Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Mäntyperän eukko tärisee tässä tornissa. Kyllä,kyllä. Aamut ovat olleet valoisia jo kauan, ja vaikka huikea kollistuuli tunkee hataran mökin seinistä läpi juuri makuuhuoneen puolella.
Ei muuta tuuletusta tarvitsekaan ja aamuyöstä alkaen jopa peiton alla palelee, on ihan pakko nousta ylös. Panemaan lämmintä päälle ja tulet uuneihin, kuumaa kahvia kuppiin ja kiikarit kaulaan.
Ruokintapaikan linnut värjöttelevät pöntöissä ja mökin villoihin kovertamissaan koloissa pitkään ennenkuin tulevat nakuttamaan pakkasen kovettamaa rasvakakkua tai jäistä vitamiinipommiaan, omenan puolikasta.
Kun on saanut ne uunit lämmitettyä, ei enää mitenkään voi pysyä poissa tornista. Ei voi. Tänä keväänä sinne ei tarvinnut käytäviä kovertaa, riitti kun lapioi portaista toisen puolen niin että pystyi askeltamaan keskitasanteelle. Ih.an ylhäällä on vielä turhan paljon lunta ja viimeiset portaat lasinkirkkaassa jäässä. Keskitasanne riittäköön.
Tänäkin aamuna tuuli ujeltaa ilkeästi tuvan nurkissa. Jos nojailee seinän puolelle tarkenee ehkä vajaan tunnin, mutta toisella laidalla silmät vuotavat vettä ja kädet tärisevät niin, ettei toivoakaan kiikaroinnista.
Joka aamu lintuset ovat heti kärkkymässä pähkinöitä. Ripottelen niitä tornin kaiteelle ja painelen kepin avulla rikki, pienemmiksi palasiksi, jotta olisi helpompi syödä. Vilkkaasti käy vilske, siivet suhahtelevat korvissa, ja pienet tiuskutukset ovat kuin kiitoksia.
Ja vaikka tänään en taas mitään ihmettä näkisikään, niin aina kuitenkin sopii odottaa. Jonakin päivänä tulevat kevätlinnut, mustarastaat ja peipot, pulmuset ja kyyhkyt.
Onhan sitä jotain mukavaa näinkin. Päivänä muutamana tornin yli lensi kaksi pyytä pulleat vatsat liian pienien siipien kantamina, hätäisesti räpsähtivät joen varren lepikkoon kuin olisivt olleet kantamansa äärirajoilla.
Ja mustat korpit kiertelevät pihapiiriä, vaikka eivät kronkkuisi yhtään, niin silkinmustien siipien suhahdukset kertovat lähietäisyydellä tehdyistä tarkkailulennoista, olisiko pihassa mitään syötävää, sallittua tai varastettavaa.
Toinen pikimusta lintu, palokärki, takoi vakaasti koivuntolhon tyveä, vieläkö tuolla pullea toukka luuraisi. Kuuluva kii-aa kiiri ympäri pihapiirin, kun ruokailun päätteeksi lintu lainehti siivillään aukon taakse metsään.
Ja siellähän oli eräänä aamuna aurinkoisille oksille piiloutuneena parvi teeriä, jotka aurinko todellakin värjäsi melkein oksien värisiksi. Kauan sain katsella, ennenkuin tajusin, että teeriä, teeriä ovat.
Näkyy harakkaa, närhiä ja keltasirkkua. Syksyllä kellastuvat lehdet keväällä keltasirkut. Pakksesta huolimatta ne ovat jo kevätpukuisia, kuin kultaisia omenoita kuusten oksilla aurinkoa ottamassa.
Punatulkut viheltelevät haikeasti, etsivät lämpöä toistensa kyljestä. Kyllä katsomista riittää, vaikka ainoa Mäntyperän muuttolintu onkin ollut raakkuen vaapuva varis. Sykähdyttävä näky sekin.
On se outoa, että vaikka on todella kylmää, niin joka aamu huomaa, että lumet kyllä hiukan sulavat koko ajan. Ne jäiset portaatkin tuolla tornissa. Ja hanki mataloituu, vaikkei edes aurinko saa siihen pitsireunoja täällä syrjäkylällä, missä tien penkat ovat valkoiset, eivät hiekoitushiekan ruskeat.
Hiihtokelit ovat vielä huikeat. Tunnustaa täytyy, että tämä eukko ei ole hiihtänyt metriäkään, eikä tiedä, kykeneekökään enää. Mutta viime aikoina on muistellut äitiään ja sitä särkynyttä kiikkutuolia. Äidillä oli tapana istua siinä tuolissa kuuntelemassa radiosta naisten hiihtoa. Kiikku heilui hirveästi, kun äiti kannusti ja jännitti.
Äidille oli suuri ilo tavata täällä Savitaipaleella sitten suuri idolinsa, Mirja Hietamies-Eteläpää. Surullista, ettei Mirja ehtinyt nauttia näistä nyt saamistaan rahallisista tunnustuksista. Todella surullista. Hän antoi niin paljon iloa vielä urheilu-uransa jälkeenkin mainioiden matkojen myötä, ja aurinkoisella olemuksellaan.Saakohan muistomerkin muiden savitaipelelaisten suuruuksien lailla.
Tuuli on ollut todella myrskyistä. Hangella on roskia pienistä oksista neulasiin ja käpyihin. Osa kävyistä näkyy jo rakoilevan, sillä siemeniä alkoi sataa aika runsaasti maahan. Jokohan käpylinnut ehtivät poikasensa ruokkia, vai luottavatko siihen, että vielä riittää pakastettua siemensatoa tulevillekin päiville.
Onhan noita ollut sitten hurjia avuusmyrskyjäkin, eräänä yönä tällä Mäntyperälläkin taivas läikehti revontulia, oli vihreää ja punaista yli koko taivaankannen. Niin se vaan pakotti tämänkin pimeänpelkoisen eukon pihalle seisomaan niska nitkahtamaisillaan taivaalle tuijottamassa.
Kamerakin oli käsissä, vaan tietenkin, aina kun jotain tapahtuu, niin -vaihda patterit. Eipä tuota siinä hötäkässä malttanut sisälle, ja niinpä ne jäi kuvat ottamatta. Ketun parkaisua siihen vähän kauhistuksella odotti, mutta hiljaista oli.
Kesälinnuiksi ei voi leskea Mäntyperällä sitkeästi talvehtineita sinisorsia, jotka leudompina aikoina levähtelivät myllylammella, ja pakkasen kirisyessä siirtyivät kauemmas sinne, missä virtaus vielä piti vetoketjua rakosellaan joessa. Siinä samassa vähässä sulassa sukelteli myös telkkä koskikaran kumppanina, saukon suopeana seurana.
Aurinko kimmelsi välkehtien lintujen aikaansaamilla laineilla ja virran pienessä vipatteessa. Joka yö kuura sulki reunapensaat, sarat ja korret kimaltaviin pukuihin, sulki hiukan taas lisää joen takkia.
Vaikka on kevät! Vaikka pitäisi leppeän länsituulen tuoda tuoksuja heräävästä metsästä, pudotella vesipisaroita oksista ja koristella kattolumet kimaltavin pitsireunoin ja jääpuikoin!
Mutta vaikka oravakin hyppelehtii vielä harmaassa talviturkissaan, kevät näkyy Mäntyperän eukon tupasessa. Tai ei oikeastaan näy. Ikkunat ovat selvästi pesua vailla. Niistä ei tahdo ulos nähdä, mutta se mitä oikeasti ei tahtoisi nähdä on nämä huikeat pölyt joka puolella. Mistä ihmeestä sitä kertyy sisäsiistille eukolle ja kissalle!
Onneksi pölyiset paikat eivät sentään estä näkemästä niitä harvoja kaktuksia, jotka ovat kylmästä talvesta selvinneet. Osa niistä yritti kukkia liian aikaisin, nuppuja tehtiin ja pudotettiin, vaan nyt taitaa olla jo ensimmäiset ihan oikeat kevätnuput pullistumassa. Olemme puhkeamassa eloon talviunien jälkeen!
Kevätiloa on tulossa pääsiäiseksi. Sähköpostiviestissä mummin kultaset ilmoittivat mahdollisesta tapaamisesta. Ja tarvittaisiin kuulema uusia neulomisvinkkejäkin. Ja laitetaan mummille tietsikkaan jotain, mistä mummi ei nyt oikein vielä edes ymmärrä mitään.
Mummi tästä lähteekin hankkimaan villalankoja lisää, leipomatarpeita ja kaikkee kivaa. Kaikkee kivaa ja oikein mukavaa pääsiäisaikaa ja kevään iloisia päiviä sinullekin!
SL