Vaikka kuinka on peloteltu poimijapulalla ja hirmuhelteiden ennen aikojaan kypsyttämillä mansikoilla, eukkomamma säilöi punaisen sadon ihan aikataulussa.
Eukkomamma osti torstaina laatikollisen Lemin punaisia.
Helteet tosin meinasivat viivyttää eukkomamman marjan säilöntää, kun pakastimesta piti ensin keittää mehuksi anoppilan viimekesäistä viinimarjojasatoa. Onneksi oli maanantaina siihen hommaan sopivan vilpoista.
Tosin eukkomamma – ja etenkin toisen polven jälkikasvu – tykkää enemmän vanhan ajan keitetystä mansikkahillosta. Niinpä valtaosa laatikon sisällöstä päätyikin hillokattilaan ja vain muutaman purkillinen pääsi pakkaseen.
Hillopurkkeja pestessä eukkomamma teki havainnon, että viime vuonna mansikat oli säilötty kolmas päivä heinäkuuta, eli päivää tämänkesäistä aiemmin. Se siitä superaikaisesta mansikkasadosta.
Kun numerot eivät eukkomamman päässä pysy, hintatasovertailua viimekesäiseen ei pysty tekemään. Eukkomamma maksoi puhtaana (ilman kantoja) poimitusta lemiläismansikasta suoramyynnissä 28 euroa. Tytär Tampereella osti marketista samana päivänä oman laatikkonsa kymmenen senttiä halvemmalla – mutta kannallisina, eli pääsi perkaamaan.
Turussa kuulemma mansikat ovat olleet paljon halvempia kuin Tampereella, tytär kertoi.
Mutta ihan varmasti makoisia joka paikassa, ja hintansa veroisia. Työtä mansikkalitran eteen on varmasti tiloilla tehty olan takaa ennen poimintaa ja nyt poiminta-aikaan.
Eukkomammakin olisi poimijaksi joutanut; lehtien mielipidepalstoilla meitä työttömiä siihen hommaan patisteltiin. Marjastushullulle eukkomammalle olisi se mieluisaakin, mutta rehellisesti on tunnustettava, että hellepäivän jälkeen eukkomamma olisi punaisempi kuin mansikat konsanaan ja paljon vaikeampi saada pellosta ylös.