Lemin vanha pappila herättää monet muistot Aili Hytissä, 83. Rippikoulun jälkeen kesällä 1949 hänet pestattiin kirkkoherra Niilo Katteluksen pappilaan piiaksi.
Muuttuneessakin maisemassa onpaljon tuttua, saattoi Aili Hytti, os. Okko sunnuntaina todeta.
Pappila ei suinkaan ollut ensimmäinen paikka, jossa Aili, omaa sukua Okko aikoinaan piikoi. Jo yhdeksänvuotiaana hän oli lapsenlikkana Naparissa kahta pikkupoikaa vahtimassa.
– Kun meillä oli kotona iso joukko tyttöjä, olivat isännät keväisin jonossa meitä piiaksi kysymässä, Aili Hytti kertoo.
Katteluksen pappilaan hän seurasi siskoaan Toinia. Ailin palvelus venyi kuitenkin pitemmäksi, kolmeen vuoteen.
Ne olivat työntäyteisiä vuosia. Herätys oli aamuvarhain. Ensin piti käydä kellarin pannuhuoneessa varmistamassa, että tuli palaa. Sitten piti lypsää lehmä, hoitaa lampaat ja kanit.
– Tässä keittiössä oli kirnu. Voita kirnutessani luin päivän Etelä-Saimaan. Tuli hoidettua kaksi asiaa kerralla, Hytti muisteli entisen keittiön paikalla, missä nyt on näyttelytilan kassa ja naulakko.
Osallistuminen ruuanlaittoon, siivous ja lasten vahtiminen kuuluivat piian tehtäviin myös. Kolmantena vuonna pappilaan hankittiin hevonen, ja senkin hoito ja hevostyöt jäivät piialle.
Ihan kevyttä se ei ollut. Iltaisin, kun piti lukea – tai keksiä – iltasatu pappilan tyttärille, lukija nukahti monta kertaa ennen nukutettaviaan.
– Yhtenä lauantaina olin kylvämässä apulantaa peltoon ennen saunaan menoa. Väsytti niin, että kävin peltoon makaamaan, kivi tyynynä. Pappilassa ihmeteltiin, minne Aili oli joutunut.
Parhaat yöunet tulivat kesällä aitassa. Aittoja pappilan pihassa oli kolme, piika nukkui niistä keskimmäisessä.
– Samoja omenapuita pihassa oli jo silloin. Aittaan mennessäni kokosin maasta omenia esiliinan mutkaan, ja yön aikana söin ne kaikki.
Pappilassa piian käytössä oli pieni ja kapea yläkerran huone. Siellä Aili-piika teki salaa käsitöitä, joita työaikana ei ollut lupa tehdä.
Yläkerran komein kamari oli varattu vieraille, hienoimpana heistä piispa. Kolmen piikavuoden aikana ehti siellä vierailla kaksi eri piispaa – Ilmari Salomies ja Martti Simojoki. Piian tehtävä oli kiikuttaa piispoille aamukahvit.
Alakerran sali oli varattu vain juhlatilaisuuksia varten. Joskus kirkkoherra myös vihki siellä hääpareja.
– Kesäaikana, kun seurakunnassa oli teologian opiskelijoita, sunnuntaina ruoka katettiin terassin pitkään pöytään.
Varsinainen ruokasali oli huone, joka myöhemmin toimi kunnan kokoushuoneena.
Kirkkoherranvirastoon oli oma sisäänkäynti – sama, mistä sittemmin kuljettiin kirjastoon. Välihuone oli kirkkoherran työhuone.
– Siellä hän kirjoitti saarnansa. Sunnuntaiaamuisin kuului oven läpi, kuinka hän harjoitteli messua – ”Isän ja Pojan ja Pyhän hengen nimeen”.
Aili Hytin pappilamuistoja oli kuulemassa myös Eija Sinkko.
Seurakunnalliselle uralle mieli sitten piikakin. Hän pääsi vuonna 1952 opiskelemaan Lahden diakonissalaitoksella. Viidessä vuodessa hän sai diakonissan paperit, mutta heti valmistuttuaan meni naimisiin inkeriläisen Juho Lorvin kanssa ja muutti Ruotsiin.
– Kuvittelin saavani sieltä seurakuntasisaren paikan, mutta Ruotsin seurakunnissa se ei ollutkaan pakollinen virka.
Sen sijaan Jönköpingin sairaalasta löytyi virka, jossa Aili Hytti oli eläkkeelle saakka.
Hänen toinenkin miehensä oli inkeriläinen, Viktor Hytti. Hän kuoli kolme vuotta sitten.
Aili Hytillä on kuusi lasta, lapsenlapsia ja lapsenlapsenlapsikin. Miniöitä ja vävyjä on Kazakstania ja Australiaa myöten, joten perhe on levittäytynyt moneen suuntaan maailmalla.
Aili Hytti asuu edelleen Ruotsissa, mutta käy Lemillä edelleen ainakin kerran vuodessa, parhaana vuotena kolmekin kertaa.
– Useimmiten ajan omalla autolla, mutta nyt otin mukaan tätä seutua tuntevan kuskin, niin on turvallisempi matkustaa, toteaa hän.