Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Rankkasateisena lauantaina 12. lokakuuta Savitaipaleen vesitornille kokoontui ihmisiä juhlatuulella.
Kansalaisopiston lintukurssilaisten tarkoitus oli päättää syyskausi Lepänkannon laavulla Kuolimon rannalla nuotionsavussa ja makkaran tuoksussa, ainoana toiveena nähdä vaikkapa vain kaksi allia.
Rantaan meitä kertyi säästä huolimatta täysi tusina, ja katon allekin mahduimme kaikki. Nuotion lämmössä ruvettiin muistelemaan ensimmäistä kokoontumista kolme vuosikymmentä sitten.
Markku Paakkinen oli tuolloin kutsunut lintu-ihmisiä koululuokkaan, jossa näytti meille lintukuvia. Siinä sitten kyseli ja kuulusteli, tunnettiinko kuvien siivekkäitä. Ensi kerralla mukana ollut Raija Lipiäinen muistaa, miten Lapin-kävijöinä olivat onnellisia, kun tunsivat keräkurmitsan, ja kurssin vetäjä oli sitä ihmetellyt.
Tässä kuvassa on mukana kolme kurssilaista, joilla on muistoja alusta asti: vasemmalla Mirja Vaartaja, toinen ja kolmas oikealta ovat Raija ja Heimo Lipiäinen. Lisäksi kuvassa ovat Iiris Hatakka ja Leena Saikkonen, jotka ovat hiukan myöhemmin mukaan tulleita.
Kurssille on kokoonnuttu keväisin ja syksyisin, kohtauspaikkana on ollut vesitorni, jonka huipullekin joskus kiivettiin kiikaroimaan. Vuosien mittaan mielipaikoiksi ovat muodostuneet Lavikanlahti, Lepänkanto, Urolanlahti, Konnunsuo ja monet järvet ja pellot, ja metsät. On käyty kuukkelimetsässä Parikkalassa, ja Lilvanmetsässä kalasääsken pesäpuun alla.
Tornien taistoon osallistuttiin kurssijoukkueena Mäntyperällä muutaman kerran, kunnes joukkueen johtajaa vietiin toisiin torneihin.
Hienoja retkiä ovat olleet hanhi- ja joutsenretket, ja kaiken huippuna jokakeväiseksi muodostunut Arktika-retki Virolahdelle. Ja aina mukana on ollut tärkein -eväät!
Kaipauksella muisteltiin myös innokasta kurssilaista Heino Laaria, joka huolehti nuotiotulista, oli aina iloinen ja auttavainen. Hän oli kiinnostunut kaikenlaisista linnuista, ja oli aina valmis lähtemään kauaskin uutta ja outoa lajia katsomaan; hänellä elämänpinnoja olikin yli kolmesataa. Emme unohda hyvää ystävää, jonka hautakivellä toivomme lintujen aina viipyvän….
Sade hellitti hetkeksi, oli syöty makkarat, nautittu kahvit ja makeat herkut, kun yht´äkkiä veden pintaan piirsi tummaa viiva alliparvi, parikymmentä kappaletta. Niitä selatessa kiikareilla ja kaukoputkilla satiin kuvaan myös pari kuikkaa, joten tulivathan ne toivotut linnutkin juhlijoita tervehtimään.
Ennen kotiin lähtöä suunniteltiin jo kevättä ja uusia retkiä ja -tietenkin, kukitettiin kovasti tykätty vetäjämm Markku Paakkinen.
Kukat hänelle ojensi (punaisessa takissaan) Rauni Inkinen. Hän sekä tämän kirjoittaja ovat myös olleet mukana koko kolmekymmentä vuotta.