Joutsenia etsimässä

Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Viikonvaihteessa oli BirdLifen joutsenbongauspäivät. Tarkoituksena oli kirjata kaikki havaitut yksilöt ja levähdyspaikat.

Joutsenia ei näkynyt Kiesilän rannassakaan.

No, sunnuntaipäivän minäkin sitten etsin näitä upeita valkeita lintuja. Omilla vesillä niitä ei ole juuri näkynyt, joten ajelin ensin Hämäläisen kylään katsomaan Kaukheimosen suuria vesiä. Joskus aikanaan söin eväitä sen rantamilla parinkymmenen kuikan kanssa. Kun ne tulivat laiturin viereen evästelijää katsomaan, ne olivat terävine nokkineen vähän pelottavan näköisiä! Mutta yhtään joutsenta ei näkynyt, ei tosin muitakaan lintuja.
Ahonikin tien varrella järvet ja lammet olivat tyhjiä, pelloillakaan ei näkynyt edes rastaita. Jatkoin Mäntyharjuntietä Huuhilonkoskelle. Vain punatulkku vihelteli rantapuissa, ja lasinkirkas vesi soljui kivikkoisessa koskessa rantasammalia hyväillen.
Palasin vähän matkaa takaisin, ja kurkistin Vieruvanjärven. Mökkejä vierivieressä, saaria ja niemekkeitä, hiekkarantaa, saraikkoja mutta ei minkään näköistä lintua, ei ilmassa eikä vedessä!
Poikkesin Silonsaarentielle, siellä on koskella joskus joutsenia ollut. Vaan ei ole nyt. Vähät vedet kasvavat saraa ja ruokoa, niiden keskellä vain kapea veden virtaama kuljettaa keltalehtiä alajuoksuun. Tänne voi odottaa koskikaraa kohta puoliin. Mutta koko kesän olen ihmetellyt vesilintujen vähyyttä. Ei ole ollut sorsia , ei telkkiä. Mahtaako olla minkkejä, supeja ja kettuja senkin eestä!
Survajantien varresta kävelin Virmajärven rantaan. Hiljaista on.Vesi on matalalla, eikä rannasta löytynyt enää pitkälehtikihokkiakaan, mutta kuinka upeasti kasvaakaan puolukanvarpua vuosien takainen penger, jonka jäät ovat työntäneet rannasta!
Päivä oli jo pitkällä, joten päätin pistäytyä Kiesilän Kievariin kahville. Tuli kuitenkin syötyä, sillä paikan herkkuja on vaikea vastustaa, ja olihan jo puolisen aikakin. Joutsenia ei kuulema ollut näkynyt sielläkään.

Kievari on muuten auki talvellakin joka päivä, mutta pihassa oleva telttakauppa kaikkine mahdollisina tarvikkeineen omenista, mehuista, juureksista muikkuihin ja savukaloihin on auki ”niin kauan kuin Luoja suo, säät sallii”. Sieltä on muuten saatavana tosi lähiruokaa, Kuolimon kalaa, joka savustetaan paikan päällä, rannassa.
Maha täynnä, ja iso omenapussi sekä savukalapala mukanani jatkoin Taavetin tielle, ja lopultakin, heti Ollikkalan risteyksen jälkeen pellolla ruokaili 18 kaunista valkoista joutsenta! Oli suorastaan sykähdyttävä näky, vaikka joskus on nähnyt satojen parviakin. Lyytikkälän pelloilla sitten oli lisää, harmaita poikasia puolentusinaa ja vanhemmat, kaksi valkoista söivät yhdessä puidulla pellolla. Kauempana oli vielä kaksi aikuista.
Lapaton pellolla, siinä missä taannoin ihailtiin hiiripöllöä, tyhjyyttä naureskelivat vain kuusi harakkaa. Lantantien varrella ei näkynyt kuin pari käpytikkaa, Tainansuolla ei ainakaan kiikarilla näkynyt minkäänlaista lintua, eikä Kuitikan pelloillakaan ollut kuin sininen kyntötraktori.

Yhteenvetona kotipihassa voin vain ihmetellä lintujen vähyyttä. Sää tosin oli hyvin lämmin, ehkäpä joutsenillakaan ei ole vielä kiire mihinkään, liekö rastaat runsailla marjamailla metsissä ja yleensä runsaat kanalinnut makailemassa vihreitten sammalien pehmeässä sylissä.