Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
21.6. klo 9.05. Yöllä on hiukan satanut, taivas on pilvessä ja lämpötila +18. Hyvin nukutun yön jälkeen nautimme mökkikahvit, kaveri saa myös oman pika-aamupuuronsa.
Minun aamuni on vatsavaivaisen varmistusta – oikein mitään ei tohdi heti aamusta haukata, jottei tarvitsisi jatkuvasti etsiä puskia tien laitamalta. Mutta kaverille on käteviä nämä valmiit pikapuurot, vain kiehuvaa vettä sekaan ja päivä alkaa hyvin.
Hossassa on todella hyvä palvelu, ystävälliset ja aurikoiset ihmiset antavat mukavan muiston paikasta. Kaikki toimii hyvin, ja respa-kauppa pelastaa monesta puutteestakin matkalaisen. Vuosien kokemuksella pakkaamme auton, käärimme vuoteemme ja siivoamme jälkemme ja jatkamme matkaa tihkusateessa.
Poroja surkeassa kesäturkissaan näkyy siellä täällä.
Ravistelevat hyttysiä selästään, jaloistaan, mahastaan ja nauttivat niukkoja tienlaitaman herkkuja. Ajamme Runon ja rajan tietä, Via Kareliaa, ja kauhistelemme dieselin hintoja. Pikkulammen joutsenparilla on seitsemän pienokaista uimasilla.
Vesisade jatkuu ja jatkuu Rukalle asti. Tihkun alla parkkeeraamme ahtaaseen keskustaan ja iloksemme vanha kunnon kahvila on edelleen toiminnassa, munkkikahvilla olemme jo ennen puoltapäivää. Kahvilaa on jopa laajennettu, joten toiveita on, että se säilyy runsaan ja korkean rakentamisen kuristavassa syleilyssä.
Päivä jatkuu viileänä , +13 – +15, ja sitä tihkua väliin niukempana, väliin sitten oikein roipaseekin. Kun mittariin saadaan Mooseksen kurun tietämillä viisi seiskaa, ollaankin jo oikeasti Lapissa! Kemijärven Seo yllättää dieselin hinnalla, 1,37, kun se on muilla asemilla jo pitkää kieppunut puolentoista euron tietämillä…
Ihmetystä herättää myös paikallinen metsänhoito. Aukkoja laikutetaan, aurataan tai oikeastaan ojiteaan kaivinkoneen kauhalla, syvät ojat rintarinnan takaavat sen, että vuosikausia kasvavassa metsässä on tosi hankala kulkea…mikähän lie aatos tässä!
Olemme iltapäiväkahvin aikaan jo Pyhällä. On todella mukava, kun toimistossa tapaamme tutun ihmisen parinkymmenen vuoden ajalta, asiat hoituvat mukavasti jutustellen. Saamme tutun Taivaskero-mökin Näätäharjusta pariksi päiväksi, tuntuu kuin kotiin tulisi. Kaikki on niin tuttua, siistiä, kaunista ja avaraa.
Pienen suoputaman ympärillä on lukuisia tuttuja mökkejä, ja ihanat polut odottavat kulkijaa. Tutustumme paikalliseen ohjelmatarjontaan: Tsokka avaa kesäkauden, juhannuksen lipunnosto on Kultakerolla ja kokko Oravassa… ”Oi miten ihanaa!”, olen kirjoittanut isoin kirjaimin reissuvihkon sivulle.
Taivaskero kuuluu näihin huippumökkeihin. Olisi helpompi kirjoittaa mitä sieltä puuttuu, kuin kertoa mitä kaikkea on. Kummankaan oma koti ei ole tällaista luksusta! Kotiuduttiin toivorikkaasti, syötiin ja lähdettiin maisemahissille, joka vei meidät juhannuksen juhlintaan Kultakeron huipulle.
Puolivälissä jouduimme sankkaan sumuun. Seuraavaa hissitolppaa ei näkynyt, ylhäällä ihmiset kyselivät toisiltaan: ”missä se lipputanko on? missä kahvila?” Näkyväisyyttä vajaat parikymmentä metriä…
Käsikopelolla löydettiin lipputanko, juuri ja juuri nähtiin lipunnosto.
Ja täpötäydessä Tsokassa nautittiin juhlavat vohvelikahvit.
Tämän sumuseikkailun jälkeen ajelimme Pyhäjärven toiselle puolen Oravaan kokolle.( kuva 0819).
Nyt alkoi vatsani murista uhkaavasti, ja sitä helpotuksen paikkaa ei meinannut löytyä mistään! Lopulta löysin vanhan puuceen, lahonnein portain, sateen liukastamin astinlankuin. Matkaa rannasta tuli jonkun verran, ja juhannusjännitykseni olikin ehdinkö kaikki kolme eri kertaa jäykin säärin ajoissa paikalle….
Jos olo tuntuu vähänkin heikolta, ei juhannusyönä voi tehdä mitään tyhmempää kuin ottaa ylipitkät kovat löylyt kaiken mahavaivan lisäksi. Sitten se menikin se ihana patikkapäivä sairastaessa, nukkuessa puolitiedottomassa tilassa.
Onneksi sää oli hyvä, ja kaveri pääsi kiertämään Karhunjuomalammen reitin — mie olen onneksi jo monena vuonna katsellut kaiken sen varrella niin kuin viimeistä kertaa, jokaisen puun ja kiven, jokaisen kukan ja mustikan varvun, Pyhän kasteen putouksen ja kaiken, jotta unessani kuljin siellä mukana…
Iltapäivällä ulkoilin jo pikkuisen, kiersin katselemassa mökkejä, joissa on joskus oltu, tutkin suon suloista kasvustoa, kuuntelin kirjosieppoa, joka kutsui kiihkeästi puolisoa valitsemalleen pöntölle ikkunamme alle… Orava puikki pihassa ja piilotti leivän paloja varvikkoon… Kirjoitin reissuvihkoon vastaisen varalle Pyhän lääkäripalvelun numeron – ajan voi saada jo viikon sisään – siis mitä hyötyä!
Tauti -tai mikä lie – helpotti iltaan mennessä, ja elo Pyhällä alkoi maistua, juuri kun matkaa piti taas jo huomenissa jatkaa.