Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Kerrankin on ollut talvi, jolloin haravoida olisi voinut ympäri vuoden. Kyllähän tämä eukko siihen hommaan aika varhain kävikin, silloin kun ensimmäiset lehdet jäisestä maasta irti sai.
Kovasti kuvitteli saavansa koko puolen hehtaarin tonttinsa kerralla kuntoon, polut putsattua ja tonttumökit ja piilot esittelykuntoon. – Juupa-juu. Osittain polut jo puhtaat olivatkin, kun sitten ruvettiin tekemään polttopuita. Poluille kaadettiin muutama latvasta kuiva haapa, saman tapaan vaurioitunut pusikoitunut raita ja yksi parhaillaan kukkivakin, josta moni haara oli jo pelkästään tikkojen käpyruokailua varten, kuivunut käkkyrä. Sama kohtalo tuli myös aika monelle valkeakylkiselle koivulle.
Haravointihomma alkoi siis tavallaan uudestaan, kun ensin joka työmaalta kärräsin kaverin pätkimät pölkyt halkaisupaikalle. Mutta semmoisestakin todisteeksi tämä kuva.
– Siinä oli vielä tänä aamuna (perjantai) valtava rytö kuivia teräviä raidan oksia, monen monta kärrykuormaa pölkkyjä ja sopivan kokoisia hellapuita sekä kuivumaan kesäksi, että osa suoraan liiteriin.
Ja kyllä ne aamutuimaan nousivat vanhasta kaivonrenkaasta risujenpolttosavutkin…
Mutta kun selkä sai tarpeekseen moisesta hommasta ehti eukko pikkuisen leikkiäkin. Laitoin polun varteen prinsessa Ruususen prinssiään odottamaan pahan noidan pauloihin , jättikuusen alla asuu äiti-orava poikastensa kanssa, ja kuusihan oli täynnä käpyjä, joten pienillä on masut täynnä.
Tontut ovat pikkuhiljaa lähteneet lomailemaan kesäkotiinsa, heitä ei koronakaan pelota, vaan mukavasti viettävät yhdessä aikaa.
Idänsinililjat, krookukset ja kevättaskuruohot pitävät kimalaiset kylläisinä, ja kukkivat raidat saavat ympärilleen oikein pörisijöiden armeijan. Pihassa, polulla ja tornissa saa vierailla kaikkia varotoimia noudattaen. Omat eväätkin voi pihalla nauttia. Pidetään välimatkaa fyysisesti, ja hymyillään kun tavataan!