Marraskuun pimeässä tihkusateessa valo on tervetullutta. Eukkomammakin pääsee siitä osalliseksi.
Uutta katuvalolinjaa on viime päivät kaivettu eukkomamman kotikadulle.
Eukkomamma ei tätä valaistusta tosin ole kaivannut, tähdet, kuu, otsa- ja taskulamppu ovat riittäneet. Ja auton valot. Metsäläiselle kaupunkimaiset valot eivät ole olleet tarpeen edes kirkonkylässä.
Pimeässä on ollut turvallista, sillä ilkivaltaa harrastavatkaan eivät pimeille kujille eksy, vaan viihtyvät valokehän ulkolaidalla. Isommat vorot eivät taida edes tietää kirkonmäen tätä laitaa – paitsi se yksi joka on virolaisessa vankilassa.
Mutta valheellinen idyllihän pimeä maaseutu olisi kaupungistuvan kirkonkylän laidalla. Toiset kaipaavat ja tarvitsevat valoa enemmän, joten edistys on syytä hyväksyä tähtien menettämisen uhallakin. Lehdenjakaja ainakin on iloinen. Eukkomammakin on hieman lämmennyt ajatukselle katuvalojen valaisemasta raitista, kun niitä rakennetaan juuri tähän pimeimpään ja pilviseen aikaan.
Parempaan tarpeeseen ne ovatkin kuin kaksi vuosikymmentä sitten, sillä katu- ja jalkakäytävät ovat viime vuosina rapistuneet kiihtyvää vauhtia. Ilman hyviä valoja ei näe minne askeltaa ja mihin on vaarassa kompastua. Eukkomammakaan.