Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Savitaipaleen seurakunta tarjosi keskiviikkona vapaaehtoisille toimijoilleen kiitosillan, viimeisen Savitaipaleen seurakuntana. Toiminta jatkuu, vaikka nimi muuttuu, mainitsi Hanna Kilkkinen tervetuliaispuheessaan.
Kahvien ja pikkupurtavien jälkeen saimmekin nauttia mainiosta musiikista. Järvenpääläinen Afrikassa syntynyt ja Lappeenrannassa kasvanut Markku Perttilä antoi paljon ajattelun aihetta mainiosti sanoitetuilla lauluilla.
Meillä sanotaan, että ”kel onni on, se onnen kätkeköön”, mutta Perttilän laulussa onni oli pikkusen ujo ja piilotteli ullakolla, mutta oli silti talossa, oli kotona, mikä oli tärkeintä.
Enkelit ovat olleet ”muotia” pitkään, mutta kiitosillassa kuultiin siipirikosta enkelistä, ei siitä taulun siipirikosta,jota pojat kantavat, vaan kävelevästä enkelistä. Siipensä satuttanut enkeli voi siis koska vain kävellä vastaan -aika kauniisti meitäkin vähäisiä toimijoita tällaiseen enkeliin verrattiin..
Kolmas allekirjoittanutta erikoisesti liikuttanut laulu oli ”Huomenta, ilo!”. Masentuneelle, ilottomalle ihmiselle, jonka kasvot eivät enää hymyyn käänny, tapahtuu jotain kevätaamuna, ilo herää, ja nostaa kadonneen hymyn huulille! Hieno kappale.
Ihmettelin, kun lavalla oli mies ja kitara, ja kuulosti siltä kuin olisi ollut ainakin kolme, ja konsertin jälkeen Perttilä malttoi vielä näyttää, kuinka kaikki tapahtuukaan…Lattialla oli joku vempain…hän soitti pienen melodian, ja polkaisi vampaimen palikkaa, ja kas kummaa, kitara ”soitti itsestään”, samalla tavalla vielä toinen raita!
Voi miten hienoa. Saisipa tuollaisen vekottimen kotiinkin, polkaisisi siihen tiskaamisen, mattojen puistelun ja kahvipannun tiputtamaan…ja ite vaan katselis lintuja silläaikaa!
Levykin oli saatavana.
Kyllä se Sievän Sinisen sisällä tulee kuulumaan monta kertaa.
Toivon, että pitkä kotimatka sakeassa sumussa Järvenpäähän onnistui esiintyjältä yhtä hyvin mielin kuin kuulijaltakin.
