Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta hänelle oli käynyt kuin syksyiselle pihamaalle. Vähän repsahtanut ja harmaantunut, vähän roikkuva ja vettyneen näköinen hän taisi jo olla, mutta aika iloisena hän asusteli kaukana korpimetsän keskellä omassa linnassaan Harmaaraitaisen kissansa kanssa.
Yöt aikoivat venyä aina vain pitemmiksi, aamut alkoivat harmaina ja tuulisina. Oli syksy. Mummokuningattaren oli vaikea herätä, kun linnut eivät enää laulaneet ikkunan takana. Kaikki oli jotenkin alakuloista.
Harmaaraitainen kissakin oli yhtä uninen. Kun se tuli yöllisiltä seikkailuiltaan linnan tupaan, se tavallisesti nuoli paksun kerman kultaisesta kupistaan, ja käpertyi samettiselle sohvalle nukkumaan.
Mutta tänä aamuna Mummokuningatar sanoi:”Kuulepas, ystäväiseni, nyt otamme itseämme niskasta kiinni, ja lähdemme retkelle tuonne järven rantaan joutsenia katsomaan” Kissa naukaisi laiskasti, venytteli hiukan ja kurkisteli, mitä herkkuja reppuun pakattiin. Kahvipullo, kermaa, kermapullia ja makkaraa – ehkäpä kissankin kannattaa lähteä tassuttelemaan mukaan.
Tuuli puhalsi pohjoisesta, se oli kylmää ja raastavaa. Mummokuningattaren korvia vihloi. Ja vihloi entistä enemmän kun päästiin rantaan. Joutsenet olivat siinä rantapellolla, niitä oli satoja, ja ne kaikki toitottivat torviaan.
Konserttiin yhtyivät vielä tuhannet hanhet, jotka juuri laskeutuivat samalle pellolle. Voi sitä siipien suhinaa ja rokkikonsertin mahtavaa meteliä!
Harmaaraitainen kissa lipoi huuliaan, sen viikset värisivät ja hännänpää heilui viekkaasti. Kylläpä oli tarjolla mahtavia paisteja, uskaltaisi vain napata.
No, eväät maistuivat heille molemmille, makkarassa oli kissallekin paistia ihan tarpeeksi. Kun he olivat aikansa kuunnelleet matkaan lähtevien lintujen suunnitelmia ja konserttia, he lähtivät korvat soiden kohti linnaa, ja olivat juuri puutarhan kulmalla, kun Mummokuningatar kompastui ja -loiskis! Putosi ihan umpsukkeluksiin hyytävän kylmään majavan kaivamaan ojaan.
Oli siinä kissalla puuhaa, kun yritti saada Mummokuningattaren ojasta ylös pitkän kepin avulla. ”Mijauuh!”huusi Harmaaraitainen kissa, ”ota kiinni kepistä!”
Mutta Mummokuningatar ei kuullut mitään sillä ennestäänkin vihloneet korvat olivat nyt vettä täynnä, eikä auttanut, vaikka kissa kuinka korotti ääntään.
Onneksi Mummokuningatar pääsi ojasta, kipitti vettä valuen sisään lämpöiseen linnaan, valui vettä kaikille paksuille matoille ja riisui mennessään märkiä vaatteitaan. Lopulta hän istui villahuopaan kääriytyneenä uunin kupeessa ja hörppi kuumaa kaakaota, jota Harmaaraitainen kissa hänelle tarjoili.
Kissan suu kävi koko ajan, mutta eihän Mummokuningatar kuullut mitään. Lopulta kissa kirjoitti ison lapun, jossa luki:”pane lämpöiset vaatteet päälle ja villahuivi päähän. Mennään pihaan, jospa korvat aukeaisi siellä.”
No , niin tehtiin. Tuuli oli tyyntynyt,ja he huomasivat, että se oli pudottanut kaikki keltaiset lehdet puista. Oi, miten kaunista! Oikein aurinkokin pilkahti pilven raosta kurkistamaan puutarhan kullankeltaista mattoa.
Oikeastaan oli sääli ruveta haravoimaan lehtiä kasaan, mutta puutarha oli suuri, joten haravoimista riittäisi moneksi päiväksi, joten he ryhtyivät puuhaan.
Kissa kuopi lehtiä takajaloillaan ihan samalla tavalla kuin avuksi tulleet närhitkin. Harakka kantoi vaahteran lehtiä komeana kuin riikinkukko, keikaili sinne ja kumarteli tuonne, enimmäkseen vain esitteli itseään. Ja pienet tiaiset kantoivat kortensa kekoon lehti kerrallaan.
Mutta haravointi ei auttanut Mummokuningattaren kuurouteen. Hän ei kuullut edes sitä, kun hanhet päättivät lähteä jatkamaan matkaansa. Kun ne nousivat siivilleen, meteli oli melkoinen, ihan kuin matkustajakone olisi lähtenyt kentältä. Ei kuullut Mummokuningatar, ei.
Kun lehtikasa oli kasvanut valtavan kokoiseksi, Harmaaraitainen kissa oli näkevinään siellä hiirulaisen hännän pään, ja hyppäsi keskelle kasaa niin että lehdet vain pöllysivät.
Eikä Mummokuningatar kuullut sitäkään, kun Harmaaraitainen kissa pirskahti naukuvaan nauruun: ”Mijauuh! Olipas pehmeä trampoliini. Tule mukaan Mummokuningatar!”
Ja Harmaaraitainen kissa hyppäsi kasaan yhä uudestaan ja uudestaan, kunnes Mummokuningatar hermostui haravoimaan sitä kokoon koko ajan ja hyppäsi itsekin mukaan., hyppäsi yhä korkeammalta ja korkeammalta ja äkkiä korvat oikein paukahtivat auki! Kas kummaa, korvien vesilukko aukesikin hyppimällä!
Olipa ihanaa, kun kuuli taas pienetkin kuiskaukset, lehtien kahinan ja tiaisten tiuskutukset. Joutsenet tekivät kunniakierroksen pihan yllä, ennenkuin laskeutuivat järveen yöksi nukkumaan leppoisten laineitten keinuteltavina. Ne toivottivat pihan riekkujille hyvää yötä, hiukan moitiskellen, älkää nyt koko yötä mekastako, jotta saamme levätä. meillä on edessä pitkä etelänmatka, niin ne tuntuivat sanovan.
Syksyinen päivä on lyhyt ja niinpä nytkin hämärä alkoi hiipiä korpimetsästä linnan puutarhaan. Innokkaat haravoijat katsoivat työnsä tuloksia. Niitä ei juurikaan ollut, sillä haravoidut lehdet olivat hyppiessä levinneet pitkin nurmikkoa, huomenna olisi sama työ edessä.
”Eipä tuo haittaa” tuumasi Mummokuningatar. ”Nyt lähdetään kaikki linnan torniin, sieltä voimme katsella yöllistä hanhimuuttoa samalla kun nautimme lettuja ja vattuhilloa sekä kuumaa kaakaota. Minä tarjoan koko talkooväelle. ”
Ja niinpä tehtiin. Sinä iltana juhlat kestivät kauan. Lettuja piti paistaa vielä toinenkin pino, syötiin, juotiin ja laulettiin,sillä Mummokuningatar oli todelle kiitollinen, kun sai kuulonsa takaisin.
Tulosta kuva ja väritä liiduilla tai väritä tietokoneen piirustusohjelmassa.
Lopulta Harmaaraitainen kissa lähti yöllisille seikkailuilleen, linnut laittoivat päänsä siiven alle ja Mummokuningatar pujahti pehmoisen peittonsa alle , risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa ja nukahti onnellisena syvään uneen.
Sen pituinen se.