Suomen metsät olisivat toisen näköisiä, jos mammutit vielä eläisivät. Ne voisivat hyvinkin vaeltaa näilläkin nurkilla, luonnontuntija, FM Seppo Vuokko.
Vadelmanvarret voisivat hyvinkin maistua mammuteille mutta tämän kokoisiin kuusiin ne eivät enää koskisi, Seppo Vuokko sanoo.
Ihan mahdottomana Vuokko ei pidä ajatusta, että mammutit olisivat aikoinaan ehtineet kulkea Salpausselän harjanteilla, heti sen jälkeen, kun jääkauden jääpeite oli vetäytynyt pois.
– Leijonia ja hyeenojakin täällä on ollut, hän muistuttaa. Vuokko kertoili mammuttien ajasta Savitaipaleen seudun luonnonsuojeluyhdistyksen järjestämässä tilaisuudessa Mäntyperällä tiistaina.
Oksat ja lehdet ravintona
Kun mannerjäätiköt olivat laajimmillaan, metsät olivat kaukana etelässä, ja arot ulottuivat Atlantilta Tyynellemerelle ja Tyyneltämereltä Atlantille. Aroilla vaelsivat mammutit ja muut suuret kasvinsyöjät.
– Mammuteille kelpasi jokseenkin kaikenlainen ravinto. Jäätyneinä löydettyjen mammuttien vatsassa on ollut merkkejä sammalestakin, mutta se on varmaankin tullut muiden kasvien mukana, hän Vuokko arvelee.
Mammutin piti syödä koko valveilla olonsa ajan, hamuta kärsällään mitä eteen sattui. Lehtipuut olivat ravintoa parhaasta päästä, havupuut huonompia, mutta syksyllä ravinnon vähentyessä nekin varmasti kelpasivat.
Mammuttilaumojen jäljeltä lehtipuumetsät näyttivät kalutuilta, nuoret koivut, etenkin rauduskoivut toipuivat huonosti isojen eläinten käsittelystä. Sen sijaan jalot lehtipuut tekivät vesoja katkenneisiin runkoihin, kasvoivat pensasmaisiksi.
– Arot eivät olleet täysin autioita, vaan niillä kasvoi pensaita ja pieniä metsiköitä, Vuokko kuvaa.
Mammutit söivät aluskasvillisuutta puiden ja pensaiden ohella. Vuokko uskookin, että niiden ansioista maastopalot eivät koskaan levinneet kovin laajoiksi.
Kesälaitumella Suomessa
Tuoreen ravinnon perässä mammutit vaelsivat pitkiä matkoja vuoden aikana. Ne kuljettivat mukanaan myös eri kasveja. Persikan tai luumun kiviä ei mikään lintu olisi voinut niellä, vaan niiden on täytynyt kulkeutua isojen kasvissyöjien matkassa.
Mammutit vaeltavat myös Seppo Vuokon hahmotelmassa siitä, millaista olisi mammuttien ja muiden sen aikalaisten elämä nyt:
– Ne tulisivat toukokuussa kaakosta Suomeen, suuntaisivat Pohjanlahden rannalle ja sieltä edelleen pohjoiseen. Näihin aikoihin ne olisivat Kuhmossa ja suuntaisivat sitten talveksi kaakkoon, lauhempaan ilmastoon talveksi.
Mammutit synnyttäisivät poikasensa lumen aikaan talvella, kahden vuoden kantoajan jälkeen. Emo imettäisi poikasta muutaman kuukauden, minkä jälkeen se alkaisi itsekin popsia kevään vehreitä lehtiä.
Pieni poikanen on erityisessä vaarassa joutua mammutin suurimman uhkaajan, sapelihammastiikerin saaliiksi.
Tai sitten sen pyydystäisi ihminen ansamontun ja keihäiden avulla. Mammutista riittäisi syötävää isolle joukolle, ja sen karvapeitteestä saisi hyvinkin aineksia vaatteiden tekoon.
Ihminen osallinen
häviämiseen
Seppo Vuokko painottaa ihmisen tärkeää roolia mammuttien katoamisessa. Hän uskoo, että isot kasvinsyöjät hävitettiin sukupuuttoon ravintoa hankittaessa.
– Se oli mahdollista, vaikka ihmisiä oli vielä vähän. Ihmiset asuivat merten rannoilla, mutta kun merivesi alkoi ilmaston lämmetessä nousta, oli ihmisen paettava vuoristoon ja alettava metsästää, päättelee hän.