Teksti ja kuvat Sirkka-Liisa Vaalivirta
Olihan se siis Mäntyperältäkin matkaan lähdettävä elokuisena tiistaipäivänä. Kulkuneuvoksi valittiin Sievä Sininen kaupunkiauto ja kuskin paikalle ilokseni istui paras matkaseurakaverini.
Ajeltiin Tuohikotin kautta Jaalaan päin, ja minä tiirailin peltolakeuksia, joko näkyisi muuttoparvia tai haukkoja aukeitten yllä. Kaveri muisteli, että jossain tien 363 varrella oli viitta näkötornille, nyt voitais poiketa sekin katsomassa.
Lopulta sellainen viitta näkyi, olisko ollut Mettilänkyläntie, ja 3 km tornille. Pikkuruinen kylätie, lukematon määrä tienhaaroja, ja aina uusi viitta, selvät opasteet.
Viimeinen tie olikin sitten aika hurja, Pieni,kapea ja niin jyrkkä, että pelotti Sievän Sinisen takia, miten ihmeessä se nousisi ruoppuuntuneen rinteen ylös. Ehkä ei olisi mennyt, jos itse olisin ratissa ollut, mutta kaveri ohjasti vikuroivan ratsun ylväästi ylös asti.
Pieni parkkipaikka, ulkohuussitkin oikein, ja opastaulu, joka ilmoitti että torni on auki elo-syyskuussa klo 12-20! Eli nyt aamupäivällä torni on kiinni!
Kiipesimme kuitenkin jyrkkää mäkeä ylös, tukea saattoi hakea vahvasta köydestä. Jos malttoi, sillä kuivakka mäki oli mustanaan mustikoita! Mistä ne oikein kasvuvoimansa saivat kallioilla!
Mutta torni – enpä ole ennen moista nähnyt! Se oli vaalea harmaan vihertävä, paksuista hirsistä rakennettu, joka kerroksessa oli lasitettu ikkunarivi, ja ovi oli todellakin lukossa.
Pihassa vartioi kookas sotilas(?)hahmo kiikarit ja kartta tai vihko kädessään, tykinpiippu sojotti yli polun, ja hienosti hiottu valtava kivipöytä olisi tarjonnut mainion evästelymahdollisuuden.
Tätä hienoa tornia ei kannata missata, mutta jo ensimmäisessä opasteessa saisi olla myös nuo aukioloajat!…j a olihan sitä matkaakin sinne kilometrin verran enemmän. Tornin historiastakin jäin tietoa kaipaamaan.
Kaikkihan sen
kanavan on nähneet…
Mutta oletkos nähnyt Kimolan kanavalla Lumikin ja Hämähäkkimiehen? Minäpä olen! Kanavan laitaa ajettiin kohtalaisen pitkän matkaa, siellä seurattiin hitaasti eteenpäin uivaa sinistä purtta, jolla masto oli huolellisesti taitettu alas. Ahaa, tunnelia varten…
Hiukan pienempi vesipeli oli jo tunnelista ulos päässyt.
Kanavan sulun kaiteitten luona tapahtui jotain outoa, tämä keltaliivinen mies touhusi ja touhusi, mutta vesi pysyi sulun takana.
Lopulta mies puki ylleen valjaat, sitoi ne tiukasti rinnuksilta kiinni, ripusti pitkän köyden kierreportaitten luokse, ja kipaisi kepeästi portaat alas sulun pohjalle , toisen miehen tarkkaillessa ylhäällä.
Hämähäkkimies tarrasi sitten siihen pitkään turvaköyteen, sitoi sen itseensä kiinni, ja katsokaa mitä hän teki!
Sen köyden turvin hän seikkaili sulkua myöten keskiosaan sijoittamaan jonkun kiukkuilevan johdon oikeaan uraan, ja palasi takaisin ylös! Minulle tuli hiki pelkästään katsomisesta. Oli siinä ja siinä, etten ruvennut taputtamaan (nyt kaduttaa, etten,,,) Tämä kuva näyttää, ettei helppoa ollut paluukaan!
Sulun hienouksiin kuuluu myös laivojen ponttoonilaituri. Kun veneet kiinnittyvät siihen, se nousee ja laskee veden määrän mukaan,joten veneissä voi nautiskella vaikka kahvit tai siiderit sulun aukeamista odotellessa…. ja niinpä sininen venhommekin pääsi jatkamaan matkaansa, minne sitten lieneekään.
Ponttoonilaituri näkyy siinä takana. Tämän hurjan kuvaseikkailun jälkeen kaipasi toki jo kahvia… ja niinpä mennemmekin tapaamaan kohta Lumikkia!