Runosielu nimimerkillä Heljäirmeli lähetti Lemin Kirjavaan kaksi runoa talvesta.
Talvea odotellessa
Onko vaikea talven tulla?
-ajatus mulla.
Aitalle polku paljas
kuin kesäinen varvas.
Nurkan pimeydessä monot torkkuu,
talven riemuja horkkuu.
-Hui,olettepa kylmät ja koppurat,
rasvaan hipiänne hokkurat.
Vintillä punakinttuinen potkuri,
jalakset pitkät ja hoikat.
-Kohta laskemme liukua,
annamme tuulen korvissa vinkua.
Kuulen
-olis kiire jo mulla,
onko vaikea talven tulla?
Orrella pässinpökkimät roikkuu,
iholla karkeloivan karheat,
tärkeä tehtävä niillä,
lämpöiset kipakassa pakkasessa.
Harmaat töppöset,
naamaltansa kuluneet ja röppöset.
-Olettepa somat,aivan ikiomat.
Heidät halataksein nostan,
-hetken varttumaan jos käytte,
heti talven tullen jalassain näytte.
-Huh,heinäkasa pehmoinen,
töppösessä vuokralainen,
lämpöisen kodin on saanut!
Nurkan takaa kurkkaan,
tekeekö lumi teoksen nurkkaan?
Huikkaan talven apureille:
-Ei,ei talvea näy,ei edes viima käy,
varttukaa vielä aitassa siellä!
Kenties tulossa tuolla,
tunturien puolla!
Heljäirmeli
Lumipeitto
Luoja lumipeittoa kutoo.
Loimi luotu syksymmällä,
lujalla langalla tiivistelty,
pakkasen voimalla paranneltu.
Pehmyt kerros lisäelty,
harsotiploilla punottu.
Välikerros pisaroista,
kostealla prässillä tiivistelty.
Pehmyt kerros lisäelty,
pumpulihiutaleet pudoteltu,
lämpimäksi, kuohkeaksi,
kudottu on talvenpeitto.
Untuvapeitto viimeistelty,
hopeahippusilla kirjoeltu.
Aurinko välkyttävi hopeoita,
valkaistulla Luojan luomalla peitolla.
Kaunis on hohtavan valkoinen peitto!
Heljäirmeli
