Kotiloiden jättimoduli rullasi vastaan

Eukkomamman leuka loksahti ja kylmä hiki purskahti selkään, kun maanantai-illan kävelylenkillä vastaan lyllersi tällainen:

Mittatikkuna isännän sandaali, numeroltaan 40 ja risat.

Eukkomamma oli ennen lenkkiä juuri kiertänyt talonsa muovipussin kanssa. Saaliina oli ehkä tuhat lehtokotiloa – kaupan leipäpussi tuli ihan täyteen. Aamulla on polttouunissa taas tulet, kun nilviäisiä tuhkataan.

Mutta sitten Punaportinkadulla, hautausmaan kulmalla katua ylittää monta kertaa suurempi mökin raahaaja. Oikea otiloiden jättirekka, nilviäisten kerrostalo. Tuon kokoinen herättää kunnioitusta ja pelkoa, erottuu taatusti maisemasta. Tuollaiseen helpommin kompastuu kuin astuu vahingossa päälle.

Tai itse asiassa niitä oli kaksi – toinen matkalla hautausmaan suuntaan, toinen kohti Taikalyhtyä.

Kotona piti tietysti googlettaa, minkä kummajaisen oli nähnyt, ja onko se eukkomamman uusi perivihollinen. Wikipedia tiesi kertoa, että kyseessä on viinimäkikotilo (Helix pomatia), munkkien keskiajalla Suomen Keski-Euroopasta tuoma. Kuulemma paaston aikaan niitä napsivat.

Wikipedia sanoo viinimäkeläisen asustavan lähinnä Lounais-Suomessa, mutta sieltä nämä kaksi olivat kaukana. Toisaalta kirkon kulmilla olivat – siinä mielessä vielä tuojilleen uskollisia.

Netistä löytyi kyllä myös kotilosivustoja, joiden mukaan nämä ovat myös lemmikkikotiloita, joita eläinkaupoissakin kaupataan. Olisiko jonkun terraarioon tullut liian ahdasta, jolloin osa olisi päästetty pois.

Mutta eukkomammalle niitä on turha lemmikeiksi tyrkyttää, eikä edes ruuaksi. Siinä tapauksessa saavat eukkomammasta kaverin, että tulevat popsimaan lehtokotiloita. Kun kuulemma syövät kasvien ohella myös nilviäisiä.

Tähän juttuun tuli tiistaina alla oleva kommentti. Ja sähköpostissa kommentin kirjoittajalta kuva ”Kulinaristin unelma ynnä pojan varpaat” vuodelta 2009.