Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kesä on vilkasta aikaa. Joskus tuntuu, että liiankin vilkasta.
Vilkasta oli myös Savitaipaleen torilla Sapassin aikaan.
Jo vuosia eukko on ajatellut vetävänsä viltin nurmikolle, ja lököttelevänsä siinä ainakin puoli päivää. Vielä ei ole toteutunut, mutta on ehkä parasta unohtaa koko suunnittelu – enää ei näet pääse ylös ilman apua, jos nurmelle nukahtaa!
Suuria ovat olleet muutkin suunnitelmat. Savitaipaleen Sapassiviikon Charlotat ja Tanelit aikoivat aloittaa suurimittaisella yhteisesityksellä Savitaipaleen torilla, kerran kokoonnuttiin miettimään ”mitähän tästä tulee”, ja viluinen mutta yllättävän runsas toriyleisö sai sitten ihmetellä tulosta. Harmillista (-tai ehkä parempi niin) mikrofoneja ei ehditty kokeilla, eikä osattu käyttää, joten osa ohjelmasta meni arvailujen varaan. Viikko kuitenkin alkoi.
Paljon kauemmin oli kotiseutuyhdistys pohtinut Hakamäen penkkien uusimista. Oli myyty arpoja, hankittu lankkuja ja tehty lukemattomia talkootunteja. Tyytyväisinä siellä nyt ovat istuskelleet monien ohjelmien katsojat, mutta eivätpä arvanneet, että Viimeisistä mohikaaneista oli myös talkootyöhön. Siellä sitä taitavat näyttelijämme hioivat teräviä särmiä hiekkapaperilla, jotta tikkuja ei pääsisi istujien takalistoon.
Tässä kuvassa mohikaanit ovat hyvin ansaitulla talkookahvitauolla alkukesästä, kun näytelmä oli vielä harjoitteluasteella.
Näyttelyitä on valmisteltu myös pitkään. Paimensaaressa pidetään jopa kaksi erillistä näyttelyä, tämä ensimmäinen,avajaisista esittelee Matti J. Raution elämäntyötä, ja Eeva Jokipellon kaunista grafiikkaa sekä videoita. Mukana ovat myös Matin ”tytöt”, jo varsin pitkälle ponnahtaneet harrastelijat, Matilta oppia saaneet.
Kuva on Paimensaaren näyttelyn avajaisista.
Toisessa näyttelyssä on mukana sitten muiden muassa. Eila Juuma Kouvolasta. Hän on innostunut kalliomaalauksista, kuuluu kyseiseen seuraankin ja hänen kalliomaalausaiheiset korunsa ovat varsin viehättäviä.
Paimensaaren näyttely on pisimpään Savitaipaleella toiminut, seuraavana 21 vuodellaan taitaa olla Mäntyperä. Tänä vuonna on hypätty laidasta laitaan, sillä esillä on pihassa autotaidemaalausta ( Mikko Loisa) ja turvetöitä ( Jyrki Lantta), sisällä debytoivat valokuvaajat Sonja Kantonen ja Juha Hölsä. Mutta kaukaa, kaukaa on mukaan saatu Perun Pucallpasta shipibointiaanien taidetta.
Gellariassa on meneillään myös suuren mittakaavan näyttely. Kun tekijöitä on paljon, saadaan myös aikaan paljon, eikä tätä näyttelyäkään kannata missata. Esittävän taiteen sunnuntaina väkeä oli niin paljon, että varsinaisen näyttelyn katsominen jäi toiseen kertaan.
Gellarian näyttelyn esiintyjät kiinnostivat isoa joukkoa.
Muutaman päivän näyttely oli myös Hyrkkälän koululla, jossa Outi Ramula esitteli mielenkiintoisia töitään, ja yhtäkkiä Mäntyperälle poksahti myös Pop-up-näyttely, kun ilman sen suurempia suunnitelmia Terttu Saraperä pisti pystyyn myyntinäyttelyn kotiinsa Riutanrantaan Virmajärven rannalle. Kannattaa kysellä kauniita öljyvärimaalauksia puh. 045-8074760!
Lopuksi ei hypätä Peruun asti, mutta Kilpisjärvelle. Siellähän sattui se suuri ja surullinen koulupalo. Aikovat rakentaa uuden koulun. Tämä lienee yksi niistä suurimmista suunnitelmista minun mielestäni. Lapsia ei ole kovin paljon, mutta matkat ovat julmetun pitkät ja ymmärrettävästi haluavat lasten käyvän koulua kotoa käsin.
Ihmettelin, ettei Kilpisjärvellä ole järjestetty minkäänlaista keräystä turisteille, sillä koulun rauniot nähtyään monen kukkaron nyörit takuulla höltyisivät.
Palanut koulu on surullinen näky.
Tien poskeen oli ilmestynyt eri seurojen ja koululaistenkin järjestämä ”kasvipuutarha” pohjoisen kasveista . Jos niitä olisi ollut myytävänä koulun hyväksi, tai retkeilymajalla keräilylipas, tai mitä hyvänsä, olisin mielelläni roponi antanut minäkin.
Ehkä siellä ollaan vielä hiukkasen shokissa. Toivottavasti hyviä suunnitelmia syntyy ajan myötä.