Teksti ja kuvat: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Toivorikkaina lähdettiin Rukalle katsomaan mäkikisoja, vuosia odotettu, että sinne joskus pääsisi. Hyviä säitä oli ollut, oli lunta ja pakkasta, vaan kuinkas kävikään!
Mäkikisan sijaan saimme ihailla kultaista sadetta.
Kun perille päästiin oli jo tuulen takia siirrelty karsintoja , ja epämääräiseltä tuntui koko kisan alku. Lipun hinta , 25 euroa, tuntui aika kovalta, kun oli melko varmaa, että kisaa ei voitaisi viedä loppuun.
Siispä tyydyimme katselemaan kisa-alueen ulkopuolelta mäen valoja tuulessa huokailevien kuusten takaa
ja kieltämättä kauniita kultasadepisaroita lamppujen ympärillä.
Mäkeä korjailtiin koko ajan.
Lopulta ilmoitettiin, että mäkikisa keskeytetään kokonaan, sillä vauhtimäki valui vettä.
No seuraavana päivänä oli sitten hiihtoja, ja liputkin halvempia. Naisten kymppiä kiivettiin katsomaan siihen jyrkkään ylämäkeen. Virhe, virhe! Siihen tunkivat joka joukkueen sauvamiehet.
Tämä kuva näyttää vasta alkua tiiviille selkäriville, jonka takaa ei nähnyt yhtään mitään.
Hyvin ei mennyt Heidi Wengilläkään – hänen ilmeensä oli sanoin kuvaamaton, kun hän luuli tulleensa maaliin varsin voitokkaana, ja vielä olikin yksi kierros jäljellä. Tätäkään hetkeä ei paikanpäällä livenä nähty.
Mainion lohikeiton jälkeen tämä eukko kuvitteli löytävänsä mainion paikan miesten kisaa seuratakseen, ja löysikin. Näkyvyyttä kyllä oli, ihan läheltä sai seurata, kuinka kameramies moottorikelkan tarakalla kuvasi ylämäkeen sivakoivia miehiä, jotka olivat eukon kylmänkoppuraisissa käsissä putoilevan kameran ulottumattomissa.
Kun sai kameran nostettua hangesta, niin siellä ne jo menivät kaukana ylämäessä.
Mutta ehkäpä ensi vuonna Lahdessa on parempi tuuri niin kelien kuin kameroidenkin suhteen.
Ainakin tytöt kauniitten kehystensä kanssa niin lupailivat.