Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Suomenniemen korkealta näköalatornilta lähtee monta erimittaista ja -tasoista polkua, tällä kertaa päätimme painella Painalluksen reitille.
Reitti lähtee hiukan tornilta alaspäin, huomaamattomasti tien mutkasta. Polku on luonnonpolku, kapea, ei pitkospuita, ei kivituhkaa, mutta kohtalaisen paljon tieosuuksia. Tiet ovat onneksi enimmäkseen pieniä metsäteitä, mutta mäkiä, niitä piisaa sekä ylös, että alas!
Opasteet ovat hyviä, on paljon kuvallisia tauluja, joissa kerrotaan mielenkiintoisia asioita, heti ylös mäkeen lähtee esim. ”voimapolku”, joka kehotetaan kiipeämään yksin, känny kiinni…
Kivinen polku kiipeää hongikossa, oikealle jää rotko, vasemmalle vuori ja jalkojen alla leviää valkoinen matto poronjäkälää (kuva876), kunnes tullaan mäkiselle tielle..
Vuoren kupeeseen on istutettu männyntaimia, ja hirvenkarkotteeksi reunapuihin on ripustettu välkkyviä cd-levyjä. Seuraavassa kohteessa on karsittu metsää, aluspuita on poistettu, hakkuu lohkolle saattaa olla suunnitelmissa.
Pitkän alamäen jälkeen saavumme opasteen mukaan Sekametsään, jossa mahdollisuus olisi nähdä vaikka pohjantikka. Suomijärven ja Haukilammen välissä on ihana lehtomainen notko kesämökkeineen ja venelaitureineen.
Sammaleisten kivien välissä lorisee puronen.
Pohjantikkaa ei näy, ei kuulu, mutta korppi ronkkuu, rätkä rähisee ja tiaiset tiuskuvat ympärillä. Kaveri huikkaa paikannuksia tapletilta ”Isopaavali…” juuri kun pyrstötiaisparvi kieppuu siristen ja suristen rantakoivuissa – eivät hetkeksikään pysähdy kameran ulottuville!
Seuraavalla mäellä seisoo talo, siinä saamme tutustua vanhaan hakaan, matala kiviaita on pitänyt lampaat ehkäpä jopa lehmät hakalaitumella, tien laitamalla ajasta on kertomassa sammalien pehmustama jykevä kiviaita. (kuva 873)
Haukilahden tien risteyksessä on aukko -tai taimikko, joka oli aukko 13 vuotta sitten, nyt jo monimetristä männyn tainta, jossa ei hirvivaurioita näy.
Kun tietä myöten on talsittu muutama matka, niin edessä on rotko, jyrkkäreunainen.
Sen kohdalta käännytäänkin jo takaisin päin tornille. Varsinaiselle suojelualueelle tämä polku ei vie ensinkään, eli tämän varrella on mainio mahdollisuus tutustua monenlaiseen metsään ja metsänhoitoon. On vanhahkoja metsiä, hoitamattomia ja hoidettuja, jossakin jo punaiset nauhat kertovat tulevista hakkuista.
Monet mökkipaikat vesien varrella tulee ottaa huomioon, on kunnioitettava toisten rauhaa. Roskia ei polun varrella näkynyt, onneksi, mutta monen monta ylämäkeä sai vielä kiivetä, ennekuin torni puitten välistä pilkotti, ja makkaratulet mainiolla laavulla savusivat. Siinäpä oli hienoa huilata taivaalla epämääräiseti matkaavia hanhia katsellessa.
Hieno ja monituotoinen polku, joka kannattaa kulkea rauhassa, kiirehtimättä.