Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Vatsat täynnä on mukava jatkaa matkaa. Ihmetellään lumen paljoutta, pihoilla kasvihuoneetkin ovat vain puoliksi näkyvissä, ja Turtolassa hautausmaa muistutti Kolin kalmistoa, muistokivet ja kynttilälyhdyt vain aavistettavissa.
Autoradio kertoi Yle Lapin tarinoita ja Kolarissa ihailtiin lumisia pihoja, ikkunoita, joista tuskin näki ulos. Ylläksellä ajettiin maisematie, ja ihmeteltiin niitä valtavia hulppeita mökkejä siellä ylhäällä. Mitä ihmettä kukaan tekee sellaisella lukaalilla! Jos elämässä sattuu jotain ikävää, ja pitäisi myydä tuollainen, niin luulenpa, ettei ole helppoa.
Äkäsjokisuulla päätettiin kokeilla, olisiko siellä vanhan koulun majoituspaikassa tuttuja kotisilla, ja löytyihän sieltä kaivattu kaveri, tuttu jo vuosien takaa Savitaipaleelta, aikanaan innokas lintukurssilainenkin.
Mainiot kahvit juotiin, ja mukavan juttuhetken jälkeen jatkettiin matkaa jo hiukan keväisemmissä merkeissä. Tien notkokohdille oli näet kaivettu tulvantorjuntaojia pitkälle metsään tai suolle. Mutta Palojoensuun lohikeittokota nukkui vielä valkoisen peittonsa alla sikeästi. Tässä kodassa lohikeiton ostajalle kuuluu jälkkäriksi maistuvat lettukahvit.
Kilpisjärven tietä on jonkun matkaa korjattu, ja siihen Suomen korkeimmalle tien levikkeelle oli ihan pakko pysähtyä miettimään, mistä kysyttäis mökkiä.
Ajeltiin ja ihmeteltiin kuinka syvään poroparka tienlaidan sohjoon sorkkineen uppoaakaan.
Havaittiin, että lempipaikassamme ei vapaata ollut, ei ollut retkeilykeskuksessakaan, kolmaskin mieleinen oli täynnä. Kilpisjärvellä on muutama paikka, johon emme mielellämme mene ja joskus on vannottu, että näihin kummallisiin vinokattoisiin laatikoihin ei edes yritetä.
mutta niin siinä kävi, että Santas Chaletista hirmukalliista talosta itsemme löysimme – onneksi lähes puolitettuun hintaan. Huippumökkihän se oli. Hyvä sauna, hyvät tilat, luksusta toki siihen hintaan. Parasta oli makuuhuoneen hyviltä patjoilta katseltu maisema. Lunta,lunta, lunta ja tunturikoivuja sekä sinistä taivasta – ei tullut mieleenkään vetää verhoja yöksi!
18.4.2018
Emme olleet koskaan käyneet talvella Skibottenissa, jäisen meren rannalla, ja niinpä ajelimme sinne. Tietöitä oli tosi paljon, ja lunta vähemmän kuin etelämpänä. Vuoret puuterin peitossa,
ja jokiuomat hiljaisia ja tyhjiä, tässä rotkomaiseksi kuivunut Rovijoki.
Merikin näytti kuivalta laskuveden aikaan.
Ja siellä meriharakat, ja monet muut pitivät kiikarit tiukasti allekirjoittaneen silmillä!
Vähän ennen Karesuvantoa pulmusparvi pelmahti tien laidasta lentoon, betoniautoja tuli koko ajan lakosta huolinatta vastaan, ja porot pysyivät yhä aitauksissa – ei ole ”löysätty” vielä.
Karessuvannon Rajabaarissa syötiin tavanomainen kalliinpuoleinen lounas, ja jälkkärikahvit nautittiin sitten 50 sentin munkkikahveistaan kuulussa Alatalon myymälässä. Sielläpä huomattiin myös mökkitarjontaa, ja emäntä kiireesti soittamaan, että täällä olis yösijan tarpeessa ”tyttö ja poika…suomalaiset…”
Ja niinpä huomattiin petaavamme yösijaa Kaamos-mökkiin, aivan mainioon rantamaisemaan, jossa tällä puolen varikset raakkuivat kraak-kraak, vastarannalla olivat olevinaan hienoja ja spratade bara svenska ”krååk-krååk! Upea oli myös niiden balettitanssi sohjoisella jäällä – muutama varovainen varvasaskel, ja humpsis, mahaa myöten sohjoon.
Nämä mökit löytyvät myös os. www.lapinlomamokit.fi, ja niitä voi kyllä suositella siitä huolimatta, että joka mökissä on oma ulkohuussi, puulämmitteinen (huiman hyvä) sauna, ja tähän aikaan vuodesta vesi tuli vesikelkalla, kun jaksoi työntää. Varjeltiin näet jäätyviä putkia.( Kilpisjärven luxussessakin varjeltiin – kaikkien mökkien vessat oli säädetty valumaan ihan pikkusen.)
Jännitystä mökkeilyyn toi yöpakkanen, joka jäädytti portaat niin, että huussiin menin kaiteen alta (vaivalloisesti) ja sulatin portaita aamulla kiehuvalla vedellä….Mutta ylen tyytyväisenä matkaa jatkettiin, hiljakseen kotia kohti seikkailumielellä , mitä kautta, en tiedä….(kuva 387)
jatkuu