Tämäkin eukko oli ruskamatkalla

Mäntyperän eukkokin oli ruskamatkalla. Ruskan ihastelun ohella hän ehti bongailla lintuja ja opetella ottamaan selfieitä.

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Viikko sitten aamuviideltä puskettiin läpi pimeän, päätettiin ajella Mäntyharjun kautta ja Vihreän kullan tietä. Miekankoskella emme tällä kertaa pysähtyneet,niin ihana paikka kuin se onkin.

Jos Kuortti on hassu nimi, niin repsikan paikalla tämä eukko laittoi ylös myös sellaisia hassutuksia kuin Ruorasmäki ja Haihatus, Purnu ja Ruppa. Mistä ihmeestä ne näitä nimiä ovatkaan repineet!
Aamukahville pysähdyttiin Kyläseppään, jossa hämmästellen maisteltiin päivän tarjousta, joka tänään oli mahtavasta juuri leivotusta kanelipitkosta leikattu viiden sentin siivu! Ei voi olla totta! Kun se oli ylen hyvää, eikä hintavatakaan, ostettiin evääksikin palaset Matkan varrella oli myös nostalginen Gulfin huoltamo.

Ja lintuja bongailtiin tietenkin, oli hiirihaukkaa, tuulihaukkaa, ja isolepinkäinenkin. Pihlajanmarjoja joka paikassa paljon. Tanelinrannassa tuumattiin, että se on ihan väärässä paikassa, Savitaipaleellahan sen pitäisi olla!
Puolenpäivän aikaan oltiin meteorijärvellä Södertfjärdenissä, Vaasan seutuvilla. Täällä harmitti eka kerran, että homepäinen eukko unohti omat kiikarit kotiin. Pelloilla oli tosi paljon kurkia, joutsenia, pari hanhea ja pikkulintuja. Onhan se kurki niin iso lintu, että suurena massana näkyy ja kuuluu ilman kiikareitakin, mutta…

Ihmeen paljon oli lehdettömiä koivuja -olisko johtunut runsaista sateista, joita näille seutuville oli osunut. Ensimmäiseksi yöksi jäätiin Kokkola Campingille, mukavaan mökkii. Lähdettiin katselemaan upeasti viheriöiviä rantoja, joita viimeksi kuljettiin vuosia sitten asuntomessujen aikaan. Viihtyvyyteen täällä on satsattu huikeasti.
Hyvin nukutun yön jälkeen jatkoimme ylöspäin pitkin rannikkoa. Kotieläinpuiston traktorit oli peitetty – talvikausi oli alkanut sielläkin, kuten myös monilla kesäkuppiloilla. Himangalla lintubongarille esiintyivät valtavat naakkaparvet. Ovat pahukset vallanneet kottaraisten entiset asuinsijat.

Kalajoen särkille on käymässä kuin Rukan keskustalle. Alkaa olla niin täyteen rakennettua, ettei entisiä teitäkään tahdo löytää. On siellä monen konkurssin siemen kylvetty, sanokaa mun sanoneen! Tapion Tupa toki on entisellään, ja ihan rannaltakin löytyy tuttuja maisemia. Sain aivan mahtavan kuvan täysin tyynestä merestä ja pilvettömästä taivaasta. Kotona kuvia tiedostoihin siirrellessäni joku vielä hämärän peitossa oleva jekku imaisi kuvia ties minne, harmi!

Kiehingin ja Puolmatkan (!) jälkeen ihmettelimme märkiä pottupeltoja, suuria nautakarjoja ja tuulivoimaloita. Ensimmäisiä ruska-aapojakin alkoi olla. Hönttämäen ja Jäälin jälkeen tultiinkin jo leikisti Lappiin, kun poronhoitoalue alkoi. Pihlajat olivat aivan punaisia, Narkauksen ja Välijoen (!) jälkeen auton lämpömittari näytti jo + 15, +16,j a aurinko paistoi. Ensimmäinen hiiripöllö katseli matkaamme korkean näreen latvasta.

Päätettiin soittaa Pyhälle, ja varattiinkin sieltä tuttu kelohirsirivitalon pätkä, joten ”kotiin” päästiin ja jäätiin kolmeksi päiväksi. Päätin kokeilla, vieläkö jaksan kiertää Isokurunlenkin, omaan tahtiin. Kovakuntoinen kaveri kiipeisi Noitatunturin, ja treffit tehtäisiin Karhunjuomalammelle. Olen niin ylpeä itsestäni, selvisin sen, ja tässä todisteena kuva Pyhänkasteen putoukselta.

Innostuin kuin hullu puurosta, enkä juurikaan epäröinyt, kun seuraavana päivänä ajettiin Luostolle, ja kiivettiin Ukko-Luostolle, kaikki ne portaat. Olisko ollut puolessa välissä tuuhea kuusi, jonka alla kerran pidettiin yhtäkkiä yllättänyttä sadetta. Upeita ruskapihlajia oli pitkin alarinteitä, kaupunkilaiset kehuivat näiden ”vaahteroiden ” upeaa väriä.

Aamusella kotimme ikkunan alalaitaa pyyhkäisi iso poro sarvillaan, ja illalla jänis ruokaili puolitoista tuntia siinä ikkunan alla. Tarpeeksi syötyään, se asettui nukkumaan risukasaan,jonka päälle oli haravoitu kuivuneita lehtiä.

Torvisen majalta saa muuten jälleen mahtavia juuri paistettuja munkkeja ja vaikka mitä herkkuja. Toivotaan uusille yrittäjille menestystä!
Yöllä ajeltiin katselemassa revontulia  -nuo ryöttäät olivat oikukkaalla päällä: välillä heiluttivat häntää oikein kunnolla, ja sitten taas hävisivät kokonaan. Kauaa emme jaksaneet tätä leikkiä leikkiä!

Aika oli kortilla tällä reissulla, joten päätimme palata jo alaspäin. Kemijärvelle mennessä suuria porotokkia näkyi pelloilla, ja koivut olivat osin vielä ihan vihreitä, toiset taas lehdettömiä

Puikkolassa käytiin katsomassa Kotajärven näkötornia. Se on tosi pitkän ja jyrkän mäen päällä vanha palovartijan torni, metallinen jyrkkätikkainen, joten eukolle riitti eka kerros. Tikkaiden metalliset kaiteet olivat kylmät paljaalle kädelle, mutta paikalla on myös upea laavu ja kunnon hyyskä. Tätä näkötorniksi rakertamista joku oli muuten sponsoroinut Ateenan olympialaisten matkarahoilla!

Puolenpäivän aikaan pysähdyimme kahville paikkaan, jota aina on ihmetelty – sen pihassa on näet jättimäinen lumiukko.

Ulkoa päin ei olisi uskonut, että entisessä neuvolarakennuksessa on mahtava ruokaravintola, Tuulenpesä. Sieltä saa kunnon kotiruokaa, bussilastillinen ihmisiä mahtuu kerralla syömään. Meille riitti tällä kertaa kahvi mainioiden leivonnaisten kera, mutta paikka on pantu nyt muistiin.

Tultiin Rukalle. Entiseen tuttuun paikkaan emme nyt päässeet, päätettiin kokeilla uutta ja varattiin Mäntyruka A1 (laadukkaille ihmisille?)  pariksi päiväksi.

Laadukas mökkihän se olikin, jotenkin vain ei ihan istunut nahkan alle, ehkä tiukka siivouslista pani epäröimään.

Mutta Rukalla on upeita retkeilyreittejä, ja heti aamulla kaveri lähti Pikkukarhun kierrokselle, minä halusin Myllykoskelle ja Jyrävälle.

Kun en ollut varma jaksanko Jyrävälle, harjoittelin jo Myllykoskella selfien ottamista – kuva jutun alussa.

 

Oulankajoessa oli meneillään myös koskenlaskua.

Kosken saattoi ylittää vaijerillakin.

Valtavaara on valloitettava joka kerta Rukalla , ja sekin tuli tehtyä, joten todella ylpeä itsestäni olen yhä!
Kolin kautta tultiin sitten kotiin. Mahtava Jänisvaaran mökk mäellä olisi tarjonnut huikeat tilat laulajaisille ja Virkiöitten kerholle. Nyt siellä asusteltiin kahdestaan, katseltiin vaaramaisemaa isoista ikkunoista, ja ikkunan alla runsaasti kukkivaa kukkaketoa!

Aamulla mukava ohjelmanumero näkyi myös ikkunasta. Edellä ajoi tarktori rehulavoineen, ja perässä hyvin järjestäytyneessä jonossa nautakarja, nuoriso viimeiseksi.

Viimeinen reissukuva on tässä.

Ollaan jo Vuokatin vaaralla, siis melkein kotona. Harmaata kalliota vasten pieni pihlaja punoitti somasti. Hyppyrimäki on muuten remontissa, se oli kuin nykytaideteos, metallihäkkyröiden sisällä.

Ihania muistoja taas tältäkin reissulta!