Mummokuningatar saa Harmin – satu ja värityskuva

Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta

Olipa kerran lumoavan kaunis Mummokuningatar, joka asusteli kaukana Korpimetsän keskellä omassa linnassaan ihan yksin. Siitä kauneudestakin oli jo kauan kauan aikaa, ja entisestään hän oli harmaantunut ja rypistynyt, kun oli jo pitkään surrut kissojen taivaaseen menneitä kisujaan.

Mutta muuten hän oleli eleli ihan mukavasti linnan uuneja lämmittäen ja viimeisiä puutarhatöitä tehden.
Tänä aamuna hän heräsi outoon tunteeseen. Hän odotti jotain ihmeellistä tapahtumaa. Paljonhan odottamista olikin – joulu oli tulossa, eikä vielä ollut yhtään lunta. Sataisiko sitä tänään?
Vai puhkeaisiko pihan viimeinen jouluruusu lopultakin kukkaan?

Oli ihmeen pimeää, kun Mummokuningatar pukeutui ruusukuvioiseen päivämekkoonsa. Hän sytytti taskulampun, kömpi linnan keittiöön ja yritti laittaa valot, mutta kas kummaa, sähköt olivatkin poikki.
”Voi harmi, nyt pitää päänselvityskahvit keittää hellalla”, harmitteli hän, sillä sähkö olisi ollut paljon nopeampi. Mutta tulihan linnan keittiö samalla lämpimäksi.

Kun Mummokuningatar kaatoi kahvia kultareunaiseen kuppiinsa, napsahtivat sähköt päälle ja samassa ovelta kuului koputus.
”Huomenta, Mummokuningatar” sanoi tuttu Sähkömies, ja kopisteli lumet kengistään. Yöllä oli satanut niin paljon lunta, että puut olivat taipuneet sähkölinjoille, ja koko yön töitä tehnyt Sähkömies tuli katsomaan, että linnassa oli kaikki hyvin.
”Voi harmi, onpa sinulla ollut yö!” tuumasi Mummokuningatar, ja kaatoi Sähkömiehellekin kahvia, voiteli pitkän siivun rieskaa ja pani päälle juustoa ja makkaraa. Ja siinä jutustellessa hän kertoi myös, miten kovasti ikävöi kissaansa, elämä oli ollut jo pitkään aika yksinäistä. Ja äsken, kun ovelta kuului kolinaa, tuli mieleen, miten Harmaaraitainen Kissa aina aamuisin tuli kermaa nauttimaan öisten seikkailujensa jälkeen.

Sähkömies lähti lopulta kotiinsa nukkumaan, ja Mummokuningatar jatkoi puuhiaan. Puutarha oli todellakin lumivalkoinen, pensaat olivat taipuneet kauniisti ja jouluruusu oli kinoksen alla. Mummokuningatar teki lumitöitä ja haki polttopuita, kävi kellarista mehupullon ja perunoita, puuhasteli kaikkea arkista, kun postiauto kurvasi pihaan.
”Voi hyvä tavaton, ” ihmetteli Mummokuningatar, ”olisinhan minä postin hakenut sieltä laatikostakin, mutta tule nyt pikaisesti kahville ennekuin jatkat kiireistä matkaasi…”
”Kiitos vain, enpä ehdi”, henkäili Postimies, ”kaikki odottavat jo joulupostia, mutta sinulle on tällainen paketti, joka piti toimittaa perille ja pitää lämpimässä, olepa hyvä!”
Kun Mummokuningatar varovasti avasi pakettia, sieltä kuului hyvin hiljaa ”miaauh, miu, miu” Mummokuningatar luuli kuulevansa harhoja, mutta ei, paketissa oli todellakin pieni pehmoinen kisu, ja kortti Sähkömieheltä: ”Harmitti kovin kissojesi kohtalo, ja laitankin tässä sinulle iloksi tämän pienen ystävän, joka kovasti tykkää olla sylissä.”

Ja kyllä viihtyikin! Mummokuningatar lähti heti näyttämään pikkukisulle puutarhaa ja pihamaata. Rouva Orava hyppäsi oksaltaan katsomaan tulokasta.
”Voi harmi”, tuumasi hän hiukan kateellisena, ”sillähän on tuuheampi häntä kuin minulla!” Rouvan talviturkin värikin oli samaa sävyä, ja pieni neiti Hiirulainen nauroi: ”Se on ihan yhtä harmaa kuin minäkin, meistä tulee varmasti hyvät ystävät!”
Lauri Lumikko vertaili pikkukisun tassuja ja pörheää valkoista kaulaa ja vatsaa omaan valkeaan talviväriinsä, ja nyökkäili tyytyväisenä. Jos kisua hiukan pyöritetään hangessa, se olisi yhtä puhtaan valkoinen.

Mutta pikkulinnut pudottelivat lunta omenapuunoksilta, ja tiuskuttivat hiukan hädissään , mahtoivatko harmit pihapiirissä tähän loppua, kaikkihan tietävät, että kissalle hiiri- ja lintupaisti on parasta herkkua!

Sitten mietittiin kisulle nimeä, ja arvaat varmaan mikä tästä hopeanharmaasta pehmolemmikistä tuli. Mummokuningatar ei enää harmitellut yksinäisyyttään, ja muu väki oli hiukan harmissaan, kun piti taas ruveta urheilemaan, jotta olisi nopea ja notkea väistelemään kissan kynsiä, joten Harmihan kisusta tuli.
Ja kun ilta tuli Mummokuningatar pujahti ikionnellisena pehmoisten peittojensa alle, Harmi lämmitti jalkopäätä kehräten, ja molemmat olivat ylen onnellisia. Mummokuningatar risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa kiitollisin mielin ja nukahti onnellisena. Sen pituinen se.

Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta ja väritä liiduilla.