Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Tien 66 varressa kukkivat hienosti huopaohdakkeet. Monesti Mäntyperän eukko on ajatellut, että ellei tämä olisi villi luonnonkasvi, me kaikki himoitsisimme sitä kukkapenkkiin, niin kaunis se on kukkiessaan. Omalla pihalla saa vielä odottaa ”partasutien” kukkaan puhkeamista…
No tultiinpa Tuuriin. Sillä on sama taipumus kuin Okrallakin, suurenee kuin pyy maailmanlopun edellä. Kun auton sai mahtumaan kauppajätin taakse, niin olipa siinä sitten kävelemistä helteessä etuovelle! Ja sama sisällä. Etsittiin eukolle lenkkareita, kyllähän en lopulta löytyivätkin, 7 euroa, saa nähdä montako kävelykertaa kestävät!
Kaikenlaista yritystä on keskittynyt tähän Keskisen Veskun ympärille, ja korkealle kohoaa isännän linna siinä vieressä patsaineen ja puistoineen. Mielikuvitus ei taida loppua kaikkea uutta suunnittelevalle kauppiaalta, hyvä niin
Ja kun vieressä on huvipuistokin, niin varmaan lapset viihtyvät täälläkin. Koska Tuurista on niin paljon kuvia nähty säästän kamerani akkua tärkeämpiin juttuihin.
Päätimme näet etsiä sen Jari-Matti Latvalan automuseotalon, ja siinähän se olikin ihan lähellä, Korventie 2 oli osoite, vaikka korvesta ei tietoakaan!
Oppaaksi saimme vaalean naisen joka osoittautui Jari-Matin äidiksi! Ja nyt Mäntyperän eukko tuntee itsensä laulun mukaan ”mieheksi ,joka tapasi Dingon”, vaikka onkin nainen. Sain näet puristaa Jari-Matin äidin Helenan kättä, ja onneksi kameran akku toimi sen verran että samaan kuvaankin pääsin!
Näyttelytiloissa on ralliautoja vuosien varrelta, ihan polkuautoista lähtien kuuluisien kuskien WRC-autoihin asti.
Monimutkaisten sääntöjen takia Latvala ei saa ajaa kuin oman tiimin volkkareilla rallia, mutta olisi toki mielenkiinoista nähdä vauhti näillä muillakin. Ajopukuja roikkuu esillä mahtava määrä, ihana, kun äiti on säästänyt ne!
Ja mitä tarinoita! Kuinka poika jo muutaman vuoden vanhana tahtoi ajaa jatkuvasti, ja kuinka kerran törmäsi seinään (?) niin, että etuhampaita katkesi – olisi kuulema varmasti itkenyt, jos törmäys olisi sattunut missä hyvänsä muualla kuin auton ratissa.
Henri Toivonen on Jari-Matin idoli, ja hänelle onkin oma pieni muistonurkkaus. Näytteillä on myös mopoja, traktoreita, ralleissa ruttaantuneita vanteita ja puskureita.
Ja niistä Latvalan kuuluisista kivistä. Äiti Helena kertoo pojan silmävaivoista, silmä ei liiku tarpeeksi nopeasti, hänen piti juuri sanoa pojalle, että laseja kannattaisi pitää jatkuvasti. Mutta seuraavaan ralliin Saksaan poika ehti lähteä ennen äidin hyviä neuvoja juuri kyseisenä aamuna.
Paikalla voi myös katsella vanhoja rallivideoita, pelata rallipelejä ihan aidossa kuppipenkissä, ja uskokaa tai älkää, voi tilata myös kyydin Latvalan omalla radalla, kuskina Jari-Matti. Jo pelkkä ajatuskin huimaa!
Tällä kertaa Jari-Matti oli siis juuri lähtenyt Saksaan, joten kyytiin eukko ei päässyt…(olisiko uskaltanutkaan !).
Alavudella ja Tuurissa käydessä kannattaa katsastaa myös tämä pieni mukava rallikahvila!