Kjell Westö. Rikinkeltainen taivas (2017, kustannusosakeyhtiö Otava)
Teksti ja kuva Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kirjailija kiittää teoksen lopussa suurta joukkoa yhteistyöstä, mutta mainittakoon Jaakko Ollikainen, jota hän kiittää ”27 vuoden ja 11 teoksen kansista”. Kirjan kansi on todella upea. Siinä tarinan kertoja ajaa polkupyörällään kohti uskomatonta elämää, köyhän pojan seikkailua rikkaiden maailmassa, onnenhetkiä ja suuria pettymyksiä. Suurin odotuksin siis kirjaan tartuin.
On mahdollista, etten ole aikaisemmin Kjell Westön tekstejä lukenut, ja alussa mietin jo luopumista. Ja sitten yht´äkkiä kirja nappasi minut tiukasti otteeseensa, pääsin tyyliin sisälle ja lopulta läpi kirjan ihmettelin kuinka kauniisti , lämmöllä ja kuin toteamalla Westö kirjoittaa myös epämiellyttävistä asioista.
Tässä kirjassa on niin rumaa kuin kaunistakin rakkautta, kaipuuta ja surullisten lemmenseikkailujen noloja selvittelyjä. Puhdasta ilkeyttä ja pelottavaa väkivaltaa, huolenpitoa ja vastuuta, koko elämänkirjo, rahan ja vääryydenkin ympärillä pyörivää.
Harvoinpa sitä pääsee nuoren pojan nahkoihin, vielä harvemmin saa näin intensiivisesti seurata pojan kasvua mieheksi ja ikäihmiseksi. Mitä ajatuksista häviää matkan varrelle, mistä ei voi koskaan luopua. Kirja kertoo myös miten helppo elämä ja ansaitsematon varakkuus pahimmillaan tekee ihmiselle, ja kuinka arvot muuttuvat sitä seuratessa.
Tämä on oikeastaan hyvin moralisoiva kasvutarina, taitava, sanoisinpa melkein loistava ja opettavainen. Tai siitähän se riippuu, kuinka lukemansa omaksuu. Olisi hienoa, jos jaksaisi kahlata läpi ruotsinkielisen alkuteoksen. Sen on suomentanut Laura Beck Suomen Kulttuurirahaston tuella. Hienosti hän on kääntänyt ruotsinkielisen pikkupojan elämän umpirikkaiden ystävien loiston varjossa suomenkielisen ihmisen ymmärtämäksi seikkailuksi. Mukavaa luettavaa kevään korvalle ja kesälomien sadepäivien varalle!