Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämälle perhosretkelle Mäntyperän luontopisteeseen tuli reilut kolmekymmentä perhosista kiinnostunutta ihmistä, oli suuria ja pieniä.
Perhosia käytiin etsimässä myös rannalta, sillä ne viihtyvät vesistöjen äärellä.
Imatralla Allergia- ja Ympäristöinstituutissa työskentelevä FT, ympäristöekologian dosentti ja vuosikausia perhosiin perehtynyt Kimmo Saarinen kertoi, että nyt pitäisi oikeastaan olla parhaat perhosviikot, mutta olematon talvi ja kylmä kesäkuu ovat tehneet tehtävänsä, joten perhosia on todella vähän.
Pelto-ohdake kukkii, sen pitäisi olla nyt neitoperhoja täynnä, mutta vähät neitoperhot ovat vielä nokkospuskissa koteloissaan, eivätkä ehdi ohdakkeelle. Samoin sateet ja kylmät saattavat aiheuttaa perhosissa värivirheitä, niistä voi tulla tummia tai sitten melkein valkoisia, joten ei se tunnistaminenkaan aina ole helppoa. (kuva)
Perhosten tunnistaminen on tänä kesänä tavallista vaikeampaa, Kimmo Saarinen kertoi.
Sinisiivet ovat vaikeita erottaa toisistaan, samoin hopeatäplät.Juuri nyt lentävä valkoinen perhonen on mitä todennäköisimmin lanttuperhonen, eikä suinkaan hyvin harvinainen kaaliperhonen, sitä ei Kimmo Saarinenkaan ollut nähnyt moneen vuoteen.
Pitkässä letkassa kiivettiin ensin kesantopellolle mäen päälle. Täällä opastaja harmitteli niittyjen katoamista. Vaikka tämäkin pelto nyt kukki kauniisti maitohorsmaa, ei se ole paras perhospelto, sillä toukille ei juurikaan ole sopivia ravintokasveja. Sama havaittiin myös pihapiireissä. Liian hyvin hoidetut eivät perhoskukista huolimatta tuo perhosia, jos ei toukille ole ruokaa.Niitä olisivat monet luonnonkasvit ja niin sanotut rikkaruohot.
Toki perhosia nähtiin, yleisimpänä lensi vaatimaton ruskeanharmaa tesmaperhonen, loistokultasiivetkin esittäytyivät, samoin kangassinisiipi, ja toinen taisi olla hohtosinisiipi .Orvokkihopeatäplä oli juuri kuoriutunut, ja se olikin metsäpapurikon lailla yksi komeimpia, keltainen sitruunaperhonen lepatteli myös metsän laitamalla.
Onneksi mökkipihat usein rajoittuvat metsänreunojen ketoihin ja vesistöjen rantaniittyihin.
Samoin Mäntyperän kylän pieni pölyinen kylätie on kuulema mainio perhostie. Eikä luontopisteen suuret nokkos- ja ohdakekasvustotkaan moitetta saaneet. On siellä perhostoukkien mainiota asustella ja herkutella.
Luonnonsuojeluyhdistys tarjosi pihamaalla kahvit samalla, kun kuunneltiin perhosasiaa, tutustuttiin alan kirjallisuuteen vilkkaasti keskustellen.
Oppia saatiin myös perhosbaarin rakentamiseen. Parhaiten maistuvat aikuisille perhosille punaviinipohjainen tai kaljalla käytetty herkku. Mutta retkeläisille maistui ihan tavallinen kahvi piirakoineen.
Tässä kuvassa kurssin pienin, Matilda mustikkapiirakkansa kanssa nurmikolla pienellä piknikillä.
Ihan kaikki retkelle halunneet eivät toki mukaan ehtineet, jotkut olivat katsoneet alkamisajan väärin, jotkut eksyneet pahemman kerran. Mutta jos päivä olikin poutainen ja kaunis, niin jo pari tuntia retken jälkeen taivas repesi mahtavaan ukkoskuuroon. Tunnin aikana Mäntyperällä vettä tuli 65 millimetriä. Nilkkoja myöten vettä oli pihanurmikolla, tässä todisteeksi kuistin ikkunasta otettu kuva.
