Siirry suoraan sisältöön

Kiirettä keskiviikkona KORJATTU VERSIO

Keskiviikosta on sukeutunut tärkeä tapahtumapäivä Lemillä – liiankin tärkeä. Ainakin, jos aikoo käydä mielenkiintoisissa tilaisuuksissa.

Viime viikolla yleisöstä kilpailivat sotahistoria ja liturginen tanssi. Yleisö noin periaatteessa saattoi olla eri jo lähtökohtaisestikin, joten vahinko samasta viikonpäivästä ja kellonajasta ei suuren suuri.

Entä tällä viikolla: keskiviikkona kello 18 kirkossa rovasti  Matti J. Kuronen kertoo varhaisemmasta radikaalipapista Viljo Mömmöstä, joka kuoli toukokuussa 1918. Lemin Laulumiehet ovat myös vauhdittamassa keskiviikkovesperiä.

Keskiviikkona kello 18 KOULUKESKUKSEN AUDITORIOSSA (korjattu virheellinen tieto)  sotahistorioitsija Pentti Pylkkö kertoo kevään 1918 tapahtumista Lemillä. Voi olla monella vaikea päätös, kumpaan menee.

Kuukanniemen kyläyhdistyksen ilta taajaman synnyn ja historian parissa on sentään  vasta torstaina, kello 18.30 koulun ruokalassa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *