua Lemi eteälle isokive toa.”
Ku ostokset ol tehty sit alko kotmatka. Kulettii mutkat, meät sekä ylitettii ojat, roahattii ostokset vikisemättä. Matka ol jo peättymäisilleä ku yks kaks höije etiese ilmesty ilveskissa. Sit ol hiirperhe ahinkos, pit juossa minkä käpälisteä peäs. Peto jahtais pientä Hipsu-tyttyä vauhil, välil lopsauttel etukäpälii kynsikkäiteä yhtie, soahaksii hiirpaisti käsihese.
Hiirtyttö ol iha henkhieveris enneku peäs ilvekse jahtoamista kannokoluu karkuu. Toist hyppäsiit kivekoluu kaik ostoksinii ja välttyit silviisii joutumast peto soaliiks. Ilvekse ol jolkuteltava pois ilmo suupaloa. Hiirii ol oltava piilos jonkii aikoa et uskalsiit jatkoa matkoase.
Haisteliit, kuunteliit ja kurkisteliit joks voara o ohi enneku jatkoit matkoase. Sit näytti turvalliselle, kotmatka voi jatkua. Koko matka ne tarkkailiit ettei voa eneä tuliis voarallisia petoja vastoa. Onneks loppumatka män hyväst.
Kotmatka peättieks kaik ol lope uupuneita jatkoaksii sukukokouksii laittamista. Se pit jätteä seuroavoa päiveä.
Tul ilta ja yö. Kotkolos käi sihinä, suhina ja puhina ku pere nukku. Kuu naurattel taivoal onnellisia naurujoa ja valais isokive tavukse pihavalolloa. Sit ku kuu ol rauhottunt, ol jo oamu ja hiirpere nous kammaristoa yöunilt.
Nousevoa uutii päiveä ol suuniteltu sukukokous. Aurinko nous töihise ja näytti aikoa hiirperielle millo kokous alkoa. Enne kokoukse alkua pit valmistella viimiset työt.
Sit aurinko vilautti kelluase, aika täytty ja alko tulla sukulaisia. Kissakellot, leinikit, kakkarat ja ruoho lakoil ku porukat tul. Oikei koko periel tuliit juhlii. Siin ol perettä jos jonniilaista. Sopi sinne hiirmammat ja ukkoisätkii mukoa.
Heilu siel hänteä usjemmalaista. Ol rimpsua, rämpsyä, kravattia, rusettia, hännystakkia ja palttua kirjavoa ja yksväristä. Kuulu sipatusta, supatusta, pipatusta, papatusta, kikatusta, käkätystä, hoilotusta ja loilotusta. Ol sukua täyn piha jokaine kolo, tuntu se varmast hyvält lepposa yhes olo.
Sukua ol Kotalahe, Peräkylä, Niemkylä, Kärnieme, Koamanieme peräkylä, Kytölä, Juvola ja Huttulakylä hiiret. Aikase turistuoa harmoaturkit huomasiit et kaik Lemi hiiret o sukua toisillie kuka läheisempeä kuka veäräkoivu takoa.
Män siin murkinoakii paljo nuoi suurelle porukalle. Kannikkoa jos minkäkokoista, juusto ol suosikkiruokoa tuon päivän, siin män isot kimpaliet ku murutkii, ei jeänt ku rejät tähtieks. Enne kotiilähtyä mon toteis, et pitkäst matkast olloa tultu ja harvo tavattu, ni eiks jatketa viel huomisii?
Nii hiiret jäi viel reäppiäisii seuroavoa päiveä. Mäniit illahämys nukkumoa kukii omalle tahollie. Isokive taus ja vähä iempänkii ol hiirporukkoa, kuka paltto kuka heinätupsu peäalusen. Kissakellot, kakkarat ja timotei huoju, ku väk tuhiis ja kuorsais.
Aurinkokii lopetti tanssisa taivoal ja kuu pist toise poskese kuumottamoa, ku pöllö laulel hiiret unii. Pöllö ol kuitekii viksu ja sukua kunnioittava, ei koskent eikä pistänt poskiese hiiriä.
Yö ol nukuttu, tul oamu. Jatkettii reäppiäisil, ilopivol ja ruuva jämil. Sit ku ol soatu tarpeiksii juhlimisest, ni peätettii jatkoa isokive takan tapoamista samalviisii ensvuonkii. Jokikisel tul jo kotikävä ja eneä ol lopputassuttelu aika. Koko hiirperhe Sipinä-äit, Vikinä-isä, Hipsu, Nipsu, Ripsu, Sipsu, Tipsu ja Vipsu hoitiivat sorjil kiitos sanoilloa tassuttelu sukulaisillie.
Sen jälkie jokaine oikais nenäse kotiise päi ja sit mänöks. Siit peäs isokive tavukse asukit jatkamoa hiljaiseluoa juhlimise jälkie. Sukukokous ol ilo läikettä hiirsyvämmel.
siis niin mahtava satu…Lukisin lapsille jos osaisin ja kieli kääntyisi…
Heljälle suuret kiitokset ja kirjaa tekemään…
Kertakaikkisen mahtava satu,mutta mitäs sitä muuta olisi voinut odottaakaan 🙂 Mitähän Heljän pöytälaatikosta vielä löytyykään. Julkaisuun vaan hienot toekset.