Punaiset olivat pitäneet Lemin pappilaa hallussaan ja päämajanaan koko maaliskuun. Maaliskuun 29. päivän, pitkänperjantain, vastaisena yönä valkoiset tekivät sinne iskun.
Lemin pappila. Kuva Lemin pitäjänhistoria/Taikalyhty,
Pappilaan oli majoittunut noin 50 punaista. Valkoisten asemista Savitaipaleen Partakoskeltta lähti kiirastorstaina viisi lemiläistä – Eevert Suomalainen, Aatu Taipale, Anton Laurikainen, Elias Sihvo ja Otto Nikamaa – hiihtämällä Lemille. Iltayöstä partio saapui Lavolaan Kouvolle, josta mukaan liittyi Aatami Kouvo.
Kouvo jäi Niemelle muiden hiihtäessä Lahnajärven jäätä myöten pappilan rantaan. Sukset jätettiin jäälle. Kolme miehistä jäi varmistamaan selustaa, Taipale ja Suomalainen kiipesivät pappilan kiviaidan yli kahden aikaan aamuyöstä.
He näkivät punaisten vartiomiehen Elias Karhun, joka pakeni paikalta. Taipale ja Suomalainen juoksivat pappilan puutarhan läpi ja heittivät ikkunasta sisään kuusi käsipommia, joista osa räjähti, osa jäi suutareiksi. Pommit tappoivat Antti Kiesin Sutelasta ja haavoittivat ainakin kolmea muuta. Kiesi oli nukkumassa punaisten päällikön Toivo Hagelbergin sängyssä; Hagelberg oli tuona yönä muualla.
Punaiset vastasivat hyökkäykseen kivääritulella, mutta eivät onnistuneet vahingoittamaan valkoisten partiota. Se pääsi rantaan, mutta ei sekasortoisessa tilanteessa heti löytänyt suksiaan. Kun sukset sitten löytyivät, hiihtivät miehet ensin Lavolaan ja siellä levähdettyään takaisin Partakoskelle – kaikkiaan noin 30 kilometrin matkan.
”Pommien räjähtäessä punikit säikähtivät, kaikki konttasivat läävään.Räipiön Liisa pojat juoksivat sukkasillaan kotiinsa… Vasta 20 vaille 2 alkoivat punaiset ampua ja sitä jatkui tuntikaupalla”, kirjasi kuulemaansa Pöllölässä siihen aikaan majaillut rovastin kuopus Mauno Karttunen. Punaisten oman raportin mukaan tulitaistelu kesti kolme tuntia.
Karttusen mukaan pommien tuli tarttui pappilan verhoihin, mikä näytti järveltä katsoen, että koko pappila oli tulessa. Savonlinnassa majaa pitänyt Eino Karttunen kirjoitti isälleen, että koko pappila oli palanut poroksi ja taistelussa kuolleet 50 punakaartilaista olivat suremmaksi osaksi lemiläisiä. Huonot tietoliikenneyhteydet antoivat huhuille ja liioittelulle siivet.
Rovastin puoliso Nelly Karttunen kirjoitti Pöllölän Sihvolta miehelleen Varpaisjärvelle pääsiäisenä: ”Kotimme on ryöstetty ja punasten asuntona ollut jo viisi viikkoa. Kaikki ihmiset olemme olleet kuka missäin milloin missäin. Kolme lehmää saatiin pois kuletuksi ja vähän viljaa, iso reki, nahkaset ja hirven nahka ovat Muukan kylällä, vaan kaikki vaatteet jäivät sinne, ei muuta kuin mikä pääkke sattui meille… Paljon täällä odotetaan ja toivotaan sitä aikaa, kun ’saadaan kuulla rovastin saarnaa kirkossa’. Kahtena pyhänä kävi Lamminpää ja yhtenä pyhänä käyttivät punaset Kärkkäistä Lappeenrannasta Lemillä… Aion mennä tänään Lamposelle ja kysyä jos heiltä saisi heiniä. Meidän kolme lehmää on lähetetty Pyöräsinkolle ja niiltä kuuluvat alkavan heinät loppua.”
Asiamies Matti Lindgren matkusti maaliskuun 8. päivänä Viipurista Lappeenrantaan värväämään lisää miehiä punakaartiin. Lappeen kaartiin hän sai värvätyksi 16 miestä, minkä jälkeen hän tuli Lemin Ruomiin. Hän piti Ruomissa kokouksia kaksi päivää, mutta havaitsi tehtävänsä vaikeaksi: ”Siellä ovat melkein kaikki porvareja ja meidän vastustajia, kuitenkin sain sieltäkin 3 miestä lähtemään kaartiin”, hän raportoi.
Uiminniemellä valkoiset pääsivät Lindgrenin jäljille, ja tämä joutui piileskelemään saunassa kaksi päivää. Kun hänen järjestämäänsä kokoukseen Ahtialan kylässä ei tullut ketään, jatkoi hän matkaansa Savitaipaleelle. Lemiltä hän onnistui saamaan yhteensä yhdeksän uutta miestä Taavetin kaartiin.
(jatkuu)
Lähteinä käytetty Huttulan seudun historiaa -teosta, Antero Karttusen kirjaa Valkoiset perheet punaisten puristuksessa 1918 ja Pentti Pylkön kirjaa Vaiettu vuosi.