Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tiistaina 23.7. Kärnäkosken kunniat oli matkansa puolessa välissä, jäljellä seitsemän näytäntöä.
Tiistaiseen näytäntöön saapui suuri määrä katsoajia, kahdella bussilla ja kymmenillä pikkuautoilla.
Monin tavoin näytelmässä mukana oleva Lilja Lind kertoi penkkejä varatun noin kolmelle sadalle, ja kun kaikki oli täynnä , ihmisiä vielä valleillakin, niin varmasti ainakin reilut kaksisataa oli paikalla.
Aurinko heloitti kirkkaalta taivaalta, ja kohtalaisen kova tuuli hiukan haittasi kuuluvuutta, toisinaan äänentoisto hiukan pätkikin. Hiukan harmitti myös se, ettei takapenkeiltä oikein nähnyt koko näytelmää, varsinkin, kun suuri osa tapahtui aika laajalla alueella linnoituksen kentällä
Olisi näet kannattanut nähdä, niin herkullisia kohtauksia oli aikaan saatu. Komendantti Otto Igelsröm (Timo Mikkola) hoiti luonnikkaasti naisasiansa niin Annan, taloudenhoitajansa (Eija Koivumäki) kuin vaimonsa Edlan ( Jaana Mentulan) kanssa.
Talonpoika Joonas (Arto Kylliäinen) ja muonituspäällikkö (Liisa Aapro) selvittelivät varsin herkullisesti muonakuormaa, laiha sianrotjake makasi viljasäkkien seassa kolmijalkaisena, olihan se neljäskin tallella mahdollisia muita tarpeita varten.
Ja Aleksi, venäläinen vartiomies (Tomi Tauti) paljon parkuvana, sureksivana ja murheeseensa piilopullosta ryyppäävänä kotiin kaipaavana ressukkana sulatti katsojan sydämen. Varsinkin kun väärinkäsiitysten vuoksi hänelle vielä tyrkytettiin melko paksuna olevaa Lintaa, ja vaimokin oli tulossa tapaamaan.
Naiset taisivat muutenkin sekoittaa miesten päitä, sillä nuori luutnantti Rigor Lentz (Tommi Männistö) oli aivan ymmällä, kun hänen kihlattunsa (Sanja Laaninen) antoi ohjeita naisen käsittelystä, miten ei on usein kyllä, mutta ei aina, kun taas kyllä on useinmiten ei taikka sitten ei, ja siihen malliin.
Näytelmään mahtui suuria juhlia, miten näppärästi muuten juhlaillallinen katettiinkaan linnoituksen nurmikolle. Oli kaikenlaista juonittelua ruotsalaisten ja venäläisten kesken, lahjusrahat vaihtoivat omistajaa kuin nykyisin jalkapallossa .(Kätköjäkin on kaksi ihan oikeasti ollut ja löydetty, kolmas on vielä löytämättä, mutta lienee totta sekin!)
Ja kaikkien tapahtumien keskellä sotaväki äkseerasi, vartioi, ryyppäsi, torkkui ja opetteli hevosen hoitoa.
Tässä on menossa hevosen juotto.
Ihan oikeitakin hevosia näytelmässä toki ansiokkaasti esiintyi. Erikoisesti jännitti, kun tumma pieni poni rattaineen tulla kopisteli rakennettua puukäytävää pitkin kyydissä tykin piippu, johon rahoja piiloitettiin…
Kuormahevonen rattaineen ja kolmijalkasikoineen kiersi katsomon viereen muutaman kerran, ja varsinainen yllätys oli, kun itse Andrei Suvorov (Jouni Kilpi) tuli uljaasti ratsastaen tälle luonnon näyttämölle. Suvorov on ehkä totuttu näkemään hiukan laihempana, mutta ehkäpä ystävyys talonpoika Joonaksen kanssa selittää muodonmuutoksen.
Itse Suvorovkin ratsasti paikalle.
Niitä kun possun kinkkuja kun tuntui säkistä löytyvän aina sopivasti. Suvorovin saapuminen oli yllätys linnoituksen isännällekin, jolla paidan napitukset Annan kanssa taisi olla pahasti kesken.
Kaiken kaikkiaan koko työryhmä Välijoen Nuorisoseura Riento ry, Savitaipaleen kansalaisopisto, ja Partakosken kyläyhdistys ovat saaneet aikaan jotain suurta, jolle jää kyllä odottamaan jatkoa. Eikä hullummasti selvinneet Partakosken Martat väliaikatarjoilustaankaan. Uskalsin ensin epäillä, että ei riitä annettu aika näin suuren sakin kahvittamiseen, mutta kas kummaa, hyvin soljui!
Lopulta olikin enää kiitosten aika.