Savitaipaleen Mieskuoro konsertoi

Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta

Europaeuksen koulun auditoriossa oli harmittavan paljon tilaa äitienpäivänä. Parheeseen lounasaikaan äitejä taidettiin viedä syömään ja muihin rientoihin. Olisihan tässäkin ollut juhlatunnelmaa,  ja marttojen mahtavat kakkukahvit. Kun kakkuja sitten jäi, niin lopulta ne  huutokaupattiin…

Sen tähdenkin harmillista, että mieskuoron monivuotinen johtaja Kaarina Lindqvist päätti tähän konserttiin yhteistyönsä tämän kuoron kanssa, vaikka ohjaakin vielä pienempiä ryhmiä kuten esim. Soukka-kvartettia.

Konsertin juonsi  – kuinkas muuten – Ari Lindqvist, ja säestystä  harmonikalla  tarjosi  myös tuttuun tapaan Heikki Hytti. Ohjelma oli kaksiosainen, väliajalla juotiin maistuvat kahvit ja voitiin tukea kuoron toimintaa kilauttamalla ”tonkkaan”, joka todellisuudessa oli aika pieni alumiinen maitohinkki.

Ensimmäinen osio oli lauluja äideistä äideille, tuttuja ja kauniita kuten ” Äideistä parhain” (Parkinson-Valkama), ” Äidin sydän” (sävel Virosta-Koidula) ja ”Äidin syntymäpäivä” (Kärki-Helismaa).

Risto Rahikaisen säveltämää ja Juha Kouvon sanoittamaa ”Äidin laulua” kuullaan aivan liian harvoin. Se on kaunis, esitettiin hienosti ja ansaitsisi paikan millä hyvänsä estraadilla. Ennen kahvia kuultiin vielä Jukka Kuoppamäen  ”Minä katson tätä maata”.

Toinen osa alkoi valloittavalla harmonikkasoololla, ”Domino-valssi” sai juontajankin pohtimaan miten oikein  lausuisi tekijä nimen ( Ferrari Louis Pierre Dominique!) Ihanista vanhoista iskelmistä ensimmäisenä kuultiin ”Virran viemää” ( Lindström) ja ”Uudelleen jos luokses tulla voisin” (Borg-Vainio), jotka olivat kuin kaipausta – ehkä äidille, jota ei enää ole.

Mutta osasivat nämä poijat elämän vähän risaseksikin laittaa, mahtavasti kajahtivat bassot ja tenorit, ”Kun poijat ne raitilla lauleloo” (sov.Pesonen). Pohojalaanen uho vaihtui herkäksi ”Ruusu kankahalla”-laulelmaksi (Wernwr-Goethe), jossa tenorit pääsivät mainiosti esiin – ja minä muistelin kuumeiseti, miten ne menikään ne saksankieliset sanat, kun koulussa tätä laulettiin – en muuten muista vieläkään!

Oli vaikea istua paikallaan kuuntelemassa kuoroesitystä ”Karjalaisten laulusta”, mutta komeasti se kajahti, ja varsinainen konsertti päätettiin sitten kuoron harjoituksissakin viimeisenä laulettavaan ”Ilta”-lauluun (Rinck-Suonio), ja sen jälkeen toki noustiin ja laulettiin yhdessä Karjalaisten laulu. Ja pikkusen haikeelta tuntui, kun Kari Jukkara sitten kukitti kuoron entiseksi johtajaksi nyt tituleeratun Kaarinan.