Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Lämpimät kevätpäivät jäivät taakse lauantaina, kun porukat ympäri maata kiipeilivät lintutorneihin kautta koko maan. Miten se sattuikin puhaltamaan etelän puolelta niin hyytävä viima silloinkin , kun aurinko heloitti pilvettömältä taivaalta!
Soppasirkut taisteluasemissa Mäntyperän tornissa.
Kun Mäntyperän torniin haparoitiin puolinukuksissa aamuviideltä, niin mittari näytti niukin naukin +3 astetta, eikä se päivän mittaankaan noussut kuin juuri ja juuri +kymmeneen. Vaakasuorat tuulen sumupisaroiksi pilkkomat sateet kastelivat vihkot ja kiikarit, vaikka olivatkin hyvin hetkittäisiä.
Kylmää oli kuulema Nuasjärvelläkin Naapurivaaran tornissa, jossa tuulen kanssa kamppaili asiantuntijajoukkue ”Lunnin näkijät”. Joukkueen johtaja Jyrki Makkonen kertoi innokkaan joukkueensa välttelevän niin rannan hulppeaa grillikatosta kuin Naapurivaaran ravintolapalveluitakin, sillä eivät malta taukoa tarkkailussa pitää ollenkaan. Häthätää omat eväät haukataan.
Torni on Nuasjärven rannalla, vankkatekoinen ja katollinen laitos, jossa on myös takaseinä. Seinällä on upeita ja vahvatekoisia lintuopastustauluja. Niissä kerrotaan paikallisista, muuttavista ja satunnaisista lajeista. Kuva tornista on otettu Naapurivaaran paritalon kuistilta huhtikuussa, jolloin maassa oli vielä lunta ja järvikin osittain jäässä. Torni on niin iso, että alaosassa pystyisi pitämään vaikka tanssit.
Mutta Tornien taistoon siellä siis osallistui seitsenhenkinen asiaan hyvin perehtynyt joukkue, joka taiston aikana lauantaina havaitsi 61 lajia, joista merellinen haahka ja mustapyrstökuiri kirjattiin harvinaisimmiksi. Tosin monelle olisi ollut huippuhetki jo arosuohaukankin näkeminen! Kun täällä etelämpänä seurataan huolestuneina Talvivaaran purkuputken rakentamista Nuasjärveen, niin tästä asiasta ei Makkonen halunnut keskustella. Asia on ristiriitainen ja kyllästymiseen asti pohdittu – eikähän tuolle oikein mitään voi varmaan siellä kuten ei täälläkään.
Naapurivaaran torni
Simpeleen vesitornilta tavoitin Anniina Kontiokorven, joka ainakin hiukkasen tuli savitaipalelaisillekin tutuksi vieraillessaan Heitlahen Virkiöissä linnuista kertomassa vuosia sitten. Anniina oli tornissa miehensä Jarin ja neljän muun lintutietäjän kanssa.
Tämä kuuden hengen porukka löysi maisemasta peräti 92 lajia, jolla tuloksella tuli Etelä-Karjalassa kolmanneksi. Voitto meni arvatenkin Siikalahden tornille (97lajia), ja toiseksi tuli Tarassiinlahden torni Saarelta , 95 lajia. Simpeleen harvinaisimmiksi lajeiksi kirjattiin kattohaikara ja uuttukyyhky.
Mäntyperän tornin harrastelija-eläkeläisporukka pitää varmaan taas perää omalla ennätystuloksellaan, 51 lajia. Vaikka jotkut ”Soppasirkuista” ovatkin opiskelleet lintutietämystä niin kansalaisopistossa kuin omatoimisestikin, niin asiantuntijoiksi meitä ei voi sanoa kuin hernesopan suolan määrän suhteen.
Valtakunnallisesti olemme aina olleet hyvin, hyvin häntäpäässä, mutta ei toki kertaakaan ihan viimeisinä. Ja eduksemme on sanottava, että saamme taiston aikaan myös reipasta jumppaa, kun kuljemme tornin portaita ylös alas tupaan kahville ja sopalle. ( Tänä vuonna tarjolla perinteistä hernerokkaa ja toisena peruna-porkkana-maa-artisokkakeittoa).
Onhan se tietysti harmi, kun kiikarin kantaman päästä ei pysty varmasti tunnistamaan lintua, joka ei sitten enää kaukoputkeen löydykään, mutta toisaalta metsäisessä ympäristössä linnunlaulua on paljon, pesärakennuksia ja lintujen lemmenpuuhia voi seurata läheltä.
Harvinaisimmiksi kirjasimme varpusen, jota ei ole vuosikausiin seutukunnalla näkynyt, pikkuvarpunen sentään vierailee ehkä kerran vuodessa. Ja toisena kirjasimme pikkukäpylinnun, joka keikisteli lähipuunlatvassa. Niitäkään ei tänä vuonna ole kovin paljon näkynyt. Yhtään haukkaa emme nähneet, mutta teeret soivat ja metso uhitteli samoilla paikoilla, mitäköhän siitäkin tulee!
Mäntyperän torni on jo 15 vuotias, ja kaipaa kesällä pientä remonttia. Toivorikkain mielin sitten taas ensi keväänä kiivetään uutta ennätystä tekemään.
Taistoterveisin joukkueenjohtaja Sirkka-Liisa