Teksti ja piirros: Sirkka-Liisa Vaalivirta
Sukan neulominen on vaihtunut Mäntyperällä ihan toisenlaiseen puuhasteluun. Telkkarin katsomisen myötä satuluontopolun tontut ja peikot saavat uudet, siistit asut, lääkepurkit muuttuvat kolmeksi pieneksi porsaaksi ja vanhat puserot tulevat suojaamaan pihavieraita tikuilta vuosien myötä rapistuneissa tuoleissa.
Karstaaminen on vanhan ajan käsityötä, mutta vähän siihen suuntaan eukkokin puuhastelee Harmin, pitkävillaisen kissansa kanssa. Televisio pauhaa jääkiekkoa, kissa makaa poikittain sylissä ja harjaan kerääntyy mahtavat pallerot harmaata villaa. Ne ripustellaan sitten pihaan omenapuun oksille ja katajapensaaseen – lintusille pesän lämmikkeeksi.
Ja kyllähän nämä kirjoittelutkin taas käsityöstä käyvät. Tietokone on mykkä, xp:tä ei enää tueta, se siinä lienee suurin syy. Kun kiinteä liittymä aikoinaan loppui, oli samanlainen tilanne – hyvin toimineiden yhteyksien sijaan sai opetella etsimään paikkoja, josta mahdollisesti pystyy soittamaan kännyllä.
Ja kun monen vuoden hiljaiselon jälkeen sai velipojalta käytetyn läppärin (Dell) ja kaveri laittoin lintutorniin lisäanntennin – oi sitä onnea. Toimi niin netti kuin kirjoitusohjelmatkin.
Pikkuhiljaa oppi katsomaan verkosta säät ja revontulien mahdollisuudet, oppi sähköpostin, blogin, Facebookin pikkuhiljaa. Ja nyt on sitten jälleen tässä kuopassa, jossa joutuu kompuroimaan moni muukin. Käsitöihin joutuu Lemin Kirjavan päätoimittajakin, kun yrittää omien kiireidensä ohella naputella tämän tekstin sivuilta luettavaksi.
Koska koneen heräämisestä ei tällä hetkellä ole mitään tietoa, tilanne jatkunee hamaan tulevaisuuteen. Lotto on vetämässä ja sisaruksia tapaan jo muutaman päivän päästä. Jospa joku on juuri heittämässä käypästä konetta pois.
Tämä eukko on oikea organisoimisen mestari -ajatuksen tasolla. Ikkunat on jo puoliksi pesty, kuivat polttopuut puoliksi liiterissä, huoneet melkein imuroitu, sillä imuri on ollut lattialla levällään viikkoja. Hyvin mietityt hommat ovat siis jo puoliksi tehtyjä.
Mutta saha ja vasara tarttuivat eilen käteen ilman suurempia miettimisiä. Ulkorakennuksessa on ollut parrujen päällä joutavia käytettyjä ikkunoita. Nyt ne vihdoin kymmenien vuosien jälkeen saatiin alas, ja käyttöön. Mäntyperän eukko mittaili tornin käytetyistä lattialankuista sopivia pätkiä, sahaili ja naulaili kasvilavan. Yhden vasta, mutta lisää tulee!
Puutarhatöihin on nyt hiukan enemmän aikaa, kun eukko sai taas kerran luonnonsuojeluväeltä yllättävää talkooapua piha- ja tornitöihin. Eukolle jää sitten kaikenlainen mukava leikkiminen satuluontopolulla, kasvimaan kääntämistä, kasvihuoneen penkkien laittoa ja kasvilappujen kunnostus. Mukavia kesäisiä töitä kaikki.
Postia tulee nyt myös härnättyä käsitöihin, kun näitä kirjeitä tässä kirjoittelee ja lähettelee, ja joskus jopa saa. Onnittelutkin pitää opetella laittamaan oikein kortilla, kun ei olekaan helppoa sähköpostia tai Facebookia. Ei pääse posti tälle pihamaalle ruohoa leikkaamaan, olen tyytyväinen jos kirjeposyi kulkee!
Parhaat käsityöt tuolla pihamaalla ovat kyllä ongelmallisia – miten kylvää, kastelee ja kitkee, kun selkä ei taivu ja lonkat, polvet, ranteet ja olkapäät ovat tohjona. Ja sormet. Vaatteitakaan ei enää kunnolla saa päälle.
Pitäisikö sitä nakuna madella maassa muurahaisten ruokana, kun mieli kuitenkin kovasti tekee niihin hommiin!
Muistuu mieleen viimeiset marjaretket äidin kanssa. Äiti oli silloin ”maaten marjassa”, kun paikat eivät enää kestäneet. Laitan sen kuvan tähän äidin tulevan synttärin kunniaksi. Ensi vuonna äiti olisi täyttänyt 100 vuotta, ihan kuin rakas kotimaakin.
