Helmikuun 9. päivän iltana 36 punakaartilaista ja venäläistä sotilasta saapui Lemin kirkolta Sylvester Lamposen taloon lähelle Savitaipaleen rajaa. ”Leipää pöytään tai pöytä pellolle!” he komensivat talon väkeä. Syötyään kaartilaiset päättivät jäädä taloon yöksi ja jatkaa matkaansa Savitaipaleelle vasta aamulla
Kep-Laurikaiseksi kutsuttu Aatami Laurikainen oli punaisten tullessa paikkaamassa verkkoja. Hän käski vaivihkaa talon paimenpoikaa viemään sanaa punaisten saapumisesta Taudin myllylle Savitaipaleen rajalle.
Sana meni perille, ja Lemin Urolaan lasta kastamaan tullut Savitaipaleen pappi perui matkansa. (Lemin oma pappi, rovasti Antti Karttunen oli jo edellisenä sunnuntaina lähtenyt kohti Kuopiota.)
Tieto punakaartilaisista Lamposessa saavutti Savitaipaleen suojeluskunnan yhdeksän aikaan illalla. Sen päällikkö kunnanlääkäri Evald Ståhle ei halunnut jäädä odottamaan punaisten tuloa Savitaipaleelle, vaan päätti lähteä heitä vastaan.
19 miehen joukko saapui hevosilla kohti Lamposta. Yhtenä hevosmiehenä oli lemiläinen Gabriel Buuri. Joukko saapui Taudin myllylle neljän aikaan aamulla 10. helmikuuta. Sieltä he jatkoivat suksilla kahtena ryhmänä, joiden oli määrä saartaa talo tien ja pellon puolelta.
Punakaartilaiset ja venäläiset olivat käyneet nukkumaan Lamposen tuvan lattialle. Stählelle oli mukanaan dynamiitista valmistettu käsipommi, jonka hän aikoi heittää tuvan pihanpuoleisesta ikkunasta sisään.
Pommin tulilankaa sytytettäessä Ståhlen raapaisema tulitikku kuitenkin sammui. Punaisten vartiomies, taipalsaarelainen työmies Eevert Tikka näki leimahduksen ja suuntasi kiväärinsä sitä kohti. Kun Ståhle raapaisi toisen tikun, Tikka ampui ja Ståhle kaatui.
Kunnanlääkäri Evald Ståhle oli sisällissodan ensimmäinen savitaipalelaisuhri. Kuva Pentti Pylkön kirjasta Vaiettu vuosi.
Laukauksen kuultuaan tien puolella kiviaidan takana odottanut ylioppilas Väinö Riihelän ketju avasi tulen taloa kohti, ampuen pitkin permantoa. Punaiset eivät osanneet vastata tuleen, mutta venäläissotilaat osasivat.
Talon väki pakeni tulitusta kivinavettaan, Aatami Laurikainen uunin taakse ja talon piika Miina Turjanen piiloutui kamarin sängyn alle. Hän haavoittui pohkeeseen valkoisten luodista, joka lävisti ensin tuvan päätyseinän, sitten eteisen seinän ja vielä kamarin seinän.
Tuvan lattialla maannut taipalsaarelainen kirvesmies Matti Heikkinen haavoittui päähän, mutta säilyi hengissä. Sen sijaan kaksi talon eteisessä ollutta punaista kaatui. Ståhle oli taistelun ainoa valkoinen uhri.
Suojeluskuntalaiset lähtivät aamupäivällä takaisin Savitaipaleelle. Punakaartilaiset ottivat omien kaatuneidensa ohella Ståhlen ruumiin mukaansa, kun he palasivat Lemin kirkolle.
”Haavoittuneita tuotiin pappilaan ja minä katsoin kun sairaanhoitajat sitoivat miesten reisiin tulleita osumia… Punaiset olivat jo lähtemässä. Joku kysyi, miksei pappi ollutkaan kirkossa. He olivat kai luulleet, että isä sittenkin pitäisi jumalanpalveluksen ja jääneet odottamaan häntä. Meidän hevonen otettiin kyytiin ja Antti lähti ajamaan, että joku toisi hevosen takaisin. Sairaanhoitajat lähtivät Lappeenrantaan meidän reessä isän kirkkovällyt päällänsä”, kirjoitti kirkkoherran 13-vuotias poika Mauno Karttunen muistiin.
Punaisten koko joukko poistui Lappeenrantaan, minne vietiin myös Ståhlen ruumis. Lemiltä punaiset ottivat mukaan vankeja sekä kirkonkylästä että matkan varrelta: muiden muassa Eemil Junnosen Rosiorosto ja kunnanesiemies Antti Okon, joka oli tullut Taurissa vastaan.
(jatkuu)
Lähteinä käytetty Pentti Pylkön teosta Vaiettu vuosi, Huttulan seudun historiaa -teosta ja Antero Karttusen kirjaa Valkoiset perheet punaisten puristuksessa 1918.