Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Vieläkö muistatte ihanat helteiset päivät? Sunnuntaina 25 toukokuuta matkasimme sellaisessa säässä Virolahdelle arktikaa seuraamaan.
Rannat olivat täynnä kiikari- ja kaukoputki-ihmisiä, jotkut olivat viipyneet jo useita päiviä.
Oi, miten upeat olivat aurinkoiset rannat, utuinen taivaanranta ja kuuma hiekka paljaan jalan alla. Oli muuten pikkuisen peloteltu, että rannalla näkyy sekä kyitä että rantakäärmeitä, vaan eipä nuo varpaitten alle jääneet.
Rannat olivat täynnä kiikari- ja kaukoputki-ihmisiä, jotkut olivat viipyneet jo useita päiviä. Onhan arktika sellainen näytelmä, ettei sitä hevin halua missata.
Sain puhelimella viestin, että huikeat päivät olivat jo takana, ja edellinen päivä oli ollut hyvin hiljainen. Mutta meidän iloksemme taivaan täytti juuri tänä päivänä kohtalaisen vilkas sepelhanhimuutto, näimmepä niin suuren punakuiriparvenkin, etten koskaan niin suurta ole nähnyt.
Ja busseittain tuli turisteja, jotka kiersivät oppaan kanssa rantoja, ja istuskelivat sitten nauttien kojujen tarjonnasta.
Kyllä lettukahvit maistuivat meillekin, mutta hiukan sureksimme, kun kalakauppiasta ei paikalla tänä vuonna näkynytkään. Ehkä näillä helteillä ei kala käynyt pyydyksiin…
Kiersimme katsomassa myös muita torneja. Pitkästä aikaa patikoimme mainioita pitkospuita läpi upean lehtometsän pikkulintujen konserttia kunnelllen, halki mahtavan havupuumetsän , ohi valtavan muurahaispesän ja yli lirisevän puron Vilkkilän turalle. Sieltä löytyi vallan mainio torni, jonka alaosassa on jopa sateensuojainen katos vaikkapa evään syöntiä varten.
Kellovuoren torni on Kylyn oma torni. Siellä savut tulivat saunan piipusta, kun kymenlaaksolaisia odotettiin saunomaan. Sunnitelmissa on laajentaa ja korottaa kalliolla olevaa tornia. Paikalla tehdään myös yöperhostutkimusta ja monenlaista muuta mukavaa.
Lintulahden tornin yläosaa oli myös korjattu, uusia levyjä oli kiinnitetty huonokuntoisten päälle
Pikkulintujen konsertti oli mahtava, ylinnä iski satakieli tahdikkaasti taitavia säkeitään ilmoille. Lintulahdella ruovikkoa on niitetty.
Näkyväisyyttä on aika mukavasti , mutta sellaista lintujen määrää kuin joskus aiemmin ei nyt näkynyt.
.Mutta sitten kaveri sai kiikariinsa merikotkan takametsästä, puun latvasta, jossa varikset härnäsivät isompaansa. Jopahan riitti katsomista muillakin. Esittivätpä myös nuolihaukat taitavaa lentoaan ruovikon yllä, kalasääskikin tuli katselemaan saisiko päivällistä kirkkaista vesistä.
Pakkohan tuota oli lopulta lähteä kotiin päin ja kas kummaa, taivaan rantaan nousi upea pilvimatto, möykkyinen ja kaikki sinisen sävyt näyttävä. Tuumasimme, että nyt jossain sataa.
Ja siitähän nuo sateet sitten alkoivat, ei hellepäivistä enää tietoakaan, eikä täällä Mäntyperälläkään enää linnut juuri laula. Märkinä värjöttelevät suojapaikoissaan ja kerjäävät ikkunalla ruokaa. Pakko oli viedä talipalloja….