Lyytikkälän talolla tanssittiin

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Jos olet ajellut Mikkeli-Lappeenranta tietä, olet varmaan huomannut  Suomenniemellä pitkän suoran puolivälissä viitan Lyytikkälän talolle.

Pieni soratie johtaakin entiseen mahtitaloon, jossa aikanaan on ollut maatakin, metsiä ja peltoja ympärillään noin 400 hehtaaria. Sieltä löytyy tämä upeasti hoidettu pihapiiri rakennuksineen, mahtavista hirsistä rakennettu aittarivi reunustaa pihanurmikkoa. Talo on Lyytikkälätalo-säätiön ylläpitämänä museo, jossa aina jotakin tapahtuukin.
Tällä kertaa, viime sunnuntaiksi oli ilmoitettu : ”Mustalaismusiikkia ja -tanssia”, jota esittäisivät Soitin- ja tanssiryhmä Valkolaiset. Olipa hyvä, että mentiin!

Vaikka Suomenniemikin on Mikkelin taskuun pantu, niin ilmoituksessa osoite oli Pajulahdentie 17, Suomenniemi. Tuntuu hyvältä. Jo pihassa esitykseen valmistuvat koreapukuiset neitoset juttelivat, ja lisäpenkkejä kannettiin tupaan.

Seinänvierukset tuvassa olivat jo täyttyneet ohjelman odottajista, joten etupenkkiin päästiin. Katselimme soittimia, oli viulu, haitari, kitarakin  – mutta mikä ihme oli tuo valtava kolmion muotoinen pitkäkaulainen soitin!

Kaveri arveli sen olevan balalaikka, allekirjoittanut tuumasi että jotenkin näyttää joltain bassolta. Tavallaan oltiin molemmat oikeassa, sen kaulaan tarttunut Turkka Wahlbäck kertoi soittimensa olevan kontrabassobalalaikka  – ääni on pehmeä kuin  ”läskibassossa” ikään.

Viuluviikarina ikkunan ääreen istui omien sanojensa mukaan ”aina valmis kuin Mulperi sotaan” Kristian Kajander, haitari nousi Rolf Storsjön syliin ja kitaraa kauloi Juho Svenn. Vanhan tuvan kulunut, mutta hyvässä maalissa oleva keskilattia oli jätetty sitten tanssikenkien tallattavaksi.

Liisa Repo toimi sekä juontajana että laulajana  – voi miten hyvin hänen äänensä näihin lauluihin sopikaan! ”En kenenkään lähimmäinen” ja ”Tuo nuori tumma” tulkittiin hienosti, sydämeen käyvästi, tässä kuvassa hän näkyy oikealla taustalla.

Ja siinä tanssivat hienoissa vaatteissaan Silja Koivisto, Satu Lillak ja Milla Laaksonen. Tansseja ja musiikkia oli monesta maasta, koreografiat on suunnitellut Anita Kurvinen.

Vauhtia ja taitoa esityksissä olikin, huivit ja helmat melkein pyyhkäisivät eturivin aitiopaikkalaisia. Hienosti näissä tansseissa vaihteli syvän surun ja hyljeksityn ihmisen tunnot, jotka nopeasti vaihtuivat tanssin ja musiikin riemuun, varsinkin Satu Lillakin (joka ei heitä keihästä…) tanssi sai ihan palan kurkkuun. Ihan kuin puvun violetti värikin olisi lisännyt tanssin dramatiikkaa!

Ryhmä ei ollut ensimmäistä kertaa Lyytikkälässä, sillä kirjailija Kaiho Nieminen talon säätiöstä on ryhmässä tanssivan kustannustoimittaja Silja Koiviston tuttava.

Ryhmän taustalla ikkunasta tuleva valo vaikeutti kuvien ottamista, mutta muutaman kerran kamera laukesi juuri, kun tanssija peitti taustavalon, tässä sinisiipi-perhonen Milla Laaksonen vauhdisa.

Ja paras viimeksi, kuin posliininuket tanssijat keskellä lattiaa.

Kun kaikki tämä ihanuus oli ilmaista, kyselin , että kukas heille oikein maksaa , Kaiho tuohon hymähti, jotta Siirin säätiö. Suuret kiitokset hienosta sunnuntai-iltapäivästä, mielellään sitä siinä roposensa sitten kahvimaksuksi laittoi, ennen kuin hyvillä mielin jatkoi muihin menoihin.

Jutusta korjattu joitain asiavirheitä 19.7.2018.