Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Keskiviikkona 21.3. saatiin viettää suuren säveltäjän juhlaa Savitaipaleen kirkossa kanttori Aino Juntusen urkukonsertista nauttien. Konsertin Aino oli koonnut hyvin tyypillisestä Bachin musiikista, jykevästä, mahtavasta, voimakkaasta.
Tällä kertaa olin kiivennyt parvelle nähdäkseni kuinka sävelet uruista lähtevät. Erikoisesti minua on kiehtonut ajatus hyvin pienestä, tyttömäisestä kanttoristamme isojen urkujen katveessa – kuinka ihmeessä soittaminen voi onnistua .
Aikamoiselta urheilusuoritukselta se näyttikin, varsinkin konsertin loppussa ymmärsin mitä tarkoittaa levottomat jalat! Joka paikkaan jalkiossa ylti soittaja, sormet ehtivät koskettimille, sivujen kääntöönkin! Joskus olisi mukava perehtyä paremmin urkuihin, kaikkiin nappuiloihin, ja miksi on tärkeää, että tähän kappaleeseen avataan tuo ja suljetaan toinen.
Bach ei ole lempisäveltäjäni siksi, etten aina ymmärrä tätä musiikkia. Joskus kuulostaa siltä, ettei huononäköinen säveltäjä ole nähnyt mihin hän jonkun nuotin piirtää. Mutta se ei toki estä nauttimasta musiikin voimasta. Tässä konsertissa pienen poikkeuksen teki toisen osion Andante, hieman unelmoiva, paikoin kuin leppeä kesätuuli kukkivien niittyjen yllä.
Kolmas osio Un poc`allegro kääntyi mielessäni ”pikkusen iloiseksi”, hiukan kepeämpi, nopeampi oli askeleeni siellä kukkaniityllä mansikoita etsiessä.
Schmycke dich, o liebe Seele on nimenä aika vaikea suomentaa, minä ajattelin ”pukeudu parhaimpiisi, sielu-rakas!” Se on kuin kutsu suuriin juhliin, sinne missä kaikki on hyvin ja kaunista. Kuin odotetulle matkalle lähtö, puhtaana , valmiina, vapaana. Erikoista, miten jo pelkkä kuviteltu nimikin voi saada musiikin myötä tunnemyrskyn aikaan!
Musiikin kuuntelussa on outo rikkaus, jos ei ole koulutusta. Luulen, että musiikista saa enemmän, kun ei tunne termejä, ei nuotteja eikä tekniikkaa. Voi heittäytyä pelkästään tuntemaan, vellomaan mukana. Konsertin lopussa Toccata ja fuuga d-molli todellakin keinutti minua rauhallisilla merenaalloilla, valtavilla ja turvallisislla. Vaikka tämä aallokko oli lyhytaikainen, se jäi rintaan , sinne jyrähtävien hornettien kiihdytysten lomaan (Nyt näin kuinka ne polkaistaan käyntiin!).
Konsertin aloitti muuten Preludi ja fuuga G-duuri. Hädin tuskin osaan sanoa ja kirjoittaa sanan preludi -kiitos takavuosien kotimaisesta telkkarisarjasta, jossa viinaan menevä kanttori Piiparinen taisteli jatkuvasti tuon sanan kanssa, johon kieli vaan ei kääntynyt – minulle jäi pahasti päälle.
Muuta ihmeellistä lieveilmiötä konsertti toi mieleen, näitä nykyaikaisia kirjain- ja numerosarjoja. Bach oli hyvin kiinnostunut myös numeroista, mistä lienee säveltäjälle oikeasti etuakin, ja onhan 333. syntymäpäiväkin monimerkityksinen ja hieno. Samoin kirjaimet, joilla Bach tavallaan signeerasi työnsä SDG, Soli Deo Gloria, Yksin Jumalalle Kunnia! – Nykynuori henkäisee OMG – Oi Jumalani!
Yleisöä kirkkoon saapui melko runsaasti.
Niin oli ollut myös Joutsenon kirkossa, jossa Aino Juntunen myös Bachin musiikkia tarjosi taannoin.
Kiitos konsertista, sen myötä on mukava valmistautua pääsiäisaikaan,