Teksti ja piirros Sirkka-Liisa Vaalivirta
Mäntyperän eukko oikein säikähti, kun huomasi, että juhannus on jo ihan oven takana! Kevät on ollut monella tavalla poikkeuksellinen, joten tuskinpa juhannuksestakaan tavallinen tulee.
Se pitkän ajan tavallinen on ollut juhannuskokko Levillä, siellä ylhäällä tunturin Tuikahtelevalla rinteellä. Mutta kun tänä keväänä on jo muutenkin poikettu kaavoista, niin saattaa olla, että juhannuskoivu löytyy oman kodin porstuan pielestä.
Monet juhannukset on reissattu, joskus on oltu teltassa sorakuopassakin, ainoa vakiintunut tapa on ollut, ettei ole nautittu sen paremmin viinaksia kuin makkaraakaan…Ja niinpä eukkonen aikoo nyt pitää kiinni kolmannesta vakitavasta.
Juhannuskimppu on aina löytynyt, ellei nyt ihan tyynyn alta, niin maljakosta tai auton tuulilasin sisäpuolelta. Kukkien lukumäärä on vaihdellut seitsemästä yhdeksään, molemmat kun sitä hyvää tulevalle vuodelle tuo. Tähän kimppuun eukko poimi kukkaset kuivuvalta pihaltaan. Kukkia on seitsemän: päivänkakkara, rönsyleinikki, ojakellukka, luhtalemmikki, keto-orvokki, ja koiranputki.
Näyttää siltä, että nämä helteet ovat kuivattaneet piirustustussinikin, mutta näin ei ole. Ihan oikeasti kokeilin, vieläkö näillä koppurasormilla saa hentoista viivaa vedettyä. Tais tulla niin hentoista, että saat arvata koko kukkaset!
Siinähän sitä jo juhannuksen taikaa onkin. Kuivaltakin kedolta taitaa löytää kukkaset helpommin – mutta hei! Sinähän voit itse piirtää oletetun kimpun paikalle mieleisesi taikakimpun!
Mäntyperällä taikoja on tehty jo pitkään, ensimmäinen kaukosäätimellä. Monen monta vuotta eukko on katsonut ihan tyytyväisenä telkkarin kuvaa joka on matala, littana, säröilevä ja seisahtuva. Oikeastaan olin ihan mielissäni, kun ihmiset ruudussa näyttivät jopa eukkoakin paksummilta, eikä yhtään haitannut, että tekstistä näkyi yksi kokonainen rivi, ja toinen sitten puolikkaana – sai aina arvata, mitä siinä lukee, ellei ehtinyt kuultua itse suomentaa…
Ja nyt sitten tuo kaveri päätti kokeilla, että näkyiskö eukon telkkari ilman hänen vanhaa boxiaan, ja kato kummaa. Kuvaa alkoi näkyä koko ruudun verran, se on kirkas ja ehjä, eikä uutisten lukija enää jumitu paikoilleen kesken tärkeää Trumpin lausahdusta. Mutta se siinä nyt on, ettei yksikään missi enää ole paksumpi kuin tämä eukko…
Mäntyperällä on toki tehty muitakin taikoja kuin juontajien yht´äkkisiä laihdutuksia. Myllyllä silta on leventynyt ihan ilman boxiakin! Kun viime kesänä saatiin siihen se pätkä pikitietä (katuvalot vielä puuttuu!), niin siltikään ylisuuret rekat eivät taipuneet äkkiväärältä tieltä sillalle, vaan oikaisivat kaiteet säpäleiksi. Nyt ne on korjattu mainiosti. Silta on sekä komea että leveähkö.
Tukkirekkoja on ajellut pitkin kevättä, metsäaukko tuli jälleen eukonkin naapuriin. Nyt siihen on jo istutettu ainakin männyn taimia – pahimmilla helteillä muuten. Eukkopa muisteli muuatta aikaisempaa kevättä, kun hirmuisessa helteessä istutettii kaverin taimia aurinkoiseen rinteeseen. Oli rankkaa hommaa! Nyt siinä kasvaa jo kauniit kuusentaimet, sellaiset saliin mahtuvan joulukuusen kokoiset. Ja eukkonen on mielissään, on siellä hyvin mennyt niilläkin taimilla, joita tottumaton naisihminen suurella vaivalla maahan pani.
Keväällä vielä piti ilmoitella lintutietoja, ja hups, sitten tulvahtivatkin kasvit ja perhoset, eriskummalliset korennot ja kärpäset, ja nyt niitä talvisia lintukaavakkeita pitäisi jo kiireen vilkkaa lähetellä.
Ja mitä tekee eukko, kärrää polttopuita liiteriin, rutikuivia, kääntää lisää kasvimaata, rutikuivaan maahan, kulkee kameran kanssa perhosia bongailemassa rutikuivassa heinikossa, ja kaksi kertaa päivässä kantaa kymmeniä litroja vettä rutikuivalle ja karttuvalle kasvimaalle. Sekä kasvihuoneeseen, josta jo salaatia saa, kohta varmaan tomaattiakin..
Pönttöpuuhissa on ollut Harmillakin ihmettelemistä. Välillä se helteeseen uupuneena makailee rentorekinana kuloruohossa pöntön alla ja seuraa ahkeraa ruokkimista. Ei pienen tintin auta laiskotella, vaikka kuinka helle hermostuttaa. Poikaset on ruokittava joka päivä!
Tuntuu, että kaikissa kuudessakymmenessä pöntössä on asukkaita. Kevään erikoinen, kaljupäämustarastas on myös mukana poikasia ruokkimassa. Odotan kovasti näkeväni pusikossa piilottelevia poikia, ovatko perineet isukin hiusmuodin, vai äitiäänkö muistuttavat…
Ei sitä tiedä mitä taikoja tämä eukko vielä saa aikaiseksi, kun on näet muuttunut ihan oikeaksi Haltijattareksi. Taioista suurin on tässä, Pieni Punainen muuttui yhdessä yössä Sieväksi Siniseksi, jonka taikasauvaa (vaihdekeppiä) minulla on nyt haltijana oikeus käyttää.
On opittava ihan uusia taikoja maantiellä pärjätäkseen, mitenhän sitä vanhanaikainen mummeli oppii uudenaikaisen tavoille! Monet asiat tulevat vielä pitkään olemaan pikkusen piilossa, etsittävinä kuin kukkaset tässä äsken haparoiden piirretyssä taikakimpussa. – Ja aika moni haluaisi varmaan jo taikoa luontoa virkistämään sen juhannussateen!