Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Ihan yks´kaks yllättäen saatiin sitten ne pakkaset. Ja saatiinkin sellaiset, ettei moista ole nähty varmaan moneen vuoteen. Mäntyperän eukon päivät ovat suunnilleen menneet tupaa lämmittäessä, mutta ei tässä vielä ihan kokonaan ole jouluakaan unohdettu.
Joulukoristeita on kyllä yritetty laittaa laatikkoon ensi vuodeksi talteen – huonolla tuloksella. Juuri kun on sulkenut puolillaan olevan pahvilaatikon kannen, ja luullut, että nyt saa rauhassa keittää kahvit, niin joulupallot pyörivät jo pitkin lattiaa ja Harmi-kissa ryntäilee ympäri tupaa kultanauha hännän ympäri kietoutuneena.
Eikä joululaulujakaan ole vielä unohdettu. Ei riitä, että itse lauleskelee ”jouluyötä” keskellä yhä valkenevaa kevättalven päivää, vaan auton radiossa soi joka reissulla Jarkko Aholan ihana joululevy.
Ehkä se soi juhannukseen asti, eukkoa kun häiritsee hirveesti oikutteleva radionsa. Kun haluaisi kuunnella mitä Etelä-Karjalan radiossa SaiPan pelistä kerrotaan, niin asema hyppääkin Kymenlaaksoon, Lahteen, tai Etelä-Savoon. Tai mitä ne nyt mahtanevatkaan olla, kun tästä paikallisestakin on tehty Lappeenrannan radio. Kyllä tökkii pahasti tuokin muutos, vaikkei ole kuin nimenmuutos. Toivottavasti.
Vasta on selvinnyt järkytyksestä, kun Kaakkois-Suomen TV-uutisia lukee outo ihminen, eikä nämä meidän omat. Jollakin on selvästi harhaluulo, että vain suuri on kaunista ja halpaa.
Kuka muistaa vielä miten mukavaa oli, kun oman paikkakunnan onnittelut sai kuulla oman seutukunnan radiosta. Tunsi soittajat jo äänestä, ja monen synttäri tuli radion kautta itsellekin tietoon. Nyt tässä ihmetellään sitten Utsjoen, Tornion, Kuopion ja vaikka minkä tervehdyksiä, ja lopuksi toimittaja sanoo, että niin paljon on onnitteluja, ettei kaikkia millään ehdi lukea. Palveleeko kuulijaa tuokaan muutos!
Parhaimmillaan Mäntyperälläkin oli pakkasta reilut -30. Se pani etsimään villapaidat ja kelkkailupuvut, kaulahuivit ja pipot. Kun sitten aamusella pukeutui viisaasti kerroksittain, niin taisipa olla parhaimmillaan 15 vaatekappaletta päällä puita hakiessa.
Kyllä lämpimänä pysyy, mutta entäs kun tulee tosi kiire vessaan! Vielä ne jotenkin tärkeistä paikoista sen verran auki saa, että asiat hoituvat, mutta ei ole yksi kerta kun kummalliselta tuntuu kohta postilaatikolle kävellessään. Nopeasti sen hoksaa, että joku kerroksista on jäänyt puolitankoon, eikä tuota keskellä tietä voi käydä korjailemaan.
Kerrospukeutumisen vaikeudet tulevat esiin myös saunoessa. Kun tuvassa on kylmä, niin jo vaatteita riisuessaan asettelee ne niin, että pukuhuoneen virkaa toimittavassa kylppärissä voi pukea kaikki taas järjestyksessä päälle. Puhtaat alusvaatteet vielä onnistuu jotenkin laittamaan kostealle iholle, mutta ensimmäinen pitkähihainen fleechi kiertyy käsivarsien ympärille, takertuu niskaan ja tuntuu kovasti kutistuneelta. Sama juttu pitkisten kanssa. Jalkaterä tarttuu lahkeeseen, eivätkä seuraavat kerrokset ole yhtään helpompia!
Ja täysin pukeutuneena koetapas kumartua siivoamaan kissan kaatamaa maitokuppia tai tekemään sitä, mihin lapsikin tarvitsee äidin apua. Ei taivu selkä, ei riitä käsivarret. Mutta lämpimänä pysyy.
Mäntyperän eukko säästi Pientä Punaista pakkasilla, vaikka varmaan olisi ollut viisaampaa käynnistää sitä silloin tällöin ja ajella vähän. Sen sijaan käveli nämä muutaman kilometrin pituiset pakolliset reittinsä ja ajatteli samalla sinisiä ajatuksia. Tässä teille yksi historiallinen totuus, joka eukolle valkeni tuolla sorateillä:
Kuka uskoo, että Koli tai Lapin tunturit ovat olleet joskus veden vallassa? Kuka uskoo, että aaltokivet ovat muka rantahiekasta muodostuneet. Ehei, kyllä eukko arvelee, että Ukko-Kolilla on ollut kauhee kaipaus Akka-Kolin luokse, on yrittänyt sinne tietä puskea tiekarhulla. Justiinsa samanlaisia jälkiä on näet joka kivessä tuolla maantiellä.
Paljon sinisiä ajatuksia ja ihmeitä koko meneillään olevalle vuodelle toivottaa Mäntyperän eukko.