Eukkomamma vallan säikähti keskiviikkona kaupungista palatessaan, kun näki kunnantalon viereisen hakkuutyömaan. Kaksi vanhaa mäntyä oli nähnyt viimeisen päivänsä.
Yhden kaltevan männyn kaatamisen vielä ymmärsi, se olisi saattanut todellakin koitua jonkun onnettoman kohtaloksi, jos taas tulee yhtä luminen talvi kuin viimeksi. Mutta kuinka monta vaarallista puuta kirkonmäellä oikein onkaan, se oli jäänyt tajuamatta.
Vanhat puut näkivät aikanaan, kuinka venäläiset parturoivat puoli Lemiä, ja säästyivät. Kun komein niistä – koulumänty – kaatui, lemiläisillä tuli surku ja suru ja sitä on jaksettu muistaa jotain 70 vuotta.
Onneksi sen kaatanut myrsky ei osunut hautajaisten aikaan, silloinhan olisi alle jäänyt koko saattoväki.
Onneksi puita oli jäljellä ja ne kasvoivat joka vuosi komeammiksi. Vanhojen puiden kaltevat, kyhmyiset profiilit ovat olleet olennainen osa Lemin kirkonmäen kylämaisemaa. Tänään konesahat tekivät siihen pahan loven.
Jospa sentään kunnantuvan torimännikkö saisi olla rauhassa ja puut jatkossakin olla luomassa torin ainutlaatuista tunnelmaa. Silläkin uhalla, että käpy tipahtaa letunsyöjän niskaan.
Sillä jos äärimmäisen turvallisuuden sahalinjalle lähdetään, löytyisi vaarallisia puita vaikka kuinka: kirkkomänniköstä, museon pihamaalta ja vaikka mistä. Mäntyjen lisäksi koivuja, joiden on tapana lahota toisin kuin petäjien.
Sillä terveeltä puu tukkikasoissa ainakin enimmäkseen näyttää. Eikä turvallisuus ole ainoa elämää hyväksi tekevä arvo.