Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olipa kerran kauan sitten lumoavan kaunis Mummokuningatar, mutta vuosien myötä hänelle oli käynyt niin kuin muillekin mummuille. Kultakutrit olivat harmaantuneet, posket rypistyneet ja painoakin tullut aika paljon lisää.
Mutta tosi iloisena hän asusteli kaukana Korpimetsän keskellä omassa Linnassaan harmaan kissansa Harmin kanssa.
Mummokuningattarella oli ihana puutarha linnansa ympärillä, mutta koska hän oli aika köyhä, hänellä ei ollut varaa palkata palvelijoita. Niinpä hänellä oli paljon kaikenlaisia hommia. Isossa linnassa oli siivoamista, ja voi miten paljon pyykkiä ja silittämistä tuli aina,kun ikkunaverhot ja pöytäliinat piti vaihtaa!
Ja puutarha, siellä vasta puuhaa riitti! Jo kevättalvella Mummokuningatar kylvi siemeniä pikku potteihin ikkunoille, koulutti taimia ja istutteli niitä sitten puutarhaan. Hän kylvi oravaperheen kanssa herneitä, istutti mansikantaimia, tuki marjapensaita ja sahasi omenapuista kuolleita oksia pois. Hän istutti perunoita ja käänsi joka vuosi lisää kasvimaata.
Nurmikonleikkuu se vasta olikin raskasta hommaa, siihen hän onneksi sai apua pupuperheeltä. Kun koko perhe kävi ahkerasti aamiaisella pihanurmikolla, Mummokuningattarelle jäi oikeastaan vain nurmikon tasaaminen leikkuria työntäen.
Harmi auttoi mielellään perunan multaamisessa, ja muutenkin kaikkialla missä maata piti möyhiä. Pienet tiaiset olivat mahdottoman hyviä apulaisia tarkemmissa hommissa, kuten pienen pienten nauriinsiementen kylvössä. Eihän Mummokuningatar kunnolla edes nähnyt niin pieniä siemeniä.
Tänä kesänä puutarha kukoisti poikkeuksellisen hyvin. Satoa tuli valtavasti. Kellari aivan pullisteli kaalinpäitä, porkkanoita, nauriita ja perunoita! Monet talkooletut oli syöty herkullisen mansikkahillon kera, monet grillikemut oli pidetty sadonkorjuun kunniaksi – oi miten mainioita olivat olleetkaan tuhkassa muhineet perunat, paistetut nauriit ja omenat.
Mummokuningatar oli hyvin iloinen,kun hänellä oli niin paljon metsänväkeä ystävinään, ei näitä hommia mitenkään olisi yksin saanut tehtyä.
Lopulta kuitenkin Mummokuningatar alkoi uupua. Päivä päivältä hän tarvitsi aina pikkuisen pitempiä lepohetkiä. Joka yö hän nukkui aina pikkusen pitempään. Ja pakko myöntää, että hän tarvitsi aika usein pajunkuoresta tehtyä kipuvoidetta jäseniinsä, alkoikohan häntä vaivata leini!
Se on semmonen kipeä tauti, jota nykyään reumaksi sanotaan – sinäkin olet varmaan nähnyt miten sellainen tauti tekee sormista koppuraisia ja muhkuraisia….ai-jai.
No, nyt oli käynyt niin, että Mummokuningatar oli saanut kaikki puutarhahommat tehtyä, säilömiset säilöttyä ja kasvimaankin talvikuntoon. Hänellä oli enää yksi puutarhatyö tekemättä.
Hänellä oli korillinen tulppaaninsipuleita, ja ne hän aikoi käydä istuttamassa ennen kuin pitäisi hiukan syyslomaa, ja levähtäisi oikein kunnolla ennen lumitöitä ja linnan lämmityspuuhia.
”Voi hyvä tavaton miten minua nyt väsyttääkään”, henkäisi hän, ja istahti kuitenkin hetkeksi pehmeään nojatuoliinsa… Ja arvaatkos miten siinä kävi. No: Mummokuningatar nukahti.
Hän nukkui, ja nukkui. Ja nukkui ja nukkui. Harmi-kissa alkoi hätääntyä, kun kultainen kuppi ei enää täyttynytkään maidosta. Lopulta sen piti ihan itse käydä jääkaapilla hörppäämässä suoraan purkista…onneksi Mummokuningatar ei nähnyt!
Syksyn mittaan linna alkoi olla aika kylmäkin. Harmi mietti, mitä nyt tehtäisiin, ja lopulta hän lähti pyytämään metsän väkeä avuksi.
”Tottahan toki me autamme”, sanoi Matti Majava, ja niinpä hän pätki polttopuut juuri sopivan mittaisiksi, ja sitten muu perhe kantoi puut sisään ja sovitteli uuneihin. Turhaan yritti Harmi raapia tikkuja, ei hän saanut tulia syttymään.
Jonkin aikaa Kettu Ketkulainen katseli tuota turhaa yritystä ja tuumasi sitten juonikkaasti hymähtäen:
”Kukapa se on se, joka hännällänsä huiskaisee taivaallekin tulet pahimpina pakkasöinä, annapas kun minä…”
Ja niinpä ketusta tehtiin tulenkantaja tupaan. Hämähäkit päättivät kutoa talviverhot ikkunoihin, jotta Pakkasukko ei pääsisi hönkäilemään ruutujen läpi.
Kovasti ihmeteltiin Mummokuningattaren unen pituutta. Alkoi olla jo pikkujouluaika, eikä heräämisen merkkiäkään näkynyt. Pikku Hiirulainen lämmitteli Mummokuningattaren taskussa, ja huomasi yllättäen, että istustuslapiota pitelevässä kädessä kynnet olivat kasvaneet kovin pitkiksi.
”Titityy,titityy, katsokaa,katsokaa!” hätääntyivät talitiaiset ”Mummokunigattaren tukka on kasvanut aivan valtavaksi!”
Ja toden totta, kruunu oli melkein piilossa hiuspehkossa, ja tiasten mielestä hiuksiin olisi voinut tehdä vaikka pesän, montakin. Olli Orava haki kiireesti sakset, ja huiski hermostuneena hännällään pöllyjä verhotangon päältä.
”Mummokuningatar on saatava kyllä hereille, ennekuin koko linna häviää ensin lumeen ja sitten ruusupensaaseen!”
Ja jälleen orava huiski pölyjä hännällään.
”Eihän täällä voi kohta asuakaan, ja ajatelkaa, jos Mummokuningatar nukkuu sata vuotta, kukas meille sitten lättykestejä pitää!”
Nyt ruvettiin todella miettimään. Harakka vain nyökytteli sipulikorin päällä ja nauroi jo pelkälle ajatukselle, että muka Prinsessa Ruususen unta…
Silloin Santtu Sammakko esitti kainon ajatuksen : ”Kvaak, kvaak, jospa minä suutelen häntä, ehkäpä hän herää, muistatteko sen sadun…”
Pohdittiin tuota, kunnes joku muisti, että ei Ruusunen sammakon suukkoon herännyt, vaan sammakosta tuli prinssi, mitenköhän Mummokuningattarelle kävisi…
Herra Hirvi nauroi niin, että alahuuli lerpahti melkein korviin asti. Pikku Hiirulainen oli ryhtynyt hiljalleen hommiin, se jyrsi pitkiä kynsiä sopivan mittaisiksi, vaikka Harmi sanoikin, että kynsien pureskelu on tosi huono tapa.
Pitkän pohdinnan jälkeen päätettiin tehdä niin, että Kurre Kultaturkki leikkasi Mummokuningattaren tukan sopivaksi, linnut ja hiiret veivät leikatut hiukset pesätarpeiksi, myyrät ottivat sipulikorin ja kaivoivat tulppaaninsipulit hangen alle pehmeään multaan ja lopulta siivottiin koko linna.
Lettutarpeet etsittiin valmiiksi pöydälle, ja yhteistuumin päätettiin, että Harmi kiipeää suukottamaan Mummokuningattaren hereille.
Ja niinhän siinä kävi, että Mummokuningatar heräsi pirteänä, ihmetteli vähän kun oli nähnyt unta kesästä. Mutta tuumasi sitten, että tällaisen talvipäivän kunniaksi oli pidettävä lettukestit
Tuskinpa hän sai koskaan tietää totuutta pitkästä unestaan, mutta iltasella ruusupeittonsa alla hän tuttuun tapaan risti kätensä, siunasi kaikki rakkaansa, ja nukahti tyytyväisenä sellaiseen ihan tavalliseen uneen Harmi kainalossan. Sen pituinen se.
Väritä kuva tietokoneen piirustusohjelmassa tai tulosta se ja väritä liiduilla.