Lemin Eskojen sata vuotta

Lemin Eskojen sataan vuoteen mahtuu monenlaista. Tämä historiakatsaus kuultiin sunnuntain juhlassa. Kuvat ovat Anton Taipaleen jäämistöstä ja Eskojen arkistosta.

Lemin Eskot syntyi kevättalvella 1915. Vanhemmat olivat vuonna 1902 Lemin nuorisoseuran voimistelu- ja urheiluseura Aura ja sen urheiluosasto Auran Veikot sekä Olkkosella vuonna 1911 perustettu ja Auraan sulautunut voimisteluseura Touhu. Aura ja Touhu eivät tyydyttäneet kaikkia Lemin urheilevia nuoria, vaan osa pakeni naapuripitäjien urheiluseuroihin. Tarvittiin oma, koko pitäjän kattava voimistelu- ja urheiluseura ”kohottamaan ruumiillista terveyttä voimistelun ja urheilun avulla”.
Auran ja Touhun jälkeläisestä tuli Lemin Eskot – Nummisuutarin Eskoon pohjautuvaa nimeä esitti opettaja Kalle Heikkinen. Toinen nimivaihtoehto oli Lemin Niverä – joka olisi jotakuinkin sama kuin Lemin Visa. Tasan menneen äänestyksen Eskojen hyväksi ratkaisi suutari Pekka Sihvo. (Niverä jäi siten käyttämättä moneksi vuosikymmeneksi, kunnes vuonna 1992 rekisteröitiin Hirvensalmella urheiluseura Lahnaniemen Niverä).
Ensimmäisessä jäsenkeräyksessä Eskoihin liittyi 45 lemiläistä, ensimmäinen nimi listassa oli Olof Tawast. Opettaja Heikkisestä tehtiin ensimmäinen puheenjohtaja. Lemin Eskot liittyi valtakunnalliseen Suomen voimistelu- ja urheiluliittoon (SVULiin) ja aloitti virkeän toiminnan.

Edesmenneen Raimo Muukan keräämät lehtileikkeet ja mikrofilmikopiot kertovat Eskojen julkisen tarinan. Ensimmäiset urheilu-uutiset ovat vuodelta 1916. Kansallisissa hiihtokilpailuissa Lappeenrannassa Eskojen naiset ottivat kolmoisvoiton viidellä kilometrillä: Miina Huttunen voitti, Amanda Olkkonen oli toinen ja Anna Huttunen kolmas. Hilma (p.o. Miina) Huttunen puolestaan voitti viiden kilometrin hiihdon Suomen mestaruuskilpailuissa Helsingissä. Saman vuoden kesällä Miina Huttunen voitti naisten kuulantyönnön Savitaipaleella pidetyissä kansallisissa yleisurheilukilpailuissa. Miesten kuulavoiton toi Lemille V. Tikka.

Miina Huttunen oli Lemin Eskojen ensimmäinen suurhiihtäjä. Hän saavutti tasamaahiihdon maailmanennätykset kymmenellä, kolmella ja viidellä kilometrillä. Viiden kilometrin Suomen mestaruuksia hänelle kertyi viisi. Naisia ei tuolloin vielä kelpuutettu arvokisoihin, joten ne Huttuselta jäivät käymättä. Tasa-arvon puolesta hän taisteli siinä, että useimmiten hiihti pitkissä housuissa hameen sijasta.

Housut veivät häneltä kerran Luumäellä kisavoiton. Naiset lähetettiin ensin lyhyemmälle lenkille ja miehet heidän peräänsä pitemmälle lenkille. Latujen risteyksessä toimitsija ohjasi housuasuisen Huttusen miesten reitille.

Kisatulokset kertoivat Lemin Eskojen menestyksestä seuraavinakin vuosikymmeninä. 1920-luvulla yhdeksi mahtilajiksi nousi pyöräily, josta kilpailtiin samoissa kisoissa yleisurheilijoiden kanssa. Arvi Parkkola voitti Lemillä kesällä 1923 pidetyissä piirinmestaruuskisoissa yhden kilometrin pyöräilyn ja oli kympillä toinen.

Pyöräilymenestys jatkui 1930-luvulla. Viipurin keskuskentällä toukokuussa 1935 pidetyissä kansallisissa ratapyöräilykilpailuissa Lemin Eskojen Väinö Lairi otti osaa B-sarjaan ja voitti sen. Tuloksellaan hän päihitti myös A-sarjan kilpailijat.
Väinö Lairin menestys kotimaassa tarjosi hänelle tilaisuuden edustaa Suomea Pohjoismaiden mestaruuskilpailuissa Oslossa. Pyörän vanteet kuitenkin vääntyivät jo menomatkalla auringonpaisteessa Tukholman-laivalla. Ja kun Lairin vatsa meni sekaisin matkustamisesta ja norjalaisesta ruuasta sekaisin – lopullisesti kisa meni kuitenkin penkin alle vasta, kun pyörän vaihteet menivät rikki jo kisan alussa.
Pienen seuran pyöräilyjoukkueen menestyksen takana oli kova harjoittelu – moni joukkueesta polki töihin kalkkitehtaalle Lappeenrantaan.

Vuonna 1935 seura oli ehtinyt jo 20 vuoden ikään. Juhlan alla nimimerkki Esko-setä kirjoitti Etelä-Saimaassa pakinan Eskojen vaiheista – Lemin murteella:

”Kyl sitä nyt olis moneliaista sanottavoa teält Lemi eteält. Mut siin on piettävä varase, ettei viety juttuamoa tärkeist asjoist nii kauvaks, ett kaikki tärkei jeäp hoastamata.
Ja se kaikis tärkei on tälkertoa se, et Lemi ’Eskot’ täytteät ens Marjanpäivän 20 vuotta. Ottakoa huomijoo, et seon Urheiluseuran nim se ’Eskot’ eikä teäl monta muuta Eskova olekkoa.
Teä onkii muute sellane Esko, et seo syntymästä ast pistänynnäe töpinäks. Seio ryömint ensikeä. Sentähe se on kerinnynneäkii enemmä ku ne, jotka ryömimäl alottoat.
Jo alust pitäi neä meije Eskot ovat uskaltaniet näytteä vierailekii mitä lemiläine osoa. Jo ens vuosinakii teäl ol Tikanpoikoa, Nikusta, Hietamiestä, Sinkkova, Huttusta ja minkä mitäi, siin viel Vilhuj ja Räipiö pojat sejas, jotka tekiit hyvijä tuloksija. Kuka höist siit juoks, kuka hyppi, kuka työns kuuloa, kuka mihikii kyken. Mut varsikii hiihteä osas joka mies, Siin joukos se kasvo Toivo Sinkkokii, jonk kaik tuntuot ilma pitempijä esittelyjä.

Toisessakii kilpailus seon käynynneä Lemi poika jos tyttökii ympär Suomija. Paraimmat ulkomaillakii. Välist on soatu ensimäisjiä, toisinoa huonompija palkintoja. Ja välist ei o soatu miteä. Mut sisuva ei voa olla löysätty täs alle kahenkymmene.
Kilpailtu o viel kotonakii. Peä seura on järjestänynneä 129 kilpailuva ja kyläosasastot liseä. Voimisteltu on joka talv, ja voimistelukilpailussakii olloa käyty monta kertoa. Viipuri yleisis voimistelujuhlis 1927 soatii III:s palkinto. Helsinkis 1930 ja omas sarjassao I:ne palkinto ja saman kesän piirinmestaruuskii viel. Viime kesänäkii soatii Helsinkij juhlis III:s palkinto.

Se täs voa harmittoa näi juhlimoa ruvetes, et ain ku jokuu Lemi poika alkoa tulla parempoa mainiese, nii joku muu paikkakunta viep sem miehen ja vahvistoa sen avul kilpailumainettoa.
Mut hyvä se toiseksie on, et meil näitä piisoa. On niitä Nikuse Miko hiihtäjäpoikii viel koton ja toisia kasvoa. Ei ne hiihtäjät viel lopu kohtakoa. Kyl se hiihtämine äityy voa yhteneä ku Oatuj jalka. Ja kun kesä tuluo, nii kyl se Räipiö Emppukii toas lähtöö loikkimoa. Sellane aitimus sekii jo on, et ei se väkise minkeälaises aituukses kestä.
Siit miu piteä viel muistuttoa, et ku niitä juhlija nyt Marjanpäivän pieteä, nii niije kunnijaks on järjestetty oikei nouseva polve riemujuhla! Teä juhliva seura on lahjoitanunnoa kiertopalkinno Lemi kansakoului välisie joukkue kilpailuu, ja se kilpailu pietäe nyt Marjanpäivän kello 2, vanhoa lukuu. Tulkoa voa kattomoa ja kuulemoa, kuka voa joutoa, ei siin aika ja vaivat pitäis hukkoa mennä.
Kyl meä ainakii lähe kattomoa, ja ota sukset mukoa.
Siel ite juhlassaha sitä vast on monenlaista kivoa. Sanuot oleva oikei hyvä ohjelma.”

Yksi 1920- ja -30-luvun hiihtävistä Eskoista oli Evert Muukka, jolle kertyi parikymmentä seuran hiihtomestaruutta. Hän edusti Eskoja myös kauempana pidetyissä kisoissa – ja hiihti myös matkat kisapaikalle ja takaisin.
– Yhtenä laskiaistiistaina hiihdin Ruskon kisoihin Pajulahdelle, matkaa kertyi 60 kilometriä yhteen suuntaan. Voitin siellä kymmenen kilometrin kisan. Seuraavana sunnuntaina innostuin lähtemään kilpailuihin Suomenniemelle. Mukana hiihtivät myös Eino ja Toivo Vilhu. Pois tullessa Toivo uupui ja jäi Kaijanpään taloon yöksi, Eino jäi Nisosen taloon, Muukka kertoi 1970-luvulla antamassaan haastattelussa.

Pääseuran ohella oli kyläosastojen toiminta vilkasta. Eikä se rajoittunut pelkästään urheiluun. Järvenpään osasto piti hiihtokilpailujen päälle iltamat maaliskuussa 1934. Ohjelma oli mittava: tervehdyspuhe Alarik Tuuliainen, runo Meeri Kirvesmies, kertomus Huugo Himmi, puhe Armas Huttunen, runo Mirjami Himmi, satu Otto Junnonen, huumoria Juho Buuri. Lopuksi tunti tanssia. Pääsymaksu oli kolme markkaa.
Tanssit olivatkin seuralle merkittävä varainhankintamuoto, mitä varten nousi tanssilavoja eri puolille pitäjää.

”Komea hiihtomäki valmistumassa Lemillä suojeluskunnan ja Eskojen yhteistoimin” otsikoi Etelä-Savo 20. marraskuuta 1937. ”Mäestä tulee näiden seutujen suurin; yli 30 metrin hypyt mahdollisia. Näin Lemillä; milloin seuraa Lappeenranta esimerkkiä?” lehti jatkaa ja oikein kuvan kanssa käy ihailemassa Vuolteeseen nousevaa mäkeä.

(Pari vuosikymmentä myöhemmin mäessä tehtiin remontti ja hypyt ylsivät aina 45 metriin).

Kun seura täytti 30 vuotta sotien jälkeen vuonna 1945, silloinen puheenjohtaja Erkki Vilhu saattoi kertoa kattavasta lajivalikoimasta: yleisurheilua, pesäpalloa, uintia, jalkapalloa, nyrkkeilyä, hiihtoa, mäkihyppyä. Harrastuspohja oli laaja, mutta huippusuorituksia ei juhlavuonna ollut tarjottavanaan, hän valitteli. Sota oli harventanut myös Eskojen rivejä.

 

1950-luku oli Lemin Eskojen menestyneimmän urheilijan, hiihtäjä Mirja Hietamiehen vuosikymmen. Hän hiihti Lemin Suomen kartalle olympiahopeallaan Oslosta 1952, pronssilla ja viestihopealla Falunin MM-kisoista 1954 ja viestikullalla Cortinan olympialaisista 1956. Suomen mestariksi hän hiihti vuosina 1953 ja 1956.

1950-luvulla hiihto oli suosittu laji myös pennkiurheilijoiden keskuudessa. Katsomot täyttyivät pienissäkin kisoissa ja lehdet seurasivat tarkkaan urheilijoiden edesottamuksia.

– Epäonnistumisia ei teilattu niin hanakasti kuin nykyisin. Ilmapiiri oli lämpimämpi myös valmennusleireillä. Harjoitusten jälkeen illat kuluivat vaikkapa tanssin merkeissä, Mirja Hietamies-Eteläpää kertoi 80-luvulla.

Olympiamenestyksen innoittamana Lemin Eskot nousi hiihdossa maakunnan ykkösseuraksi. Vuodesta 1957 lähtien seura oli piirin paras hiihtoseura seitsemänä vuonna peräkkäin. Ketju katkesi vasta vuonna 1964.

Onnistunut voitelu keltaisella Rexillä toi Lemin Eskojen tyttöjen hiihtoviestijoukkueelle Liisa Kohonen, Eija Jukanen ja Terttu Kohonen Suomen mestaruuden Seinäjoella vuonna 1962. Voitto tuli, vaikka 16-18-vuotiaiden sarjassa kaksi kolmesta hiihtäjästä oli 15-vuotiaita. Lahden Hiihtoseuran tekemä protesti ei mennyt läpi, sillä sääntöjen mukaan riitti, että kilpailija täytti kyseisenä vuonna vaadittavat 16 vuotta.
Tyttöjen viestivoitto oli iso yllätys, sillä edellisen päivän kisassa paras lemiläinen oli sijalla 19 ja Sotkamon Jymyllä samassa kisassa oli kolme tyttöä kymmenen parhaan joukossa. Jäätävä vesikeli ja keltainen Rex ratkaisivat viestivoiton hyvien hiihtäjien ohella. ”Tyytyväisin mies Juoppilanvuoren kisamontussa tyttöjen viestin jälkeen oli Lemin Eskojen kilpailujoukkueen johtaja Pentti Pekkanen. Hänen ilonsa oli todellista urheilumiehen iloa, jonka voi kokea vain itsensä seuratyölle uhrannut henkilö”, kirjoittivat maakuntalehdet Ilkka ja Vaasa.

– Jouduin vielä kisojen jälkeen hakemaan kirkkoherralta papintodistuksen ja lähettämään sen kisan järjestäjille iät todistaakseni, joukkueen huoltajana ja suksien voitelijana toiminut Pentti Pekkanen kertoo muistelleessaan tapausta Taito Salmelle.

Uintikin kuului Lemin Eskojen kilpalajeihin, mutta kun kesällä 1962 vihittiin käyttöön Lemin uimalaitos Lahnajärven rannassa, piirinmestaruudet menivät enimmäkseen Lappeenrantaan – Etelä-Saimaan vähälukuiseksi kuvaaman yleisön edessä.
”Lemin kunta on jälleen osoittanut olevansa edelläkävijä rakennuttaessaan tämän uuden uimalaitoksen. Se ei ole suuri, mutta täyttää silti kaikki kilpailuvaatimukset. Uimataito on niin tärkeä, että kaikkien olisi hallittava se runsasvetisessä maassamme. Toivottavasti tästä uimalasta muodostuu laitos, josta on iloa kaikille lemiläisille”, sanoi vihkiäispuheessaan SVUL:in Etelä-Karjalan piirin uintijaoston puheenjohtaja, lääkäri Risto Aalto – itsekin Lemin Eskojen uimari.

Maanviljelijä Veikko Kiljusen maalle kirkonkylästä itään perustettiin syksyllä 1963 taimitarha. Seitsemän aarin alalle Lemin Eskot istutti 30 000 kuusentainta kasvamaan tuloa seuralle. Innokkaita taimitarhan hoitajia riitti, ja ostajatkin löytyvät omasta kunnasta.

Kuuset eivät olleet ainoa kasvatettava. Eskojen Järvenpään osasto kasvatti kassaansa sellerillä.

Loppiaisena 1965 hiihdettyihin maakuntaviesteihin Imatralle ilmoitettiin kaikkiaan 87 joukkuetta, joista peräti 16 Lemin Eskoista. Määrä oli maakunnan suurin ja ylitti isäntäkunnan Imatrankin yhdellä joukkueella.

Vuosikymmen oli pahan maaltapaon aikaa, mikä painoi monien lajien harrastuksen aallonpohjaan, totesi seuran 50-vuotishistoriikin koonnut Martti Saira.
Hiihto oli kuitenkin voimissaan. Seuran 50 vuotta juhlistettiin kansallisilla hiihtokilpailuilla, joihin otti osaa seitsemisenkymmentä kilpailijaa. Toinenkin mokoma oli ilmoittautunut, mutta oikuttelevat maaliskuiset kelit olivat pelottaneet heidät jäämään kotiin. Isäntäseuraan tuli kaksi voittoa: nuorten sarjassa Risto Kohosen, naisten sarjassa Inkeri Kohosen tuomana,
Kahta vuotta myöhemmin Inkeri Kohonen hiihti Lemin Eskoille Suomen mestaruuden Seinäjoen kisoissa. Hän asui tuolloin Vantaan Tikkurilassa, mutta maaltamuutto ei estänyt häntä menestymästä Eskojen riveissä.

Seuraavalla vuosikymmenellä ampumahiihto nousi ja otti kärkisijan Lemin Eskojen menestystarinassa, ja biathlonin voimalla otsikoissa on pysytty silloin tällöin vieläkin.

Maineen loi Esko Saira, joka hiihti viestihopeaa kaksissa olympialaisissa: vuonna 1972 Sapporossa ja vuonna 1976 Innsbruckissa.
Erään kinkerin ohjelmaa piti värkätä, jotta virsien veisuun ja ampumahiihtokilpailujen televisioinnin välille saatiin vuorot. Silloin Esko Saira hiihti omaan osuuttaan viestissä. Hyvin sopivat yhteen virsi ja viesti, kirkkoherrana tuolloin toiminut Erkki Lintunen.
Sairan viitoittamalla tiellä jatkoivat Unto Pesu ja Risto Punkka. Pesu hiihti SM-pronssille vuonna 1978 ja Punkka nuorten mestaruuteen. Seuraavana talvena he olivat tuomassa Lemille SM-viestihopeaa.
Punkan meriitteihin kuului myös nuorten MM-pronssi 1979 ja maailmancup-osakilpailun kolmas sija vuonna 1983. Hän kuului myös Suomen olympiajoukkueeseen Sarajevossa 1984.

Joukkuelajien suosio alkoi kasvaa Lemilläkin 1980-luvulla. Esko Saira ounasteli vuonna 1981 antamassaan haastattelussa, että jääkiekko valtaa alan ampumahiihdolta, suorastaan tappaa sen.

Kaukaloiden ohella alettiin kaivata sisäliikuntatiloja Kotajärven talon rinnalle. Vuonna 1984 valmistuikin Kuukanniemen nyt jo purettu koulu liikuntasaleineen, 1992 saatiin kirkolle koulun myötä iso liikuntasali.

1985 juhlittiin seuran 70 vuotta. Tuolloin seuralla oli neljä toimivaa jaostoa: yleisurheilu-, hiihto-, suunnistus- ja ampumahiihtojaosto. Kuntoliikunta ja huvit kuuluivat ohjelmaan myös.
Eniten mitaleita maailmalta Lemille on tuonut kuitenkin Leena Halme, jonka juoksu-ura pääsi vauhtiin veteraani-iällä. Vuosina 1985-2009 hän juoksi yhdeksän maailmanmestaruusmitalia, voitti seitsemän Euroopan mestaruutta ja lukemattoman määrän Suomen mestaruuksia. Hän edusti Lemin Eskoja veteraanikisoissa aina Australiassa saakka.

Vaikka omia tähtiä syttyi aiempaa harvemmin, Lemin Eskot kunnostautui isojenkin kilpailujen järjestäjänä. Talvella 1992 pidettiin Kotalahteen talkoovoimin rakennetussa ampumahiihtokeskuksessa nuorten ja veteraanien SM-kilpailut.

Sisäliikuntatilat antoivat lisäpuhtia yleisurheilijoille. Vuonna 1995 saatettiin todeta, että Lemin Eskot oli alle 5000 asukkaan kuntien seuroista seitsemänneksi paras koko maassa ja Etelä-Karjalassa ykkönen. Useiden lajien piirinmestareita oli Eskojen riveissä monta ja vähintään yhden mestaruuden voittaneita parikymmentä.
Viisi näistä mestareista kuitenkin siirtyi jo seuraavana vuonna Lappeenrannan Urheilu-Miehiin. Kasvattajaseuran asema korostui entisestään.

Uuden vuosituhannen puolella Lemin Eskot on päässyt palstoille lähinnä ampumahiihtäjiensä ansiosta. Nuorten Suomen mestaruuksia ja SM-mitaleita ovat tuoneet muiden muassa Esa Jukanen, Heidi Kohonen, Tommi Kärmeniemi ja Maija Hietamies. Tommilla ja Maijalla oli myös kansainvälisiä edustustehtäviä. Tuorein menestyjä on Maiju Luokkala. Myös ammunnalla on seuran mainetta pidetty yllä.

Historiikin kokosi Kaija Lankia.