Luonto valtaa vanhan maantien yllättävän nopeasti. Kaihtulantien mutkia saa jo etsiä heinän ja puuntaimien maisemoimasta maastosta.
Nyt sorapintaa on näkyvissä enää siellä täällä, heinää, ahomansikoita ja ketokukkia sitäkin enemmän. Metrisiä lepänhuiskaleita kasvaa siellä täällä ja kymmensenttisiä männyntaimia ihan joka paikassa.
Soraa ei olisi ehkä niinkään paljoa näkyvissä, ellei vanhalla tieuralla kulkisi kaksipyöräisten ajoura.
Muutaman vuoden päästä männyt ovat niin suuria, että on vaikea ajatella, että tie olisi joskus muualla ollutkaan, kuin missä se nyt kulkee. Tiuhimmin heinettyneistä kohdista vanhaa uraa ei pysty oikein nytkään näkemään.