Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Monet koulut ja kurssit lopettelevat näin keväisin, niin myös ReumaReippaitten kerran kuussa kokoontuva kerho. Vaikka tapaamisia ei kovin monta kevääseen mahtunutkaan, on kuukausien viimeiset torstait keränneet toistakymmentä kipuilijaa vertaistuen iloiseen seuraan.
Vetäjinä ovat olleet Pirkko Purtonen ja Eija Härkönen, ja kahvituksesta on kevään mittaan huolehdittu kerholaisten omien leipureitten herkuin.
Tapaamiset aloitettiin tammikuussa tutustumalla omaan uuteen reumahoitajaan, sairaanhoitaja Antti Nuppolaan, joka kertoi joskus myös päivystävänsä vastaanotossa. Tuntui turvalliselta, tällainen pitkäaikaissairaitten porukka todella tarvitsee jonkun, johon voi yhteyttä tarvittaessa ottaa.
Helmikuussa kokoonnuimme valtavan pöydän ääreen kuuntelemaan ylipalomies Jari Pakkasta, joka kertoi Omavarasta, keinoista turvata itse omaa arkea.
Että muistaisimme varautua sähkökatkoihin, tulipaloihin ja muihin äkkitilanteisiin, pitäisimme huolta siitä, että on ruokaa, vettä, kynttilöitä, pattereita jne.
Maaliskuussa oli tarkoitus tutustua maatalouteen, mutta muutimme suunnitelmaa, jotta voisimme myöhemmin keväällä nähdä eläimiä laitumella, ja niinpä vietettiin kerhopäivä Käsityöasemalla kahvitellen, ja ryijynäyttelyyn ja aseman toimintaan tutustumalla.
Kahvihuoneen seinillä oli ihasteltavina hienoja tauluja, joita yhdessä huoneessa työtilaa pitävät harrastajat olivat saaneet aikaan.
Huhtikuinen liikunnalle varattu päivä muotoiltiin myös luontopäiväksi, kun Pirjo Laine oli kutsunut meidät Kuolimon rantaan Ranta-aitan terassille. Liikuntaa toki hiukan saatiin, mutta järvelle mahdollista muuttoa ei rantaan ladottujen laiturien ja muiden rakennustarvikkeitten takia nähty, ei edes koko järveä! Mutta mainio kahvihetki aurinkoisella terassilla vietettiin.
Ja kevättapaamiset saivat sitten arvoisensa päätöksen, kun vierailtiin Säänjärvellä Korpelan tilalla, ossa pihalle oli pystyttey kahviteltta. Siellä kolme polvea Jukkaran naisia huolehti viihtymisestämme. Mirja–mummo (teltassa piilossa) oli tullut huolehtimaan runsaasta kahvituksesta.
Mirva-tytär kertoili tilasta ja otti vastaan liha-, muna-, ja makkaratilauksia, ja tyttärentytär Jasmin oli koulusta ehtinyt juuri sopivasti esittelemään eläimiä.
Talon isäntä ajoi ahkerasti sitä oikeaa kompostoitunutta sontaa pelloille, joten maalaistuoksut olivat aitoja, ankat ,hanhet ja hellyttävät kissanpojat pyörivät jaloissa, lehmät laidunsivat tyytyväisinä, lampaat määkivät ja monenlaisia kanoja oli tarhoissa.
Komea kukko tallusteli kahvittelijoitten ilona, ja aika monessa huushollissa seuraavana päivänä ”vasikantanssi” uunissa tuoksuu, juusto- eli ternimaitoa taisi monen mukana kotiin lähteä.
Avoimet ovet Korpelan tilalla on sitten kesällä Sapassiviikon loppupuolella.