Teksti ja kuva: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Eukkomamma esitteli mustikkasaaliitaan, ja kertoi käyskentelevänsä syvällä metsissä, missä ei tapaa ketään. No Mäntyperän eukon tapa on ihan toinen.
Siinä vaan pistääntyy samoilla paikoilla aina kirkolta tullessaan, ja nyppii käsin sen tavanomaisen kolmelitrasen , sen enempää ei hirveiltä selkäkivuiltaan kestä, mutta yrittää silti sitkeesti. Ja paikka on sama, jossa ovat keränneet niin thaimaalaiset kuin monet muutkin.
Kaikkein mukavinta eukosta oli, kun sai kaverikseen ystäviä Kangasalta (siellä ei mustikoita tänä vuonna ole) ja lopulta omat mumminkultasensa, jotka halusivat kerätä äidilleen hurjia määriä. Oli siinä selän kanssa ihmeessä kun 12-vuotias otti eka kerralla määräksi kolme litraa omin käsin ja roskattomia, kysyi voiko ottaa sortsit pois, ettei ne sottaannu, ja istui mättäillä marjoja nyppimässä! Mummi ei saanut auttaa, ja seuraavana päivänä sama jälleen.
Nyt on aika kerätä taas ihan yksinään, kaveria ei ole pyynnöistä huolimatta saanut, mutta marjoja kylläkin , aina siitä samasta paikasta. Laitan tähän tällaisen ”selfien” kun ovat niin kovasti muodisssa. Varpujahan ei saisi ottaa, mutta anteeksi nyt metsänomistaja, tämä on nyt tarkoitettu ihmiselle, joka ei tänä syksynä metsään pääse…
Miten on , eukkomamma, laitetaanko seuraavaksi kuvat mustikkapiirakasta…?
Mustikkapaikoilla alkavat viihtyä jo rastaat ja muut linnut. Möyriipä siellä villisiatkin polkuja tekemässä ja sammalikkoa möyhimässä ja varpuja nyhtämässä, mäyrän kasat ovat mustia ja kertovat niidenkin mustikassa käyneen.
Eikä mustikkapaikkaan sylkäise karhukaan, supillekin suupalat kelpaa, ja jokainen jättää metsään omat jälkensä.